16.8.2012 Oi aikoja, oi paikkoja

Kävin viime kesänä mammakaverin kanssa lenkillä, hienoa Länsi-Tuiran jokirantaa pitkin (joka oli remontissa). Jouduimme hiukan kiertämään. Hän kertoi pääaineestaan maisemansuunnittelusta ja tulevasta gradustaan. Jutustimme tovin siitä, kuika ihminen muokkaa ja käyttää ympäristöään ja kuinka sijoitetut toiminnot vaikuttavat siihen, miten ihmiset alkavat hakea omia tapojaan toimia ja liikkua ympäristössään. 

Ihmisellä on kuulemma synnynnäinen vimma ja halu löytää ne omat reitit. Esimerkkinä mainittakoon neitseellinen lumi, johon on pakko käydä jättämässä oma jälki. Vaikka olisi uudenkarhea pyörätie, sen viereen ajan mittaan ilmestyy tallattu polku - koiranulkoiluttajien tekosia. Kajaanin pääkirjaston edessä näki ihmisen muokkaaman reitin lähes parhaimmillaan: oikotie kirjaston kummulle kulki sankan pusikon läpi - joku siitä aina harppoi kevättalvella vähän lumen aikaan, kun lehdet eivät liikaa haitanneet ja polku vahvistui täyteen käyttötilaan kesällä, kun lapset tykkäsivät kulkea lehtikaton alta.

Nyt Ainolanpuistossa tulvii Patosillan juoksutusten takia. Työmatka meni uusiksi, kun toimistolle ei pääsekään, no, ei lyhintä, mutta nopeinta reittiä Pokkisen alikulkusillan kautta. Tällä viikolla vapautin jo kerran lapsenhoitajan 5 minuuttia myöhässä: koska Hupisaarten rantojen reitit ovat veden vallassa, ihmiset käyttävät pääväyliä ja siellä lisääntynyt liikenne vaikuttaa myös Patosillan tukkeutumiseen, kun työmatkalaiset ja satunnaiset kulkijat jäävät ihastelemaan veden voimaa. Keskelle puistoa onkin jo ilmestynyt lupaavia painaumia, kun ihmiset väistelevät lätäköitä.

Käyköhän sama efekti Oulun keskustassa, kun Kivisydän-työmaa ajaa muutenkin syys- ja talviaikaan heikosti kansoitetun Torinrannan kulkijat toisaalle? Eikö nuoret enää kokoonnukaan teatterin kulmille? Miten Matkakeskuksen rakentaminen vaikuttaa keskustan "hot spotteihin", ja kuka huomaa maksavansa kovempaa vuokraa kuin aiemmin? Laajeneeko Oulun keskusta lopulta asemalle ja Raksilaan päin? Vai muuttuuko Oulun keskusta tyhjiöksi, jonne ei pääse bussilla ja jota reunustavat peltomarketit ja asiamiespostit?

Muutos ei ole väistämättä huono asia. Moni asia kaipaa muutosta, ja moni asia näyttäytyy vasta muutoksen jälkeen todellisessa mittakaavassaan. Mitä ympäristön haltuun ottoon tulee, sen on oltava tapahtuvissa. Viisaita ne, jotka tietävät miten muutos näyttäytyy ihmisten toiminnassa, ja varsinkin, miten toivottu muutos saadaan aikaan ympäristöä muuttamalla.

Muutoksen halu ja halu jättää merkkejä toiminnastaan yhteisen hyvän muodossa olivat syitä, jotka ajoivat minutkin kuntavaaliehdokkaaksi. Siispä tämä blogikin hakee paikkaansa ja muuttaa. Kuntavaalisivustoni on avattu tänään, jatkan kirjoittelua siellä. Kiitos kaikille lukijoille, nähdään osoitteessa http://kuntavaaliehdokas.fi/hilkkahaaga/

5.8.2012 Kesä kaikilla, lähes

Hupsista! Blogi on ollut kesälomalla, koska kirjoittaja meni "kesätöihin", kuten joka ikinen kesä tätä ennenkin. Tänä kesänä ammatinvalintakysymys ei niinkään harmittanut, kun ei tullut menetettyä kovinkaan montaa kaunista päivää toimistossa.

****
Mitä tästä kesästä jäi käteen? Viime kesä meni vauvamahan kanssa puhkuessa, niin moni kotikaupungin kesätoimintaan liittyvä asia jäi kokematta. Tänä kesänä työmatkoja pyörällä taittaen ja kaupungin "sykkeessä" asioiden ehti tarkkailla ympäristöä ihan eri tavalla.

Mikään haukansilmä ei tarvitse olla havaitakseen, että kaupunkimme on melkoisen myllerryksen kourissa. Tänä kesänä työmaaksi pääsivät Torinranta (Kivisydän), Nallikarin ranta, Rotuaarin eteläpää, Lasaretinväylän taidehalli ja muutama kymmenen pienempää tietyömaata ympäri kyliä. Rotuaarin aukio remontoitiin viime vuonna ja viimeistään ensi kesäksi Matkakeskuksen työmaa pölläyttää asemanseudun uusiksi kauppakeskuksen merkeissä. Ihan kuin elettäisiin nousukautta! On taottava silloin, kun maa on sulaa. Sesonkityön uhreja hekin, rakennusalan ihmiset.

Toinen näkyvä (ja kuuluva!) asia kesäkaupungissa on tapahtumat. Oulussa tapahtumat on nostettu niin kulttuurin kuin matkailunkin keskiöön, ja väläytelläänpä tapahtumista elinvoimaisuuttakin. "Oulun kehittyminen kohti monipuolista tapahtumakaupunkia on nostettu kaupunkistrategiassa yhdeksi keskeisimmistä tavoitteista. -- Kaupungin seitsemän omaa kulttuurilaitosta ja vapaa kulttuurikenttä toteuttavat työtään omista lähtökohdistaan ja omille yleisöilleen." Siksipä tuntuu hassulta kuulla, että usealla jututtamallani tapahtumanjärjestäjällä alkaa olla pelinappulat lopussa. Ratkaisuja on haettu verkostoitumalla ja tuotteistamalla. Osa tekee tapahtumia elannokseen, osa silkkaa harrastuneisuuttaan, osa jotenkin siltä väliltä. Helppo ei ole kenenkään tapa. Silti noita kesätapahtumia on joka viikonlopulle ja ylikin. (milloin muuten aletaan rakentaa sitä Kuusisaaren tapahtumapuistoa, ja kenellä on varaa mennä sinne vuokralle?)

Kolmas kesäkaupungin tunnus on nuoret ihmiset. He, joita ei talvella näe, koska he istuvat poissa aikuisten silmistä, luokkahuoneissa tai ehkä jopa lähiöiden nuokkareilla. Puhuimme kesällä osuuskunnan vuosikokouksen yhteydessä nuorista, nuorten syrjäytymisestä, nuorisotyöttömyydestä ja siitä, kuinka nuoret nykyään ovat toisaalta varmempia itsestään ja siitä mitä haluavat (yhtiökumppanini Pirjo Lempeä ja Karoliina Niemelä toteuttivatkin nuorten kanssa katutaideteoksen Walk of Future). Tuntuikin melko hämmentävältä lukea pari päivää myöhemmin Forum24:n Voorumi-palstalta nuorten mietteitä siitä, mitä kesällä pitäisi tehdä tai nuorille tarjolla olla: 1) tapahtumia, kuten konsertteja; 2) lisää ostoskeskuksia. Onneksi Oulussa, nuorisotyöttömyyden luvatussa maassa nämä molemmat tarpeet ovat jo kohtalaisen hyvin täytetty, kuten yllä kävi ilmi. Jos vain on varaa nuoruutensa näissä paikoissa viettää. Miksipä näitä nuoria sitten näkee kesäisin kaupungilla - eikö heidän kuuluisi olla kesätöissä?

Entisessä kotikaupungissani (tämän anekdootin ajankohta on markka-aika) nuorille tarkoitetun Tienaa tonni -kesäduunikampanjalle kävi kurjasti: vanhainkodissa työskenteli aikuisia lähihoitajia ysiluokkalaisten kesäduunirahoilla kahden viikon jaksoissa, ja ysiluokkalaiset nuolivat näppejään. Siinäpä syrjäytymiskierteelle alkusysäys, jos jotain. 

Toivotaan nyt kuitenkin, että nämä isolla rahalla toteutettavat kaupungin rakennushankkeet tuovat Oululle sellaista elinvoimaa ja kilpailukykyä, että saataisiin nuo nuoret talviksikin töihin. Oulun kaupungin työllisyyskeskuksessa onkin käynnissä jo selvitys luovien alojen työllistämismahdollisuuksista nuorisotyöttömyyden vähentämiseksi. Hyvä, sillä kaikki eivät voi olla uuden ostoskeskuksen vaatekaupan myyjiä.

22.5.2012 Teoista sanoihin

Viime viikolla keskiviikkona kuuden vanhempi-lapsi-kokoonpanon kolonna kiersi kanssani Hartaanselän keskustellen hartaasti lapsiperheiden arjesta ja sen haasteista. Sää suosi niin että osallistujamäärä jäi vähäiseksi, mutta laatu korvasi ehdottomasti määrän! Mahtuipa mukaan jopa yksi isä - lapsi -parikin. Mukavaa oli myös se, että osallistujat olivat 80-prosenttisesti minulle entuudestaan tuntemattomia vanhempia. Yhteystietoja tuli vaihdettua, ja kokemuksia lapsellisuudesta.

Lenkin päätteeksi istuimme alas kahville ja keräsin ylös keskustelun pohjalta kehityskohteita. Mielen päällä olivat seuraavat asiat:

- Joukkoliikenne. Oulun joukkoliikenne on häpeätahra verrattuna Turun ja Tampereen panokseen. Lisäksi pyöräilykaupungin imago on vahvasti liioiteltu Rotuaarin saavutettavuuden näkökulmasta. (sittemmin uutisoitiin, että Rotuaarille saadaan uudet pyörätelineet). Oulunsalon lentoasema on ensi vuoden alusta kunnan alueella. Shuttle-linja lentokentältä keskustaan olisi tarpeen ja palvelisi myös muuta liikennettä Oulunsalon suunnasta. Kertalippu on kallis ja vaikea ostaa, muissa kaupungeissa toimii myös älykortilla. Kaiken kaikkiaan joukkoliikenteessä olisi paljon kehitettävää.

- Kaavoitus. Työssäkäyvän perheellisen on hankala löytää tietoa omaa asuinaluetta koskevaa kaavatietoa. Kaavat on usein nähtävillä vain muutaman päivän, ja muutenkin aineisto on usein hankalalukuista, että itse asia kaavoituskielen takaa jää epäselväksi. Miten olisi internet-pohjaiset kaavoitusesittelyt?

- Joukkoliikenne ja kaavoitus. Miksi lapsiperheille kaavoitetaan ikiomia lähiöitä, ohjataan ystävällisesti muuttamaan näihin ja samalla pakotetaan hankkimaan kaksi autoa, jotta lähiöstä pääsisi pois palvelujen pariin? Jopa lapsen kanssa liikkuvan mielestä olisi mukavampaa asioida keskustassa ilman autoa.

