Esitän
argumenttina otteita kalenteristani viime ajoilta:
Keskiviikko
11.4. Lauluyhtyeen treenit, keikka tulossa. Pohdimme sitä, miten
opisto suhtautuu taloudelliselta kantilta ylimääräiseen
harjoitukseen ennen keikkaa. Kuulen, että opiston valtionosuuksia on
leikattu. Päädytään treenaamaan yliaikaa ja maksamaan vetäjälle
vaikka omasta pussista.
Torstai
12.4. Työnnän lasta vaunuilla Esikkokerhoon ja koko matkan toisella
kädellä puhelinta pidellen tiedustelen mahdollisen työkeikan
speksejä. Kotiin palattuani ja lapsen mentyä nukkumaan, tutkailen
onko alan työehtosopimuksessa tapahtunut muutoksia
vähimmäispalkkojen osalta (on!) ja alan muotoilla tarjousta samalla
kun kartoitan teatteriporukan tulevan produktion ilmoittelutarvetta.
Perjantai
13.4. Totean, että järjestely lastenhoitajan palkkaamisen,
sovitellun liiton päivärahan, kotihoidon- tai yksityisen hoidon
tuen ja palkan välimaastossa ei ainakaan kasvata perheemme tuloja.
Teen powerpoint-esityksen maanantaille sopimani esittelyn pohjaksi -
tarvitsemme teatteriyhdistykselle uudet nettisivut. Olemme valmiit
tekemään tilauksen projekti- tai opinnäytetyötä suorittavalta
opiskelijalta ja maksamaan tälle pienen korvauksen työstä, jonka
tietenkin mielellään tekisi joku alan yrittäjä. Ajatuksissa
häivähtää työaikapankki, vaihtokauppa, yleishyödyllisten
yhdistysten alv- ja työnantajamaksujen vapautus ja muutama muu
yhdistyksen ostovoimaa kasvattava menettely.
Lauantai
14.4. Käydäänpä saunassa koko perheen voimin. Ruljanssi kuluttaa
sähköä laskelmieni mukaan 1,5 kWh. Hinta pitäisi lopultakin
kilpailuttaa - vai pitäisikö? Nykyinen sähköntoimittaja kuitenkin
tulouttaa voittonsa kaupungin kassaan. Sähkö on yleishyödyke,
jonka hintatasoa tulee varjella, sillä sähköä käyttävät kaikki
tulotasosta riippumatta. Onko saunan sähkö kuitenkin luksustuote,
jota pitäisi verottaa luksusverona? Entä porealtaan sähkö?
Sunnuntai
15.4. Käymme koko perheen voimin katsomassa mummoa. Pappa onkin
tämän viikon lomaosastolla hoitokodissa, että omaishoitaja-mummo
saa levähtää. Muistan kuulleeni viikolla kauhutarinan
hyväkuntoisesta vanhuksesta, joka kaatui kotonaan rollaattorinsa
päälle. Hän ei päätynyt laitoshoitoon. Hän päätyi
hautuumaalle.
Maanantai
16.4. Pohjoisen audiovisuaaliset ammattilaiset kokoustavat,
suunnittelemme toimenpiteitä alan tunnettavuuden lisäämiseksi
alueella. Vierailen ensimmäistä kertaa Ympäristötalossa
kesäteatterin alueen käyttöluvan ja mainostamispaikkojen asioilla
ja kipaisen vielä ystävän kanssa vaunulenkille. Käymme
fiilistelemässä hänen tulevan pienen kesäkahvilansa liepeillä
termarikahvin merkeissä. Hän se vasta on asioinut alueen
käyttölupien ym. merkeissä “Ruostetalossa”.
Tiistai
17.4. Vanha tuttava käy kahvilla, tuo pari pistokasta ja
keskustelemme museoalan tilanteesta. Suomessa kuulemma teetetään
arkeologisia kaivauksia vain, jos halutaan hakata metsää tai
rakentaa jotain. Itseisarvona arkeologiaa ja kulttuurihistoriamme
tutkimusta ei nähdä. Ystäväni meneekin talkoovoimin kesällä
Kilpisjärvelle tonkimaan, kun apuraha meni sivu suun.
Tavallisella
tallaajalla ei kerta kaikkiaan jää aikaa perehtyä kaikkiin
yhteiskunnassa käynnissä oleviin ilmiöihin ja poliittisiin
tilanteisiin tai kysymyksiin. Aivan hengästyttää, mitä kaikkea
tärkeää jää sen syvällisemmin käsittelemättä, tai mihin
kaikkeen voisi vaikuttaa. Opistojen valtiontuet, Suomen
elokuvatyöntekijäin liiton vähimmäispalkkasuositukset,
yleishyödyllisten yhdistysten alv-velvollisuus tai -vapautus,
jätteenpolttolaitokset, hihamerkit ja jengiliivit, perhesurmat,
Syyria, Kanervan juhlat, Saulin muotokuva, paljon ehtii päässä
pyöriä ilman että kirjalliseen muotoon ehtisi saattamaan.
Kuntavaaliohjelmaa
tehdessä puolue linjaa suurempia kuvioita ja päämääriä, mihin
asiakokonaisuuksiin kunnassa olisi tulevalla valtuustokaudella
keskityttävä. Ehdokas itse voi kuitenkin profiloitua koko tämän
pyrkimysmassan tiettyihin painopisteisiin ja konkretiaan ao. asian
tiimoilta. Esimerkiksi viime tiistaina Uuden Oulun vasemmiston
vaaliseminaarissa ylös kirjoitettu luonnosiskulause "Jokaisella
vanhuksella on oikeus hyvään hoitoon" voisi konkretisoitua
yksittäisellä ehdokkaalla (kuten minulla) muotoon "Laitoshoidon
tarpeen arvioinnissa täytyy huomioida kotona asumisen
turvallisuusriskit, eikä kotihoito saa olla vanhukselle pakko".
Näiden
painopisteiden valinta tai rajaaminen aiheuttaa harmaita hiuksia.
Kaikkeen ei voi keskittyä, vaikka haluaisikin. Toki se että jos
haluan hyvää vanhuksille, ei automaattisesti tarkoita että
pyllistän lapsiperheille. Siinäpä se kuntapolitiikan hauskuus
onkin. Äänestäköön kaikki oikeasti sellaista ehdokasta, joka on
samoilla intresseillä liikenteessä. Ehdokkaan tuntuma arkipäivään
on sitä konkretiaa, minkä pohjalta maallikkokin voi kontribuutiotaan
politiikkaan antaa. Suutari pysyköön lestissään, siis. Paitsi
voisihan sitä tehdä suvaitsevan ja tasa-arvoisen kampanjan syksyä
varten: Kaikkea kaikille!