- Neuvolan tädit. Varsinkin keskustan terveysasemalla on ongelma: raskaudenajan seurannat ja vauvan ensimmäisen vuoden neuvolat on aina eri terveydenhoitajalla. Kodin ja neuvolan väliin ei ehdi muodostua hoitosidettä, ja tämä hidastaa vastaanotolla toimimista, kun hoitohistoria tulee selvittää joka kerta uudelle hoitajalle. Ja vielä kun Keskustan terveysaseman äitiysneuvola on Kontinkankaalla, mutta neuvolalääkäri keskustassa, on nykyinen asiointimuoto kinkkinen. Kunnan sisäinen muutto korostuu näissä palveluissa: raskausaikana asioidaan keskustassa, mutta lapsen synnyttyä siirrytään herkästi asumaan lähiöihin ja palvelun tarve siirtyy sinne.

- Neuvolan ja terveyskeskuksen toiminta-alueen rajaus: kun imeväisikäinen sairastaa pitkittynyttä nuhakuumetta, tk käskee aikaa varatessa asioimaan neuvolassa, ja neuvola ohjaa tk:een. Lopulta vauvan kanssa mennään illalla päivystykseen jonoja tukkimaan, kun asianmukaista hoitoa ei virka-aikaan saa.

- Perhepäivähoitajien pieni määrä. Kunnan tulee tukea perhepäivähoitajuutta ja lisätä resursseja perhepäivähoidon ja hoitopaikkojen koordinointiin. Esimerkiksi hoitopaikkoja jaettaessa tulee kodinomainen hoito priorisoida alle 2-vuotiaille.

- Erityispäiväkotien hoitopaikkojen priorisointi niille, jotka niitä tarvitsevat; esimerkiksi kielipäiväkodit. On se kumma, että lapsi ei saa hoitopaikkaa kaksikielisyyttä tukevasta päiväkodista, kun hoitopaikat ovat vieneet ns. elitistisistä syistä lapset, joiden kotona puhutaan ihan vaan rehellistä suomea.

Näistä huomioista keskustelimme lisää Oulun Vasemmiston kuntavaaliohjelmaseminaarissa lauantaina 19.5. Henkseleitä paukutellen voin paljastaa, että näiden teemojen ympäriltä kuntavaaliohjelmaan tuli kirjattua useampikin teesi. Kuntavaaliohjelma julkistetaan huomenna keskiviikkona 23.5. Tällä kertaa siis näin päin, että teoista sanoihin. Syksyllä sitten taas tekoihin.

Kuvassa Kalevan kuvaaja ottaa kuvaa kahveja valmistelevasta Rinasta samalla kun massiivinen (:D) kolonna järjestäytyy lähtöön.

LAPSIPOLIITTINEN LENKKI 16.5.2012

Olen viime päivien ajan lähestynyt uhkarohkeasti tuntemattomia lyömällä poliittisen mainoksen käteen. Siis pamfletin! Olen kiihottanut kansaa kokoontumaan yhteisen asian äärelle. Vastaanotto on ollut päällisin puolin hyvä ja positiivinen.

Lapussa lukee että "Tervetuloa" ja "lapsipoliittiselle lenkille". Tämä neroudessaan yksinkertainen tilaisuus on suunnattu kanta- ja uuden Oulun vauvojen, taaperoiden ja leikki-ikäisten vanhemmille. Tilaisuus käsittää reippailua ja keskustelua. Niin ja ilimaset kahvit osallistuneille!

Miksi? Tapahtuman jälkeen lauantaina lyödään lukkoon Oulun vasemmiston kuntavaalien kärkiteemoja, ja tuohon tilaisuuteen haluan viedä terveisiä lapsiperheiltä, joiden edustus aktiivipuolella on aika niukka, ehkäpä siksi että arki lasten kanssa voi olla haastavaa. Oma kokemuspintani vauvaikäisen kanssa elämisestä on aika rajallinen, yhteensä noin kahdeksan kuukautta. Porukalla voidaan löytää eri ikäisten ja eri alueella asuvien lasten ja lapsiperheiden arjesta parannuskohtia. Enhän minä voi tietää onko Höyhtyällä tarpeeksi leikkipuistoja, tai onko Koskelan neuvola ruuhkaantunut. Tai miten esikoulu Korvensuoralla on järjestetty. Ja jos nämä asiat olisivatkin ok, niin mikä ei ole?

Omia huolenaiheitani ja tavoitteitani tällä hetkellä ovat

- Lapsille oma yhteispäivystys. Nykyinen lasten päivystys palvelee liian rajattua potilasryhmää. Lisäksi Oysin A-rakennuksessa sijaitsevassa päivystyksessä ei ole tutkintavälineistöä, joten röntgeniin, näytteenottoon ym. tutkimuksiin jonotetaan kuitenkin yhteispäivystyksen puolella. Usein lapsipotilaat menevät kuitenkin kiireysjärjestyksessä jonon kärkeen, niin miksei sitten heille järjestettäisi kokonaan oma jono, jossa päivystävä lastenlääkäri voi ratkaista hoitotarpeen paikan päällä eikä konsultaatiosoittorumban kautta?

- Lisää perhepäivähoitajia! Alle 3-vuotiaille tulisi pääsääntöisesti järjestää kodinomainen hoitopaikka. Toivoisin kunnan järjestävän lisäkannustimia perhepäivähoitajiksi ryhtyville. Esimerkiksi osa-aikainen perhepäivähoitajuus voisi lisätä työn mielekkyyttä. Työn ja perheen yhteen sovittaminen myös vuorotyö- ja yötyöaloilla tulisi olla isossa kunnassa joustavaa. Osa-aikaisen ja vuorotyön mahdollistavan kunnallisen osa-aikaisen hoidon tarvetta tulisi selvittää määräajoin ja järjestää palveluja sen mukaan.

- Oululainen lastenkulttuuri ansaitsee hatunnoston myös taloudellisesti. Hieno huomionosoitus oli lastenmusiikkiorkesteri Soivan Siilin valinta Vuoden taiteilijaksi 2012. Oulussa on pitkät lastenkulttuurin toimijoiden perinteet, silti omaehtoisen kulttuurin tekemiseen tulisi suunnata tukea esim. kolmannen sektorin toimijoiden kautta. Esimerkiksi taiteen tekeminen tuo lapselle hyvinvointia, onnistumisen iloa ja elämyksiä ihan samoin kuin aikuisillekin. Myös tulevaisuus tarvitsee ammattitaiteilijoita.

- Avoin varhaiskasvatus on arvokas lisä muun muassa kotihoidossa oleville lapsille, samoin neuvolan kautta järjestettävät eri kerhot. Yhä suurenevassa muuttovoittokaupungissa tukiverkkojen tärkeys lapsiperheiden elämässä korostuu. Vertaistuki ja palvelut nuorille ja uusille perheille, monikkoperheille ja erityislasten perheille tulee tukea kunnallisesti, vaikkei niitä kunnan omina palveluina järjestettäisikään.

- Kantoliinassa tai -repussa lasta kuljettavalle tulisi myöntää maksuvapautus paikallisliikenteessä (samoin kuin rollaattorilla kulkevalle) sosiaalisista syistä, ei vain turvallisuusnäkökulman vuoksi, jolla lastenvaunujen maksuttomuus on toistaiseksi perusteltu.

Kiinnostuitko? Liity joukkoon tapahtuman Facebook-sivulla .

Tervetuloa!
Lapsipoliittinen lenkki
Ke 16.5.2012 klo 13
Kokoontuminen Kahvila Nekka, Uittokuja, Länsi-Tuira
Lenkki 3,8 km ja n. 45 min
Kahvit ja keskustelu noin 1/2 h.
Mukaan: vaikuttamishalu, säänmukainen varustus, lapsi/lapset.

1.5.2012 Juonittelua kuntapolitiikkaan

Vappumarssin jälkitunnelmissa julkaisen blogissani myös Uusi Oululainen - vasemmiston vappulehdessä julkaistun kolumnini. Simakupit ilmaan ja harasoo! Iloista vappua kaikille.

***

Juonittelua kuntapolitiikkaan

Tätä kirjoittaessa huomaan, että tasan vuosi sitten elämäni muuttui. Pomppasin meillä kotona Tuirassa pidetyn eduskuntavaalien kisakatsomon sohvalta pettymystä puhkuen. Mikä tämä tämmöinen vaalitulos on? Ei minun yhteiskuntani näytä tältä vaalitulokselta. En halua, että lapseni elää tällaisessa Suomessa (myönnettäköön, että raskaushormoneilla saattoi olla osuutta dramaattiseen paisutteluun).

Tätä vuoden takaista vaalihuoneistojen sulkemisen jälkeen eräässä yksityisasunnossa nähtyä kohtausta kutsuttaisiin draamassa nimellä peripetia, käännekohta. Viisaan antiikin miehen Aristoteleen mukaan tämän juonen kannalta välttämättömän tapahtuman jälkeen päähenkilön tahdonsuunta ja toiminta tekee käännöksen kohti tarinan vääjämätöntä loppua. Minulla kesti vielä muutaman päivän toteuttaa toinen juonelle tärkeä elementti “anagnorisis”, “tunnistaminen”. Otin ja maksoin puolueen jäsenmaksun ja merkkasin allakkaan ensimmäisen uusien jäsenten tapaamisen toukokuulle.

Kesän jututin tuttavapiiriäni siitä, mikä maailmassa kunkin mielestä mättää. Lueskelin ahkerasti Kansan Uutisia. Syksyllä toimitin maailmaan uuden tulevan veronmaksajan ja yösyöttöjen välissä tutustuin Vasemmistofoorumin pamfletteihin. Hyväksikäytin tutkimusmielessä kaupungin tarjoamia palveluja vauvaperheen roolissa. Tammikuu kului Rotuaarilla vaalikylässä vauvan nukkuessa vaunuissaan päiväunia. Toimin presidentinvaaleissa vaalilautakunnassa. Aloin blogaamaan asioista, jotka painoivat mieltä; lasten hyväksikäyttö, ensi- ja turvakotien rahoitus, kidutetut turvapaikanhakijat. Teimme pari kannanottoa paikallisosastossa; lasten ja nuorten omasta yhteispäivystyksestä ja autottomista lähiöistä. Kävin osaston ja kunnallisjärjestön vuosikokouksissa ja päädyin luottamustehtäviin. Ja niin juoni tiheni. Vuorossa oli enää “puhdistava ja parantava elämys”, loppukevennys, katharsis. Minut vahvistettiin ehdokkaaksi syksyn kunnallisvaaleihin.

Kuntavaaliehdokkaat tapasivat tänään ensimmäistä kertaa ja yhdessä pohdimme teemoja vaalityöhön syksyä varten. Koolla oli monenlaista tallaajaa; ikä, sukupuoli, ammattiala, elämäntilanne – tämä on sitä rikkautta jolla on arvoa. Vasemmistoliitto on suvaitsevaisuuden airut: jo puolueen kannattajien lähtökohdat ovat niin moninaiset, että vasemmistolaista peitsen taittoa on luvassa jo yhteisiä vaalien kärkiteemoja valitessa. Silti asiat riitelevät, eivät ihmiset. Kaikki mielipiteet ovat arvokkaita. Kuntapolitiikassa erityisesti arvo on ihmisissä, jotka elävät kuntalaisen arkea ja tunnistavat ne arjen haastavat tilanteet, joissa apua tarvitaan ja joissa yhdessä ollaan enemmän. Arjen asiantuntija on paras ratkomaan niitä ongelmia, joita kuntapolitiikassa kohdataan. Vaikka valtuustopaikkaa ei lohkeaisikaan, on henkilökohtainen kokemus vahva apu lautakuntatyöskentelyssä ja muissa luottamustehtävissä.

Meitä ensikertalaisiakin oli ehdokastapaamisessa useita. Vasemmistoliitossa uudet ihmiset ovat ihan samaa rikkautta kuin vanhat parrat, ja tervetulleita joukkoon. Aina riittää tekemistä, imu vie mukanaan. Kohtaamisia teltalla, kirjoittelua ja keskustelua. Ihka oikeaa vaikuttamista. Kuten Aristoteles ajatteli draaman tehtävästä jäljitellä toimintaa, ei ihmistä: “Päämäärämme on tehdä jotakin, ei vain olla jonkinlaisia”. Haluaisinkin rohkaista ehdokkuutta harkitsevia: vielä on rooleja jaossa!

Edelleen Runousoppia mukaellen tragedia on tarina, jossa ylästatuksen omaava protagonisti kokee menetyksen, ja komedia on tarina huonoista lähtökohdista perin olevasta henkilöstä, jolle käy hyvin. Juonitelkaamme, toverit, niin, että Uuden Oulun tarina on ennemmin komedia.

17.4.2012 Oulussa

Hilkka Haaga

äiti, harrastajanäyttelijä, kulttuuri- ja media-alan sekatyöläinen sekä kuntavaaliehdokas

20.4.2012 Reilu pyllistys tärkeille asioille

Tiedättehän sanonnan siitä, että kun kumartaa yhteen suuntaan, samalla pyllistää vastakkaiseen? Nyt on tullut pyllistettyä blogille. Puolustelen kirjoittamattomuuttani itselleni sillä, että olen (taas) sekaantunut useampaan asiaan kuin mihin alunperin suunnittelin. Aika ei riitä millään paitsi itse kirjoitustyöhön, myöskään jäsentelyyn saati perehtymiseen.

Esitän argumenttina otteita kalenteristani viime ajoilta:

Keskiviikko 11.4. Lauluyhtyeen treenit, keikka tulossa. Pohdimme sitä, miten opisto suhtautuu taloudelliselta kantilta ylimääräiseen harjoitukseen ennen keikkaa. Kuulen, että opiston valtionosuuksia on leikattu. Päädytään treenaamaan yliaikaa ja maksamaan vetäjälle vaikka omasta pussista.

Torstai 12.4. Työnnän lasta vaunuilla Esikkokerhoon ja koko matkan toisella kädellä puhelinta pidellen tiedustelen mahdollisen työkeikan speksejä. Kotiin palattuani ja lapsen mentyä nukkumaan, tutkailen onko alan työehtosopimuksessa tapahtunut muutoksia vähimmäispalkkojen osalta (on!) ja alan muotoilla tarjousta samalla kun kartoitan teatteriporukan tulevan produktion ilmoittelutarvetta.

Perjantai 13.4. Totean, että järjestely lastenhoitajan palkkaamisen, sovitellun liiton päivärahan, kotihoidon- tai yksityisen hoidon tuen ja palkan välimaastossa ei ainakaan kasvata perheemme tuloja. Teen powerpoint-esityksen maanantaille sopimani esittelyn pohjaksi - tarvitsemme teatteriyhdistykselle uudet nettisivut. Olemme valmiit tekemään tilauksen projekti- tai opinnäytetyötä suorittavalta opiskelijalta ja maksamaan tälle pienen korvauksen työstä, jonka tietenkin mielellään tekisi joku alan yrittäjä. Ajatuksissa häivähtää työaikapankki, vaihtokauppa, yleishyödyllisten yhdistysten alv- ja työnantajamaksujen vapautus ja muutama muu yhdistyksen ostovoimaa kasvattava menettely.

Lauantai 14.4. Käydäänpä saunassa koko perheen voimin. Ruljanssi kuluttaa sähköä laskelmieni mukaan 1,5 kWh. Hinta pitäisi lopultakin kilpailuttaa - vai pitäisikö? Nykyinen sähköntoimittaja kuitenkin tulouttaa voittonsa kaupungin kassaan. Sähkö on yleishyödyke, jonka hintatasoa tulee varjella, sillä sähköä käyttävät kaikki tulotasosta riippumatta. Onko saunan sähkö kuitenkin luksustuote, jota pitäisi verottaa luksusverona? Entä porealtaan sähkö?

Sunnuntai 15.4. Käymme koko perheen voimin katsomassa mummoa. Pappa onkin tämän viikon lomaosastolla hoitokodissa, että omaishoitaja-mummo saa levähtää. Muistan kuulleeni viikolla kauhutarinan hyväkuntoisesta vanhuksesta, joka kaatui kotonaan rollaattorinsa päälle. Hän ei päätynyt laitoshoitoon. Hän päätyi hautuumaalle.

Maanantai 16.4. Pohjoisen audiovisuaaliset ammattilaiset kokoustavat, suunnittelemme toimenpiteitä alan tunnettavuuden lisäämiseksi alueella. Vierailen ensimmäistä kertaa Ympäristötalossa kesäteatterin alueen käyttöluvan ja mainostamispaikkojen asioilla ja kipaisen vielä ystävän kanssa vaunulenkille. Käymme fiilistelemässä hänen tulevan pienen kesäkahvilansa liepeillä termarikahvin merkeissä. Hän se vasta on asioinut alueen käyttölupien ym. merkeissä “Ruostetalossa”.

Tiistai 17.4. Vanha tuttava käy kahvilla, tuo pari pistokasta ja keskustelemme museoalan tilanteesta. Suomessa kuulemma teetetään arkeologisia kaivauksia vain, jos halutaan hakata metsää tai rakentaa jotain. Itseisarvona arkeologiaa ja kulttuurihistoriamme tutkimusta ei nähdä. Ystäväni meneekin talkoovoimin kesällä Kilpisjärvelle tonkimaan, kun apuraha meni sivu suun.

Tavallisella tallaajalla ei kerta kaikkiaan jää aikaa perehtyä kaikkiin yhteiskunnassa käynnissä oleviin ilmiöihin ja poliittisiin tilanteisiin tai kysymyksiin. Aivan hengästyttää, mitä kaikkea tärkeää jää sen syvällisemmin käsittelemättä, tai mihin kaikkeen voisi vaikuttaa. Opistojen valtiontuet, Suomen elokuvatyöntekijäin liiton vähimmäispalkkasuositukset, yleishyödyllisten yhdistysten alv-velvollisuus tai -vapautus, jätteenpolttolaitokset, hihamerkit ja jengiliivit, perhesurmat, Syyria, Kanervan juhlat, Saulin muotokuva, paljon ehtii päässä pyöriä ilman että kirjalliseen muotoon ehtisi saattamaan.

Kuntavaaliohjelmaa tehdessä puolue linjaa suurempia kuvioita ja päämääriä, mihin asiakokonaisuuksiin kunnassa olisi tulevalla valtuustokaudella keskityttävä. Ehdokas itse voi kuitenkin profiloitua koko tämän pyrkimysmassan tiettyihin painopisteisiin ja konkretiaan ao. asian tiimoilta. Esimerkiksi viime tiistaina Uuden Oulun vasemmiston vaaliseminaarissa ylös kirjoitettu luonnosiskulause "Jokaisella vanhuksella on oikeus hyvään hoitoon" voisi konkretisoitua yksittäisellä ehdokkaalla (kuten minulla) muotoon "Laitoshoidon tarpeen arvioinnissa täytyy huomioida kotona asumisen turvallisuusriskit, eikä kotihoito saa olla vanhukselle pakko".

Näiden painopisteiden valinta tai rajaaminen aiheuttaa harmaita hiuksia. Kaikkeen ei voi keskittyä, vaikka haluaisikin. Toki se että jos haluan hyvää vanhuksille, ei automaattisesti tarkoita että pyllistän lapsiperheille. Siinäpä se kuntapolitiikan hauskuus onkin. Äänestäköön kaikki oikeasti sellaista ehdokasta, joka on samoilla intresseillä liikenteessä. Ehdokkaan tuntuma arkipäivään on sitä konkretiaa, minkä pohjalta maallikkokin voi kontribuutiotaan politiikkaan antaa. Suutari pysyköön lestissään, siis. Paitsi voisihan sitä tehdä suvaitsevan ja tasa-arvoisen kampanjan syksyä varten: Kaikkea kaikille!

12.3.2012 Ketään kotona?

Kansaneläkelaitos lähetti viime viikolla iloista postia. Meistä suomalaisista on ennen pitkää tulossa onnellisempi ja tasa-arvoisempi kansa, kun isät voivat hoitaa lasta kotona vanhempainrahakauden aikana äidin sijasta. Äiti voi lähteä hurvittelemaan työelämään! Tuli siis kirje, jossa ystävällisesti muistutettiin, että nyt on oikea aika pohtia isäkuukauden pitämistä. Olin vilpittömästi iloinen tästä mahdollisuudesta muistuttaa työnantajia olemassaolostani sekä ajatuksesta, että lapseni isä pääsee rakentamaan tiiviimpää suhdetta esikoiseensa.

Vaikka mielestäni olen sisälukutaidolla varustettu kansalainen, minulle teettää suuresti vaikeuksia tehdä laskelmia eri tukien välimuotojen, suuruuksien, tulotason, perheen koon, isän palkan, horoskooppimerkin, lapsen iän, kengännumeron, työhistorian, edellisvuoden vahvistetun verotuksen, osa-aikaisen yrittäjästatuksen, tämän tuen ja tuon tuen välisen erotuksen ja eilisen lounaan vaikutuksen perusteella maksettavien etuuksien ja rehellisen työnteon välisestä kannattavuudesta. Asian kompleksisuuden todistaa se, että kun juuri ennen äitiysloman alkua työttömäksi jäädessäni kysyin, miten varhennettu äitiysloma vaikuttaisi ansiosidonnaisen työttömyysturvan kertymiseen tai karenssiin, rakas ammattiliittoni kertoi että "ei tee kannattavuuslaskelmia". No kukapa sen sitten olisi osannut laskea, jos edes liitto ei tiedä miten eri tuet käyttäytyvät.

Joka tapauksessa: olen ymmärtänyt, että valtion kannattaa tukea henkilöitä, jotka tuottavat uusia veronmaksajia, jotka huojentavat valtion tulevaisuuden huoltosuhdetta. Erilaisia lapsiperheen tukia on olemassa. Ainakin vielä. Niitä todennäköisesti saa ainakin joku, joka osaa hakea. Tällä hetkellä puhututtaa kotihoidon tuen leikkaaminen. Kuinka kotihoidontuen myöntöajan lyhentäminen alle kolmivuotiaasta alle kaksivuotiaan hoitoon vaikuttaisi käytännössä? Suomalaiset ovat kuitenkin tähän asti olleet ahkeria pienten lasten kotona hoitajia verrattuna pohjoisiin naapureihimme, kertoo tilasto.

Kotihoidon tuen hoitorahan osuus on tällä hetkellä 327,46 euroa kuussa. Lisäksi perheen koon ja vanhempien tulotason mukaan voi saada hoitolisää perusosan päälle. Tuki ei suurimmillaankaan vastaa lähellekään kunnallisen päivähoidon kustannuksia - tai siis resurssin säästöä, joka kunnalle koituu jos lasta hoidetaankin kotona. Siksipä useat kunnat maksavat myös kuntalisää (myös Oulu! hyvä!) kotihoidon tuen päälle. On huomattava, että tätä kuntalisää ei tietenkään voi saada, ellei saa kotihoidon tukea. Näkisin, että kun porkkana puuttuu tai siirtyy kotihoidosta työelämän puolelle, kehitys johtaa entistä runsaampaan, ah, niin ihanien omapäisten uhmaikäisten kaksivuotiaitten invaasioon päiväkodeissa.

Nykyään myös perheen yli 3-vuotiaista lapsista voidaan maksaa kotihoidon tukea, jos perheessä on se alle 3-vuotias lapsi, joka ensisijaisesti saa kotihoidon tukea. Herää kysymys, kuinka tämän säännön kävisi hallituksen esittämässä mallissa. Olisi loogista, että tämä etuus säilyisi myös alle 2-vuotiaiden kotona hoidettavien sisarusten kanssa. Mutta jos kotona onkin alle 9 kuukautta vanha sisarus, tullaan seuraavaan umpikujaan: Kotihoidon tukea ei makseta lapsesta, josta maksetaan vanhempainpäivärahaa. (Jolloin ei voida maksaa tietenkään hoitolisän osuutta. Eikä kuntalisää.) Kelan nettisivuilla kotihoiden tuen määrän laskurin yhteydessä mainitaan, että "Kelan muut etuudet voivat vaikuttaa kotihoidon tuen määrään. Kun tukia sovitetaan yhteen, kotihoidon tukea ei usein jää maksettavaksi." Eli käytännössä pienempi lapsi, josta ei makseta kotihoidontukea, torppaa myös vanhemman lapsen kotihoidon tuen, jos äiti nauttii äitiys- tai vanhempainpäivärahaa. Miksi siis leikata tällaisesta suhteellisen harvoin toteutuvasta etuudesta, joka toteutuu juuri pienituloisimpien perheiden kohdalla? Helsingin Sanomien mukaan vuonna 2010 kotihoidontukea sai lähes 120 000 perhettä. Tilastokeskuksen lukujen perusteella pienituloisista kotitalouksista vuonna 2010 61 920 oli yksinhuoltajaperheitä ja 64 490 pareja, joilla alle 7-vuotiaita lapsia. MOT.

Vielä kun otetaan huomioon, että kotihoidon tuki vaikuttaa vanhemmalle maksettavaan työttömyyskorvaukseen ja että joskus kotihoidon tukea verotetaan sivutulona, ei koko kotihoidon tuki tunnu enää kovin järkevältä järjestelmältä. Perustulo voisi olla lapsiperheelle tervetullut ratkaisu kaikkien epämääräisten osittaisten joko lapsesta tai vanhemmalle maksettavien tukien sijasta. Oli sitten kyseessä hoitoraha, hoitolisä, kotihoidon tuki, lapsilisä, sisarkorotus, äitiysraha, vanhempainraha, isyysraha, siirretyn isäkuukauden vanhempainraha tai yksityisen hoidon tuki, tulee vanhemman nyt selvittää, mikä etuus poissulkee toisen, minkä mahdollisuus meni jo, mikä olisi pitänyt hakea 2 kuukautta aiemmin ja että ai ei äidin olisikaan kannattanut mennä töihin tuossa välissä, kun nyt isä ei voikaan pitää isäkuukauttaan. Näihin lapsiperheen tukiin perehtymällä voisi varmaankin löytää jopa kombinaation, jolloin jonkin tuen hakeminen itse asiassa pienentää perheen kokonaisansioita.

Hallituksen esitystä on perusteltu naisten työssäkäynnillä ja tasa-arvon toteutumisella, kun äidit joutuisivat siirtymään aiemmin työelämään. Tämä toteutuisikin todennäköisesti yksilapsisten perheiden osalta, mutta missäs välissä niitä tulevaisuuden huoltosuhteen ylläpitäjiä sitten tehdään? Osa nykyisestä tukijärjestelmästä tuntuu suosivan lasten pientä ikäeroa, mutta kotihoidontuen leikkaaminen toimii vastoinpäin. Pohjoismaisittain suomalaisnaiset ovat laiskoja osa-aikatyön tekijöitä. Tilaston voi tulkita niinkin, että naiset siirtyvät sitten kerralla kokopäivätyöhön. Tai jäävät työttömiksi, joka tuntuu tukiviidakossa olevan se helpoin ja edullisin ratkaisu, varsinkin, kun työpaikkoja ei tunnu olevan. Mikäli kaavailtu leikkaus toteutuu, toivottavasti päiväkoteihin saadaan kotona lapsiaan hoitavasta päivähoidon ammattilaisten reservistä kattava osa töihin.

Niinpä meillä Kelan kirjeen luukusta kopsahtaminen aiheutti lievää hengenahdistusta. Isäkuukauden pitäminen on mahdollista, mutta mikäli sen haluaa siirtää pidettäväksi myöhemmin, tulee äidin hoitaa lasta kotona väliin jäävä aika. Oululainen demari Tytti Tuppurainen teki jo lakialoitteen siitä, että hoitovapaalla oleva äiti voisi palata kotiin työjaksolta kun isäkuukausi on pidetty. Ehdotus puoltaa äitejä, joilla on voimassa oleva työsopimus äitiyslomalle jäädessä, mutta huomiotta jäävät edelleen ne perheet, joissa äidin on otettava vastaan mitä tahansa työtä heti vanhempainrahakauden päätyttyä.

THL:n vanhempainvapaan uudistusmalli vuodelta 2010 esitti useita eri vaihtoehtoja isien pitämiseksi kotona lastenhoidossa. Vanhempainvapaiden keston ja jaon lisäksi tulisi reilulla kädellä uudistaa koko lapsiperheiden tukijärjestelmää, jotta päästään "tilkkutäkistä, jonka osat ovat oman aikansa tuotteita". Subjektiivisen päivähoito-oikeuden käyttäminen 9-kuukautiseen alkaa tuntua lähes houkuttelevalta vaihtoehdolta.

6.3.2012 Autuaita ovat autottomat

Siinä se lepää, taloyhtiön parkkipaikalla, melkoisen lumivallin sisällä. 12 vuotta vanha Volkswagen. Saatu sukukalleutena appiukolta sopuhintaan.

Ei se aina lepää, paitsi että ei lähtenyt käyntiin toisena pressanvaalipäivänä (-28°C). Vaikka sitä on hemmoteltu syksyllä hankkimalla uudet talvirenkaat. Edelliskeväänä uudet kesärenkaat. Ja pitipä vaihtaa koko etuvalon umpio kun pahainen lamppu oli palanut. Vanha katsastusmiehen vakiobongaus tukivarren puslakin oli viimeksi kulunut. Edellistalvena hommattiin uusi akku. Sisäilmanpuhallin kävi silloin mykkänä. Viimeisen puolen vuoden aikana mittariin on kertynyt ehkä tuhat kilometriä, sisältäen joulunajan reissun mummolaan. Bensaa kuluu maantiellä n. 7 litraa satasella. Vaihdossa siitä saa tuskin mitään, autolla on lähinnä käyttöarvo. Harmillista kyllä käyttöä on vähän. Kyllä näissä oloissa joskus tekee mieli viedä kilvet konttorille ja jättää liikennevakuutus maksamatta.

Oulun korkeuksilla on varsin arkipäivää käydä töissä vaikka 80 kilometrin päässä kotoa. Ymmärrän näitä ihmisiä täydestä sydämestäni. Esimerkiksi kotopuolessa Kainuussa välimatkat kuntien ja kylien välillä edellyttivät oman auton käyttöä. Haja-asutusalueella vaihtoehtoa kulkemiseen tai elinkeinoon tai mahdollisuutta etätyöhön ei aina ole. Tyhjänä kulkeva bussi haja-asutusalueella on henkilöautoa raskaampi vaihtoehto sekä julkiselle taloudelle että ympäristölle. Henkilökohtaisesti olen nykyään omaksunut ns. urbaanin elämäntavan. Oulun Tuirasta pääsen palvelujen ääreen ilman autoakin. Joko reippaillaan vaunulenkillä vauvan kanssa tai loikataan linja-auton kyytiin, kiitos vaunulaisille myönnetyn maksuttoman kyydin edun. Autoa tarvitsen lähinnä kauempana sukuloidessa tai suurikokoisia tai runsaampia hankintoja tehdessä kerran tai kaksi kuussa. Aiemmin autolla tuli ajeltua enemmän harrastusten vuoksi tai helpottaakseni keikkatyössä kulkemista.

Muotoilimme paikallisosaston vuosikokouksessa kannanoton Ouluun perustettavista autottomista kaupunginosista. Ajatuksena on vapauttaa autoista Pikisaari, joka sijaintinsa puolesta kuuluisi ennemmin Citybussien valtakunnaksi ja Hiukkavaaran uusi asuma-alue, jossa voitaisiin toteuttaa uutta kaupunkisuunnittelua. Hippihanke! kuului heti tuttavapiiristä. Negatiivista kommenttia kannanotosta tuli varsinkin ulko-oululaisten suusta; siis henkilöiden, jotka eivät tunne Pikisaaren tai Hiukkavaaran kaupunginosia, niiden sijaintia, toimintoja tai infraa.

Autottomat lähiöt eivät tarkoita, että ao. lähiöissä myös jakelu-, palvelu- tai julkinen liikenne kiellettäisiin kokonaan. Kyse on yksityisautoilun vähentämisestä keskitetyissä paikoissa, joissa liikkuminen ja logistiikka voidaan toteuttaa muuten. Autoton lähiö ei tarkoita, että yksityisautoilu koko kaupunkialueella tai valtakunnassa lakkautettaisiin. Sen sijaan autoton lähiö voi tarkoittaa parempaa julkisen liikenteen palvelutasoa ja hyötysuhdetta, lisää viher- ja harrastusalueita, parempaa ilmanlaatua, turvallisempia koulumatkoja ja kuin huomaamatta hyötyliikunnan lisääntymistä.

Keski-Euroopassa säilynyt keskiaikainen rakennusperimä on älytty säästää kaupunkisuunnittelussa (toisin kuin Oulussa, jossa pikkuisenkin vanhempi tönö ottaa ja leimahtaa itsestään). Keski-Euroopassa asenneilmapiiri yksityisautoilun kieltämisessä ahtaista kortteleista onkin myönteisempi. Meillä on vaikea sulattaa sitä miksei aakeella laakeella 70-luvun laatikkoja sinne tänne ripotellulla pellolla saisi hurruutella missä haluaa. Uuden Oulun keskusta-alueen asutuskeskittymä mahdollistaa julkisiin kulkuneuvoihin panostamisen. Oikeasti arkielämä urbaanissa ympäristössä ei edellytä jokapäiväistä henkilöauton käyttöä. Kyse on enemmän ajatusten ja asenteen muuttamisesta - ja palvelujen saavutettavuudesta.

Radio Mega haastatteli aamulla pj Kohosen Ollia kannanotostamme. Toimittaja otti puheeksi Pikisaaressa asuvat ikäihmiset. Kuinka heidän käy, mikäli autoton lähiö toteutuu, kun Pikisaaressa ei ole palveluja, ja asiointi tulee tehdä keskustassa? Olli esitti ajatuksen palveluista, jotka tulevat luo. Toisaalta näkisin, että mikäli seniorikansalaisen fyysinen kunto ei mahdollista asiointia 1 km säteellä, hänellä tuskin on kuntonsa puolesta enää ajokorttiakaan. Juuri siksi yksityisautoilun vähentäminen ei vaikuttaisi näiden ihmisten arkeen muuten, kuin että korvaavan Citybussiliikenteen laajentaminen lähiöön palvelisi myös heitä paremmin.

Yksityisautoilu on nykyään hyvätuloisten hommaa. Opiskeluaikana tuli vintattua pyörällä väliä Tuira - Kaukovainio aika monesti säästä riippumatta. Silti en ollut kovin kateellinen autoaan tankkaavalle luokkakaverille. Kuten yllä kuvailin, autoilu maksaa myös silloin, kun et aja.

Ajatellaanpa, että meillä on valittavana kaksi vaihtoehtoa: joko vähentää yksityisautoilua kannustimilla, kuten autottomien lähiöiden mukanaan tuomilla parannetuilla kevyen liikenteen väylillä ja julkisella liikenteellä TAI vaihtoehtoisesti lakkauttaa ja karsia julkisen liikenteen palvelut ja pakottaa kaikki ihmiset yksityisautoilun piiriin. Kumpihan vaihtoehdoista lopulta aiheuttaisi enemmän vastustusta? Suomessa yksityisautoilun päästöjen osuus kaikista päästöistä on lähteestä riippuen 7-15% luokkaa. Enemmän ympäristörasitetta aiheuttaa tuotantoteollisuus, ravinto ja vaikka mikä. Ihan sama. Ihmisten liikkumisen kulutusvalintoja urbaaneilla alueilla voidaan ohjata periaatepäätöksillä myönteisempään suuntaan. Pisaroista se meri koostuu. Miksi siis ei?

22.2.2012 Kiviset sydämet

Minun on tullut aika kivettää sydämeni. Viime viikolla keskustelin tulevan kesän työjärjestelyistä ja hainkin esikoiselleni julkista päivähoitopaikkaa.

Tuntuu kummalliselta ja surulliselta laittaa noin pieni lapsi toiselle hoitoon. Vielä ensimmäinen. Toki kesään mennessä vauvan motoriset taidot ovat karttuneet, hänhän jopa istuu omin voimin ja jopa liikehtii jollakin hyväksi havaitsemallaan metodilla eteen- ja ylöspäin. Asiassa lohduttaa se, että voin olla lapseni kanssa kotona kuitenkin pari-kolme päivää viikossa ja että Oulun kaupungin perheille tarjoamat palvelut näyttävät ainakin näin hakuvaiheessa kovasti joustavilta ja ihmiskeskeisiltä, kun kyseessä on osa-aikaisen työn vuoksi järjestettävä päivähoito. Ei silti omaatuntoa hivellyt lukea Marjatta Kallialan kirjan Lapsuus hoidossa ydinkohtia. Lapseni työpäivä on pidempi kuin minun, vaikka kuinka tekisin lyhennettyä työaikaa. Illalla kotiin palatessa pitäisi vielä jaksaa sitä yhdessäoloa. Minä varmaan jaksaisin, alle vuotias ehkä ei.

Melko suoraan voi nähdä, ettei subjektiivinen päivähoito-oikeus ole toiminut toivotulla tavalla, kun lukee Kallialan esimerkkejä. Toki vauvaikäisen kanssa kotona olo voi olla kotiin jäävälle vanhemmalle esimerkiksi terveydellisistä syistä niin raskasta, että vanhempi lapsi on syytä laittaa ulkopuoliselle hoitoon. Silti minusta tuntuu kummalta, että oletusarvoisesti vanhempi lapsi lähetetään - rumasti sanottuna - pois jaloista hakemaan "kodin ulkopuolisia virikkeitä". Vielä vanhemmillekin kuuluisi sitä yhteistä aikaa ilman lapsia (meidän perheessä illat kuluu niin, että vauva nukkuu, allekirjoittanut blogaa ja toinen vanhempi koodaa. Hmph.)

Muita sydämensä kivettäjiä tällä viikolla ovat ne kaupunginvaltuuston 39 edustajaa, jotka äänestivät maanantaina 20.2. lopulta Kivisydämen, eli Kallioparkin lainatakausten puolesta. Näin Oulun kaupunki suostuu takaamaan 36 miljoonan lainan kaupungin omistamalle liikelaitokselle. Kallioparkin rakentaminenhan pakkotaottiin pöytään jo reilu vuosi sitten, vaikka hanke haudattiin jo aiemmin osasyynä kaupunkilaisten vastustus taloudellisesti järjetöntä hanketta kohtaan. Uusi "Kivisydän" on pienimuotoisempi versio vuoden 2008 luonnoksesta, mutta nytkin koko rakennusprojektin hinnaksi on arvioitu 73,5 miljoonaa. Yön aikana se hinta jotenkin 'pomppasi'. Kaupunginvaltuuston maanantainen päätös kuitenkin lopullisesti leimaa toteutuksen tavan - "Veroeuroja ei siis käytetä". Käytännössä kaupunki ottaa koko summan velkaa tämän kivisen tien onneen rakennuttamiseen.

Jostain syystä kaupunkikeskustan kehittämisen nimiin vannovat Kivisydämen kannattajat eivät halua nähdä, että keskustaa voisi kehittää muutenkin, esim. tuomalla sinne ensin niitä asioita, miksi keskustassa ylipäätään kannattaisi käydä peltomarkettien sijasta. Autoton keskustahan on jopa yksi hankkeen toteuttamisen puolesta esitetyistä argumenteista. 70 miljoonalla saisi jo kummasti julkisen liikenteen ratkaisuja, ettei näin mittaviin ja riskialttiisiin kaivuu-urakoihin tarvitsisi alkaa. Joku jo kommentoikin Kalevan Juttutuvassa, että ensimmäiseen mullasta nousevaan historialliseen parruun se tämäkin projekti tyssää. Keskustan liikehuoneistojen ja tonttien arvo nousee kohtuuttomasti, kun kiinteistöt "pakkolunastavat" niille määrätyt autopaikat ja lopulta ylikalliiseen keskustaan ei niillä moninaisilla pienillä erikoisliikkeillä, joiden elintilaa alunperin ajateltiin, ole varaa tulla. Monikohan lopettaa toimintansa jo pysäköintiratkaisun kolmivuotisen rakennusvaiheen, ja sitä seuraavien kortteliuudistusten vuosien aikana?

Ennemmin tuon rahan laittaisi vaikka Kalevala-aiheiseen teemapuistoon Toppilansalmen kylkeen. (...tämä oli sarkasmia. Kysykääpä vaikka kuhmolaisilta kuinka hyvin se vakavanhaväinämöinen oikein myykään). Tai sitten lapsiperheille Oulu-lisän tyyppisen avustuksen muodossa, joka tukisi toisen vanhemmista kotiin jäämistä pidemmäksi ajaksi, esimerkiksi sillä summalla, kuin minkä kaupunki maksaisi subjektiivisen päivähoito-oikeuden takia saman perheen päivähoitomaksujen osuutena kuukaudessa? Tai voitaisiin osoittaa lisämäärärahoja alle kouluikäisten lasten kotikasvatuksessa käytettäviin virikkeisiin; lastenkulttuurin pääsylippuihin, erityyppisiin kerhomaksuihin, askartelutarvikkeisiin, kirjoihin, lainattaviin urheiluvälineisiin jne. Esimerkiksi Valveelta saisi haettua laatikon, joka sisältäisi oululaisaiheista tai -lähtöistä lastenkulttuuria: kirjallisuutta, musiikkia, tehtäväkirjoja, materiaaleja. "Muovaile vahasta Toripolliisi!" "Väritä Stella-pelle!" Liikuntapaikoista saisi lainata 100-senttisten luistimia ja suksia panttia vastaan. Avoimen päiväkodin varhaiskasvatus- ja perheryhmiä perustettaisiin lisää, jotta lapset sosiaalistuisivat, jollei ne kotivirikkeet kerran riitä. Ja ei avoimissa päiväkodeissakaan muutamat väriliidut tai lyömäsoittimet lisää tekisi pahaa.

Tai sitten lainan voisi kohdistaa OYS:n lasten ja nuorten oman päivystyksen uudistamiseen niin, että suoraan lasten puolella pääsisi asioimaan muutkin kuin muutamalla ranskalaisella viivalla rajatut lähetteellä saapuvat. Varsinkin kun se aikuisten puolelle suunniteltu selviämisasema on taas jäissä. Mutta tästä lisää myöhemmin.

Lykitään nyt lunta pois pihoiltamme, ja iloitkaamme, kun Kivisydän valmistuu: Torinrannan lumivuoren sijasta siinä on monttu, johon lunta mahtuu. Kivisydän maksaa itsensä takaisin 27 vuodessa. Minun lapseni pitäisi olla tuolloin 27-vuotias, tasapainoinen, työssäkäyvä, sosiaalisesti kyvykäs veronmaksaja, jonka hyvät eväät elämään on varmistettu jo varhaisessa virikkeellisessä, rakastavassa ja kiireettömässä lapsuudessa. Jää nähtäväksi, poissulkevatko nämä edellä esitetyt tekijät toisensa.

10.2.2012 Onko elämää mustan keskiviikon jälkeen?

Kas, näin on saatu Suomelle uusi presidentti. Nähtävästi kansan haluama. Tähän alkuun on tehtävä vaalitunnustus: vajosin päättämättömyyden valtaan miettiessäni kumpaa äänestäisin. Päätös venyi takarajaan; viimeiseen ennakkoäänestyspäivään, kun vaalipäivänä en omalle äänestysalueelleni olisi vaalilautakuntatyöltä ehtinyt. Lopulta en halunnut taipua kummankaan ehdokkaan "kannattajaksi", vaan noudattaa itsenäistä linjaa tässä asiassa, joten muotoilin täten reippaan protestihenkisen runon, joka kuuluu näin:

On kunniakas Suomen presidenttein sarja /
heist' paras tähän asti on Tarja /
ei löydy ees vertaista Kekkosen /
kumman valitsen: kuutosen vai kakkosen?

Pistäytyessäni ennakkoäänestyspaikkaan Tuiran Postiin, ei siellä ollut kuin minä ja vaalivirkailijat. Menin paniikkiin, kun en kehdannut viipyä kopissa runollisen vertaa. Tyydyin nopeaan ja myöhemmin katumaani ratkaisuun eli hätäpäissäni pyöräytin lappuun sittenkin numeron.

Kaltaisiani mielipiteettömiä, tai tyytymättömyyttään osoittavia, mutta siinä onnistuvia äänestäjiä oli näissä vaaleissa ennätyspaljon. Aika moni jätti myös kokonaan äänestämättä. Salaliittoteoreetikot epäilevät, että mustan keskiviikon uutisia pantattiin sopivasti yli vaalien, jottei huonot uutiset vain pääsisi vääristämään tulosta.

Samalla vasemmistoehdokkaiden kurjaa menestystä ykköskierroksella (tätä en allekirjoita Arhinmäen kohdalla!) sekä työväenliikkeen tilaa surkutellaan. Ja sitä paitsi sosialidemokratia on muualla Euroopassa jo ihan passé. Tikulla silmään joka Palmea muistaa. Tuntuu uskomattomalta tämän viikon uutistapahtumien valossa, ja nyt en tarkoita Jyrki Kataisen onnettomuutta kukkaruukun kanssa. Miten vasemmiston ajamat arvot ovat yhteiskunnassa muka näin unohduksissa?

Mutta paistaa se risukasaankin. Vaikka sinivalkoinen siipi on maassa, Nokia vähentää ja Puolustusvoimat lakkauttaa, niin Arhinmäki lisääntyy! Valio laajentaa Oulussa. Alzheimer-tutkimuksessa on tehty läpimurto. Pakkaset hiipuvat. Saksalainen ilmakitara-aiheinen tv-dokumentti promoaa Oulua. Uusi kierrätyskeskus avattiin Värttöön. Kirjastolla oli tänään ensimmäinen vauvojen lorutuokio. Päivän pituus on 7 tuntia 50 minuuttia. Sesonkiruoka on madekeitto, joka on terveellistä ja edullista, ja helppo tehdä. Guggenheim on toistaiseksi jäissä. Meillä kotona kausiflunssa on helpottamassa. Lauantaina Lotossa on jaossa yli kymmenen miljoonaa euroa, ja suomalainen voittaa aina.

Vaikka kotikunta olisi kuinka iso parin vuoden päästä (ja sehän on!), niin eiköhän tässä hengissä selvitä ja on vielä syytä elää. Pitää vain tehdä miehissä töitä, jotta peräänkuulutettu kuntaliitosten ehto "palvelujen turvaaminen" toteutuu. Kansanedustaja Martti Korhonen (onnea myös hänelle iloisen perhetapahtuman johdosta!) huomautti, että kuntakierroksen kuulemisten aikataulu on aivan liian tiukka ja painotti, että raportissa unohdettiin kuntalaisten kuuleminen ja osallistuminen;  lähidemokratian läsnäolo. Meidän tavisten tulee vastaavasti muistaa, ettei yksikään kuntapoliitikko voi olla ekspertti kaikissa kuntapolitiikan osa-alueissa, saati tuntea kaikkien kuntalaisten arjen kulkua. Miten itse kukin saisi viestinsä paremmin kuntapäättäjien tietoon? Tällä kertaa omat "piirustusharjoitukset", siis runon tai kirkkoveneen raapustaminen ei auta.

Näin tapahtumarikkaan viikon jälkeen ei voi kuin mennä paremmin - siis meillä yksilöillä, ja vasemmistolla. Vetäytykäämme kaikki hyvillä mielin ja ilman tunnontuskia huoahtamaan viikonlopun viettoon.

2.2.2012 Ei saa puhua tutuille

Pistäydyin jälkikasvun kanssa jokatorstaiseen tapaan avoimen päiväkodin ja neuvolan yhteistyönä järjestetyssä Esikkokerhossa. Mukava meininki, kahvia ja pullaa, vertaistukea, vinkkejä lastenhoitoon. Ennen kaikkea uusia ihmisiä. Uusia äitejä, kuten minä. Äitejä, joilla on samoja ongelmia ja kokemuksia. Äitejä, joista talven mittaan tulee tuttuja aikuisia: "Veetin äiti", "Emman äiti", "Onnin äiti". Tuleekohan heistä vuosien mittaan myös ystäviä? Pitempiaikaisia perhetuttuja?

Tuoreena äitinä olen myös seuraillut internetin lapsi- ja perheaiheisia keskustelupalstoja. Vakiopuheenaiheita ovat a) saako toisen lasta komentaa ja b) saako toisen perheen asioihin puuttua. Suuri osa vanhemmista ilmaisee halunsa siihen, että lapsia valvottaisiin kollektiivisesti aikuisten toimesta. Ikäänkuin entivanhaisessa kyläyhteisössä; paimennettaisiin porukalla ja turvattaisiin elon matkaa. Pysyisivät pois pahoilta teiltä, eikä itselleenkään sattuisi ikävää.

Viime syksyn uutissadon mukaan lapsilla ei kuitenkaan mene hyvin lähimmäistensä kanssa:

10. lokakuuta: 19-vuotias sai Oulun käräjäoikeudessa vuoden ehdollista 3-vuotiaan sukulaislapsen hyväksikäytöstä.

2. joulukuuta: Isoisä sai vuoden ja 4 kuukautta ehdollista lapsenlapsensa hyväksikäytöstä. Korkeimman oikeuden katsonta oli, että teko ei ollut kokonaisuutena arvostellen törkeä, ja kyse oli lähinnä satunnaisista teoista, kun tyttö oli käymässä isovanhempiensa luona. Isoisä kosketteli tyttöä ainakin viidellä kerralla, kun tyttö oli 6-13 -vuotias, siis seitsemän vuoden ajan.

29. joulukuuta.: Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa keski-ikäinen mies ja tämän kaksi aikuista poikaa saivat ehdollisia ja rahallisia vahingonkorvaustuomioita useista syytteistä, jotka käsittivät lähipiiriin kuuluneiden lasten seksuaalista hyväksikäyttöä, seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaamista sekä lapseen kohdistunutta haureutta.

Lisäksi on saatu lukea ainakin opettajaharjoittelijasta, erityisopettajasta, liikunnanohjaajasta, lestadiolaisvaikuttajasta ja perhepäivähoitajan teini-ikäisestä lapsesta. Pohjois-Pohjanmaalla lasten hyväksikäyttö on lisääntynyt 145% viime vuodesta. Yhteistä kaikille tapauksille on se, että tapauksista langetetut tuomiot eivät kohtaa oikeustajuamme. Lisää yhteisiä piirteitä: nämä hyväksikäyttäjät eivät ole satunnaisia puskissa lymyäviä namusetiä, vaan lapsen läheisiä tai tuttuja; niitä ihmisiä, joihin nimenomaan pitäisi pystyä luottamaan. Tässä kontekstissa ehdollinen vankeustuomio tuntuu lähinnä karkkipäivän perumiselta. Kesäkuun 2011 alusta voimaan tulleen lakimuutoksen ansiosta lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistuksia on tiukennettu, mutta näyttää, että vaikutus tuomioihin on jäänyt kuitenkin vähäiseksi.

Marraskuun alussa 90 kansanedustajaa allekirjoitti Kari Tolvasen (kok) alullepaneman lakialoitteen, jotta lasten seksuaalisen hyväksikäytön rangaistuksia kovennettaisiin edelleen. Aloitteen lähtökohtana on, että minimirangaistukset ovat ehdotonta vankeutta (hyväksikäytössä 1 vuosi ja törkeässä hyväksikäytössä 2 vuotta). Luulen, että silti ongelmaksi muodostuu oikeusistuimen kyky määrätä muita kuin vähimmäisrangaistuksia esimerkiksi pitkäkestoisissa hyväksikäyttötapauksissa, ja tapauksissa, joihin liittyy muitakin rikoksia:

4. marraskuuta STT kertoi, että viisikymppinen mies tuomittiin Etelä-Savon käräjäoikeudessa lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, pakottamisesta seksuaaliseen tekoon, pahoinpitelyistä ja lähestymiskiellon rikkomisesta. Miehen uhreja oli kolme, ja rikokset jatkuivat yli seitsemän vuoden ajan. Miehen saama tuomio 4 vuotta ehdotonta vankeutta on käräjäoikeuden antamien tapauksen tietojen perusteella lievä rangaistus; maksimirangaistus yksittäisestä syytekohdasta, törkeästä hyväksikäytöstä, olisi kymmenen vuotta. (Nämä uhrit eivät kuitenkaan olleet tekijän lähipiiristä).

Vuoden 2012 alusta terveydenhuollon työntekijöiden ja opettajien on lastensuojeluilmoituksen lisäksi ilmoitettava suoraan poliisille, jos he epäilevät lapsen joutuneen seksuaalirikoksen uhriksi. Tavoitteena on nopeuttaa esitutkinnan aloittamista. Ilmoittaja voi myös keskustella poliisin kanssa asiasta antamatta asianosaisten henkilötietoja, jos ei ole varma tapauksen ilmoitusvelvollisuuden täyttymisestä. Lakisääteisesti alle kouluikäinen käy lastenneuvolassa 15 kertaa ennen siirtymistään kouluterveydenhuollon piiriin. Tosin näistä käynneistä noin puolet tapahtuu kuitenkin jo ensimmäisen elinvuoden aikana. Koska hyväksikäyttö voi tapahtua myös, kuten aiemmissa esimerkeissä kuvailtiin, "satunnaisesti" ja lapsen lähipiirissä, voi osa nimenomaan pienistä lapsista jäädä tämäntyyppisen ammattivalvonnan ulkopuolelle, jos lapsi ei ole päiväkodissa tai muussa hoidossa tai jos lapsella ei ole muita kontakteja kodin ulkopuolelle.

Samaan aikaan hyväntahtoinen maallikko miettii, voiko mennä puhuttelemaan eksyneen näköistä naapurin lasta ilman, että joutuu epäilyksen kohteeksi. Miten oman lapsen kanssa saunassa käynti - varsinkin julkisilla liikuntapaikoilla? Voiko isit vielä opettaa pojilleen, miten miehekäs lorotus saadaan aikaan seisaaltaan?

Hyvät tutut ja kanssaihmiset. Voisitteko kuitenkin katsoa lapseni perään? Ja voisitteko katsoa myös niiden muiden aikuisten perään?

27.1.2012 Ajan hengen mukaan: Äänestysohje, olkaa hyvä!

Jäikö oma ehdokas rannalle presidentinvaalien mittelössä? Tämä teksti on suunnattu Sinulle, joka et vielä tiedä kumpaa presidentinvaalien kakkoskierrokselle päässyttä ehdokasta äänestäisit. Iltapäivälehdet ja blogit pursuavat asiakysymyksiin perustuvia äänestysohjeita. Vastaiskuna esittelen nyt luomani erilaisiin arvoihin ja tekijöihin perustuvan matemaattis-filosofisen äänestysohjeen. Tarvitset vain paperia ja kynän.

Yhteinen tekijä

Ehdokkaissa on siis varsin paljon samaa, jolloin vertailu on vaikeaa. Kumpikin on ihan miellyttäviä. Kummallakin on jonkinlainen cv. Molemmat ovat miehiä. Molemmilla on uraa kotimaan ja ulkomaan tehtävissä. Kumpikin pitää kravattia. Kumpikin on harmaantunut. Kummankin mielestä vastakkainasettelun aika on ohi. Vaalitenteissäkin toisena ääneen päässyt on vain paremmalla tavalla samaa mieltä kuin ensimmäinen vastaaja. Tämä tekijä siis kannattaa ohittaa kokonaan. Kummallekin miinuspiste.

Puuttuva tekijä

Pekalta puuttuu vaimo, Saulilta empatia. Pekalta puuttuu vaalirahaa (toistaiseksi). Saulilta puuttuu... Pluspiste sille, jolta mielestäsi puuttuu enemmän (pitäähän nyt urheiluhengen nimissä olla heikomman puolella).

Käänteentekijä

Sauli on jo kertaalleen vetäytynyt valtakunnanpolitiikasta. Pekkakin kävi pois eduskunnasta. Pluspiste sille, jonka comeback politiikkaan kuuden vuoden jälkeen tuntuu vastenmielisemmältä, kuin se, että hän istuisi presidenttinä nämä kuusi vuotta ja häipyisi vähin äänin ansaitulle eläkkeelle.

Inhimillinen tekijä

Olisi hauskaa nähdä ehdokkaiden joko hermostuvan, nauravan tai itkevän. Nyt Sauli on vain huolestuneen näköinen ja Pekka tyyni sielunhoitaja. Kaksi pistettä sille, kumpi ensin menettää malttinsa väittelyssä tai syyllistyy aitoon tunteenpurkaukseen tai tekee iltapäivälehdille tunnustuksen tyyliin "minua kiusattiin lapsena".

Sateentekijä aka. yli-inhimillinen tekijä
Miinuspiste sille, joka kansan johtajaksi päädyttyään potentiaalisemmin vakuuttuisi omista kyvyistään hallita säätä tai muita luonnonilmiöitä.

Rhesustekijä

Verenluovutuksessa rhesus-tekijältään miinusmerkkinen veri ei haittaa plusmerkkistä verensaajaa, mutta plusmerkkinen veri saa miinusmerkkisessä henkilössä aikaan komplikaatioita. Vähä niinku et homoja ei haittaa jos joku on hetero, mut heteroja voi haitata jos joku on homo. Ohje kuitenkin kuuluu näin: Piste sille, joka luovuttaa verta säännöllisesti. Ai niin mut Pekka ei saa luovuttaa, ku sillon se Antoonio sillai sen kaa! Piste myös sille, jota syrjitään tässä(kin) asiassa.

Jeesus-tekijä aka. suhde uskontoon

Sauli palvoo rahaa, Pekka on opetellut Raamatusta ne kohdat joissa puhutaan homoista. Sauli rukoilee kun on tiukka paikka. Pekan mielestä "voi olla jotain". Ohje: piste sille, kumman katsomus tuntuu omemmalta. Vaihtoehtoisesti voit antaa miinuspisteitä teennäisestä hurskastelusta oman maun mukaan.

Ihmeidentekijä aka. vaalilupaukset

Saulin mielestä yhteiskunnan suurin ongelma on lasten ja nuorten syrjäytyminen (koska se tulee niin helvetin kalliiksi yhteiskunnalle!) Sauli on luvannut nimittää työryhmän asian ääreen, mikäli hänet valitaan. Pekalta virallista vaalilupausta en löydä. Videoissaan se puhuu heikoimpien puolustamisesta, että se on presidentin tehtävä. Piste sille, kumpi lupaa antaa.

X-factor

"Se jokin", "tähtiaines". Piste sille, kumpi floppaisi näyttävämmin.

Tasa-arvo
Anna pisteitä sille, kumpi on nyt heikommalla.

Uutuusarvo

Sauli on jo nähty presidenttikisassa. Pekka taas on uusi tekijä. Piste sille, joka ansaitsee tulla presidentiksi jo siitä syystä, että on jaksanut jo kertaalleen nämä iänikuiset tylsät vaalitentit ja typerät repostelut iltapäivälehdissä. Piste myös sille, joka lupautui rääkkiin vaikka ois paljon tähdellisempää tekemistä tuolla Egyptissä.

Raja-arvot

a) puoluerajat ylittävä suosio
b) rajat auki Eurooppaan
c) rajat auki Venäjälle
d) rusketusrajat
e) promillerajat
f) hyvän maun rajat

Pisteytä molemmat ehdokkaat näistä seikoista á 1 pistettä.

Viihdearvo

Presidentti ja tämän ominaisuudet joutuvat ala-arvoisen sketsihuumorin ja parodian kynsiin väistämättä. Ohje: piste sille, kummasta Jope Ruonansuu tekisi herkullisemman imitaation.


JA EI KUN UURNILLE!

En vastaa äänestysohjeen antamasta tuloksesta tai sen vaikutuksesta äänestyskäyttäytymiseen.

26.1.2012 Kituvat suomalaiset

Laadin 21.1. mielipidekirjoituksen aiheesta keskusteluilmapiirin ala-arvoinen taso turvapaikanhakijakeskustelun yhteydessä. Oulunsalolaislähtöisen dokumenttiohjaaja Mervi Junkkosen uusin teos Jälki elämässä - neljä tarinaa kidutuksesta kirvoitti päivälehtien nettikeskustelupalstoille sellaisen asiattoman kommentoinnin vyöryn, että päätin kirjoittaa vastanäkemyksen aiheesta. Junkkonen itse kertoi Yle:n Aamu-TV:ssä 24.1., että nettikeskustelujen taso on järkyttävä, ja ettei hän itse pysty enää näitä keskusteluja lukemaan.

Tekstini julkaistiin Kalevassa Lukijalta -palstalla ke 25.1. Tämän blogipostauksen otsikko on kirjoitukseni alkuperäinen otsikko.

***
Mihin katosi perspektiivi?

Kyllä Suomessa on vaikeaa. Ei turvapaikanhakijoista saisi tehdä dokumenttielokuvaa, kun löytyy omastakin takaa kidutettuja; sähkö on kallista, samoin ruoka ja bensa. Hammaslääkäriinkin on puolen vuoden jono.

Mihin katosi keskustelun perspektiivi? Mieluummin jonotan hammaslääkäriin tai maksan kaksinkertaisen sähkölaskun kuin kärsin tuntiakaan sitä mieletöntä väkivaltaa ja julmuutta, jota ovat joutuneet kokemaan tälläkin hetkellä tuhannet Suomessa turvapaikkaa hakevat tai hakeneet henkilöt. Vangittuna pitäminen, nöyryyttäminen, kivun ja pysyvien fyysisten vammojen aiheuttaminen, kuolemalla uhkaaminen - ne ovat kuitenkin eri asioita kuin vastenmielisen suuri polttoainevero.

Kidutusta on myös psyykkinen kidutus, kuten omiin perheenjäseniin kohdistuvan väkivallan katsomaan pakottaminen. Meillä Suomessa kukaan ei tule yöllä kotiisi, vangitse perhettäsi ja raiskaa esikoistasi, koska et luota maasi hallitukseen.

Kidutettujen palauttaminen nousi uutisotsikoihin kesäkuussa. Ohjaajan kritisoinnin sijaan onnittelisin Mervi Junkkosta loistavasta ja ajankohtaisesta aiheen valinnasta. Saihan Junkkosen Hiljainen tila kiitosta julkaisemisensa 2005 aikoihin, ja aihekin oli näiden korkeuksien mentaliteetille paremmin sopiva maatilaelinkeinojen katoaminen.

En kiellä, etteikö Suomen kunnissa olisi parannettavaa, mutta en lähtisi vertaamaan länsimaisessa demokratiavaltiossa esiintyviä palvelutason puutteita ihmisoikeuksien polkemiseen. YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen artikla 1 kertoo, että "Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä."

Tässä keskustelussa sekä järki että veljeys tuppaavat unohtumaan. Sen sijaan syyttävä sormi osoittaa sisällissodista kärsiviin valtioihin, joissa demokratiaa esiintyy vain sanakirjassa. Hoitakoon itse kidutettunsa - siis nämä diktatuurit, jotka itse asiassa ovat syypäitä kansalaistensa kiduttamiseen! Toisaalta, kaikki turvapaikanhakijathan valehtelevat! Ei ketään kiduteta. Televisiosta olemme saaneet seurata kahdenkymmenen vuoden ajan lavastettua uutiskuvaa, sillä eihän julmuuksia oikeasti tapahdu.

Heti presidenttikisasta irti päästyämme alkaa valmistautuminen syksyn kuntavaaleihin. Nykyistä keskusteluilmapiiriä haistellen voi ennustaa, että teemat palvelujen kohentamisesta kunnissa ja ulkomaalaispolitiikka asettuvat vastakkain. Muistakaamme, että turvanpaikanhausta ja maahanmuutosta ei päätetä kuntaelimissä, vaan ne kuuluvat sisäasiainministeriön ja maahanmuuttoviraston toimivallan piiriin.

Hilkka Haaga
medianomi, kotiäiti
Vasemmistoliitto, Oulu

23.1.2012 Vaalikrapula

Korjattakoon heti otsikon antamaa mielikuvaa. En nauttinut eilen alkoholia. Olin koko päivän toteuttamassa demokratiaa vaalilautakunnassa. Ääntenlaskun, tarkistuslaskun, sinetöinnin ja vaalipaikan siistimisen jälkeen tulin kotiin jännittämään kuinka käy. Totesin, ettei pieni punainen vaikuttaja nuku; syötin vauvan, vaihdoin kuiviin ja tuuditin nyytin uneen tarkan iltarituaalin mukaisesti, istuin sohvalle vaalikatsomoon ja - 100 prosenttia äänistä oli laskettu.

On hienoa kuulua vähemmistöön! Kuulun niihin 44%:iin suomalaisista, joiden ehdokas ei päässyt toiselle kierrokselle. Äänestäminen on kivaa. Mukavaa päästä koppiin toisenkin kerran! Nyt päätös on vaikea: kummalle ehdokkaalle antaisin tukeni? On vaikeaa heittäytyä yhtäkkiä samalla tavalla täydellä sydämellä uuden, ei-oman ehdokkaan kelkkaan. Se vaatii moniaita mediatuokioita: tv-väittelyjä, lehtihaastattelujen lukemista, ennen kaikkea nettigallupeja. Sosiaalisessa mediassa tapahtuvan perusteettoman mustamaalauksen tunnistamista, kavereiden ja sukulaisten mielipiteensyöttöyrityksiä. Oman identiteetin uudelleenrakennusta.

Olen päättänyt olla avoin molempien ehdokkaiden suhteen: tiedän jo, mitkä seikat heissä estivät minua valitsemasta heitä ehdokkaakseni ykköskierroksella. Nyt yritän löytää seikat, jotka pesevät nuo seikat. Tai sitten kirjoitan lipukkeeseen saman numeron kuin viimeksi, "vanhasta tottumuksesta".

Kohdallani vaalikrapula johtuu siis tyhjiöstä, joka seuraa sitä tekemisen meininkiä, jota pääsin maistamaan Rotuaarin vaalikopilla. Oli mahtavaa nähdä ihmisiä. Ei vaan Kohdata. Jutella. Tai oikeammin keskustella. Kuunnella. Paavon kampanja oli minulle myös ensikosketus ihmisten kohtaamiseen poliittisessa mielessä. Huomasin, että meille on selkeä tilaus. Näillä kokemuksilla ja tunteella on hyvä jatkaa syksyllä. Kiitos kanssakampanjoijille!

PS. Kuuden vuoden kuluttua Paavo on 41-vuotias.

20.1.2012 Kahvia talvisodan hengessä

Valtakunta kuhisee. Tv-tenttejä, gallupeja. Mielipidettä kysytään jopa päiväkoti-ikäisiltä. Mustamaalausta, blogikirjoituksia, mukeja, vaalikoneita. Jopa 4 kuukauden ikäinen silmäteräni on osallistunut ja tuonut kontribuutionsa tasavaltaa kuuden vuoden sykleissä ravistelevaan yhteiskunnalliseen tapahtumaan. Lapsiparka - ei sitä paljon vastustella kun äiti ottaa ja pakkaa vaunuihin mukaan talkoilemaan. Puolustuksekseni voin sanoa, että Oulun yliopistossa juuri viime syksynä tehdyn tutkimuksen mukaan vauvat nukkuvat paremmin ulkona. Ja ne päiväunet on parin viime viikon ajan nukuttu Rotuaarin vaalikylässä, Paavo Arhinmäen vaalikopilla.

"Talvisodan henkeä" en ole tavannut aikoihin - kunnes kuluneina viikkoina juuri Rotuaarin vaalikylässä. Siellä eri puolueiden toimijat unohtavat oman mukavuusalueensa, kanssatekijöiden sosiaalisen statuksen, sään, omien ja kanssatekijöiden mielipiteiden ristiriidat. Säilyttävät ja jäljittävät sitä yhtä ainoaa vesikopin avainta ja lainaavat keittiövälineitä toisilleen sulassa sovussa. Antavat vinkkejä siitä, missä kannattaa käydä vessassa tai lounaalla vuoronvaihdon yhteydessä. Kun häiritsevästi käyttäytyvä kansalainen meinaa torpedoida kaikkien presidenttiehdokkaiden kampanjat älämölöllään, soitetaan yksissä tuumin virkavalta paikalle poistamaan tämä demokratian vastustaja.

Vaalit huipentuvat ensimmäisen kierroksen äänestyspäivänä, tulevana sunnuntaina. Toimin ensimmäistä kertaa vaalilautakunnassa, ja odotan mielenkiinnolla kuinka ihmiset eri puolueista toimivat puolueettomasti laskiessaan ääniä ja palvellessaan kansalaisia näiden perustuslaillisten oikeuksiensa täyttämisessä. Kirkasotsaisesti nämä poliittisesti eri suuntiin katsovat valveutuneet keittävät yhdessä kahvia ja toteuttavat demokratiaa. Kuinkahan into laantuu osalla toimijoista kakkoskierroksen vaalipäivänä, kun oma ehdokas ei olekaan mukana? Diplomaattisesti kakkoskierrokselta pudonneiden kannattajat kuitenkin hymyilevät ja suorittavat velvollisuuttaan esimerkillisinä oikeudenmukaisen yhteiskunnan pilareina. Kaikki demokratian puolesta!

Ovathan lähes kaikki harrastaneet asioita, joissa edellytetään talkoohenkeä. Usein talkoolaisten sitouttaminen on melkoista uhkailua, lahjontaa ja kiristystä. Jos pyytää harrastusporukkaa talkoilemaan, usein saa vastakysymyksen: "Mitä siitä saa?" Nykyään talkooporukalle tarjottava voileipä/keittoruoka/kahvitarjoilu ei sitten riitä. Kulttuuritapahtumissa saa yleensä vapaalippuja ja T-paidan, jota tulee pitää päällään jos on työvuorossa (seuraavana vuonna sitä kolme kertaa käytettyä t-paitaa ei enää kehtaa pitää, paita muuttuu cooliksi vasta n. 6 vuoden jälkeen, jolloin sillä voi leuhottaa olleensa 'piireissä' jo pitkään). Yhdessä harrastusporukassa kesäisin maksetaan jopa kilometrikorvauksia. Mikä nykyihmiselle enää voi olla niin tärkeää, että hän toimisi vapaaehtoisesti, kirjaimellisesti vapaaehtoisesti ilman vastikkeita? Mitkä yhdistykset, seurat tai järjestöt ovat niitä, joissa talkoolaisia riittää? Pysähdyin tänään Rotuaarilla Vasemmiston kopilla kyselemässä huomisia talkooaikoja ja join röyhkeästi kupin kahvia. Tuoretta. Kun ei ollut nyt itsellä vuoro. Omalla vuorolla ollessa ei kyllä kehtaa juoda kun niitä jäähtyneitä liruja.

Vaalilautakuntien puheenjohtajien ja varapuheenjohtajien koulutuksessa tiistaina valistuin, että ao. toimitsijat saavat korvauksen vaalipäivänä tekemästään työstä. Korvaus on parinsadan euron huiteilla, eli ei kummoinen tuntipalkka päivän pöjötyksestä, ja siitä vähennetään vielä sivutulon vero ja puoluevero. Mutta että se siitä vapaaehtoisuudesta, tässäkin asiassa. Ja äkkiähän tuosta laskee vaalitoimitsijoista aiheutuvat kustannukset Oulun alueella: 41 vaalilautakuntaa kertaa viisi jäsentä kussakin (+ 5 varajäsentä). Kallista tämä demokratian toteutuminen! Kannatan vastaisuudessa keittolounasta ja kahvia.

13.1.2012 Päivänvalo pilkahtaa

Mikäpä parempi aika aloittaa blogaaminen kuin tammikuu - auringonvalon määrä lisääntyy päivä päivältä kesää kohden mentäessä. Blogin päivänvalon koittaminen vuoden alusta saa kirjoittelun näyttämään kovasti jäsennellyltä ja harkitulta. Toivottavasti järjen valo lisääntyy vähintään samassa suhteessa, nimittäin:

Sain kuulla tänään Vasemmistoliiton presidentinvaalikopilla Rotuaarilla ohi kulkeissani, että aamulla joku nainen oli kysellyt mistä jättää palautetta. Hän olisi halunnut jättää kopilla touhunneelle "naishenkilölle jolla oli kudottu pipo" toiveen, että tämän tulisi asettua ehdolle kuntavaaleissa. Tämä palaute toi todella valoa mieltäni vaivanneeseen kysymykseen, olisinko sopiva ehdokas. Näissä syksyyn kohdistuvissa ajatuksissa siis bloginkin nyt aloitin.

Viime aikoina olen luuhannut paljon netissä. Osin presidentinvaalien väittelyjen ja haastattelujen sosiaalisen median näkökulman vuoksi, osin siksi että pari luottamustehtävää on vaatinut istumaan koneella. Näin se sosiaalinen media on saanut kuitenkin ajatuksia ilmaan:

Tällä viikolla useat Facebook-ystäväni suosittelivat linkkiä Imagen kirjoitukseen vuodelta 2007.  Juuri tällä viikolla uutisoitiin Laajasalon perhesurmasta ja iltalehdet pääsivät summaamaan samaan syssyyn, että vuoden sisään vastaavia perheväkivaltatapauksia on ilmennyt kuusi kappaletta. Siis keskimäärin yksi joka toinen kuukausi. Anu Partanen avaa kirjoituksessaan Aivan tavallinen perhe perheväkivallan syitä ja ilmenemismuotoja. Ensinnäkin: perheenisä ei vain "napsahda". Väkivalta on piilotettu muilta, ja se jatkuu vuosikausia asteittain pahentuen. Perheväkivalta näyttää olevan tasa-arvoinen heppu: sitä ei tapahdu vain alemmissa sosiaaliluokissa, vaan kaikissa tulotasoissa. Perheväkivaltaa ei tapahdu vain päihteillä ollen osuutta tapahtumiin, vaan väkivalta on sisäänrakentunut tapa toimia ja se tapahtuu kemikaaleista huolimatta. Partanen avaa väkivaltaa kokeneiden naisten sielunelämää uskottavasti, kokemuksen rintaäänellä: hän paljastaa olevansa vapaaehtoinen Naisten linjan eli perheväkivaltaa kokeneiden naisten auttavan puhelimen päivystäjä.

Kuinka ollakaan, tällä viikolla uutisoitiin Oulussa perheväkivaltatapausten määrän kehittyvän muita kaupunkeja nopeammin. Asia oli jo tunnistettu, ja perustettu Marak-työryhmä tunnistamaan riskiperheitä entistä tehokkaammin. Mutta miten nämä riskiperheet saadaan täyttämään riskintunnistuslomake? Partasta lainaten:
" Poliisi tapaa lähinnä perheet, joiden kotiin naapuri soittaa poliisin kännimetelin takia tai jonne juopunut pariskunta itse kutsuu jatkuvasti poliisin, koska pari on ottanut tavakseen käyttää poliisia riitojensa erotuomarina. Myös sosiaalityöntekijät, lastensuojelu, lääkärit ja syyttäjät näkevät pääasiassa syrjäytyneitä tapauksia. Naisten linjan puhelimeen soittavat ne naiset, joita viranomaiset eivät tapaa. He ovat yhteiskunnan kaikilta asteilta ja aloilta, ja heidän miehensä ovat poliiseja, kunnallispoliitikkoja ja yritysjohtajia; yrittäjiä, maatilallisia ja lääkäreitä."

Näin ollen lienee turha huolestua siitä, riittävätkö turvakotien asiakaspaikat kaikille niitä tarvitseville. Oulussa palvelun toteuttaa Ensi-ja turvakotien liiton jäsenjärjestö Oulun ensi- ja turvakoti ry. Odotankin mielenkiinnolla Oulun Vasemmiston keväällä järjestämän Kuntapalvelut -ajatuspajan toista osaa, jossa puhutaan mm. kolmannen sektorin kunnalle tuottamista palveluista. Oulun ensi- ja turvakoti kun hakee tällä hetkellä paitsi rahalahjoituksia ja kirpputoritavaraa, myös toiminnanjohtajaa. Olisikohan resurssien 'tarkistaminen' näin tärkeän toiminnan jatkuvuudeksi kuitenkin paikallaan?

Edelleen tällä viikolla tapahtunutta: Oulun Naisten linja ilmoitti hakevansa uusia vapaaehtoisia. Luulen, että joku muukin kaipaa lisää valoa elämäänsä, joten ilmoittauduin mukaan. Katsotaan, kelpaanko.