Showing posts with label kaavoitus. Show all posts
Showing posts with label kaavoitus. Show all posts

Thursday, August 16, 2012

16.8.2012 Oi aikoja, oi paikkoja

Kävin viime kesänä mammakaverin kanssa lenkillä, hienoa Länsi-Tuiran jokirantaa pitkin (joka oli remontissa). Jouduimme hiukan kiertämään. Hän kertoi pääaineestaan maisemansuunnittelusta ja tulevasta gradustaan. Jutustimme tovin siitä, kuika ihminen muokkaa ja käyttää ympäristöään ja kuinka sijoitetut toiminnot vaikuttavat siihen, miten ihmiset alkavat hakea omia tapojaan toimia ja liikkua ympäristössään. 

Ihmisellä on kuulemma synnynnäinen vimma ja halu löytää ne omat reitit. Esimerkkinä mainittakoon neitseellinen lumi, johon on pakko käydä jättämässä oma jälki. Vaikka olisi uudenkarhea pyörätie, sen viereen ajan mittaan ilmestyy tallattu polku - koiranulkoiluttajien tekosia. Kajaanin pääkirjaston edessä näki ihmisen muokkaaman reitin lähes parhaimmillaan: oikotie kirjaston kummulle kulki sankan pusikon läpi - joku siitä aina harppoi kevättalvella vähän lumen aikaan, kun lehdet eivät liikaa haitanneet ja polku vahvistui täyteen käyttötilaan kesällä, kun lapset tykkäsivät kulkea lehtikaton alta.

Nyt Ainolanpuistossa tulvii Patosillan juoksutusten takia. Työmatka meni uusiksi, kun toimistolle ei pääsekään, no, ei lyhintä, mutta nopeinta reittiä Pokkisen alikulkusillan kautta. Tällä viikolla vapautin jo kerran lapsenhoitajan 5 minuuttia myöhässä: koska Hupisaarten rantojen reitit ovat veden vallassa, ihmiset käyttävät pääväyliä ja siellä lisääntynyt liikenne vaikuttaa myös Patosillan tukkeutumiseen, kun työmatkalaiset ja satunnaiset kulkijat jäävät ihastelemaan veden voimaa. Keskelle puistoa onkin jo ilmestynyt lupaavia painaumia, kun ihmiset väistelevät lätäköitä.

Käyköhän sama efekti Oulun keskustassa, kun Kivisydän-työmaa ajaa muutenkin syys- ja talviaikaan heikosti kansoitetun Torinrannan kulkijat toisaalle? Eikö nuoret enää kokoonnukaan teatterin kulmille? Miten Matkakeskuksen rakentaminen vaikuttaa keskustan "hot spotteihin", ja kuka huomaa maksavansa kovempaa vuokraa kuin aiemmin? Laajeneeko Oulun keskusta lopulta asemalle ja Raksilaan päin? Vai muuttuuko Oulun keskusta tyhjiöksi, jonne ei pääse bussilla ja jota reunustavat peltomarketit ja asiamiespostit?

Muutos ei ole väistämättä huono asia. Moni asia kaipaa muutosta, ja moni asia näyttäytyy vasta muutoksen jälkeen todellisessa mittakaavassaan. Mitä ympäristön haltuun ottoon tulee, sen on oltava tapahtuvissa. Viisaita ne, jotka tietävät miten muutos näyttäytyy ihmisten toiminnassa, ja varsinkin, miten toivottu muutos saadaan aikaan ympäristöä muuttamalla.

Muutoksen halu ja halu jättää merkkejä toiminnastaan yhteisen hyvän muodossa olivat syitä, jotka ajoivat minutkin kuntavaaliehdokkaaksi. Siispä tämä blogikin hakee paikkaansa ja muuttaa. Kuntavaalisivustoni on avattu tänään, jatkan kirjoittelua siellä. Kiitos kaikille lukijoille, nähdään osoitteessa http://kuntavaaliehdokas.fi/hilkkahaaga/

Monday, May 21, 2012

22.5.2012 Teoista sanoihin

Viime viikolla keskiviikkona kuuden vanhempi-lapsi-kokoonpanon kolonna kiersi kanssani Hartaanselän keskustellen hartaasti lapsiperheiden arjesta ja sen haasteista. Sää suosi niin että osallistujamäärä jäi vähäiseksi, mutta laatu korvasi ehdottomasti määrän! Mahtuipa mukaan jopa yksi isä - lapsi -parikin. Mukavaa oli myös se, että osallistujat olivat 80-prosenttisesti minulle entuudestaan tuntemattomia vanhempia. Yhteystietoja tuli vaihdettua, ja kokemuksia lapsellisuudesta.

Lenkin päätteeksi istuimme alas kahville ja keräsin ylös keskustelun pohjalta kehityskohteita. Mielen päällä olivat seuraavat asiat:

- Joukkoliikenne. Oulun joukkoliikenne on häpeätahra verrattuna Turun ja Tampereen panokseen. Lisäksi pyöräilykaupungin imago on vahvasti liioiteltu Rotuaarin saavutettavuuden näkökulmasta. (sittemmin uutisoitiin, että Rotuaarille saadaan uudet pyörätelineet). Oulunsalon lentoasema on ensi vuoden alusta kunnan alueella. Shuttle-linja lentokentältä keskustaan olisi tarpeen ja palvelisi myös muuta liikennettä Oulunsalon suunnasta. Kertalippu on kallis ja vaikea ostaa, muissa kaupungeissa toimii myös älykortilla. Kaiken kaikkiaan joukkoliikenteessä olisi paljon kehitettävää.

- Kaavoitus. Työssäkäyvän perheellisen on hankala löytää tietoa omaa asuinaluetta koskevaa kaavatietoa. Kaavat on usein nähtävillä vain muutaman päivän, ja muutenkin aineisto on usein hankalalukuista, että itse asia kaavoituskielen takaa jää epäselväksi. Miten olisi internet-pohjaiset kaavoitusesittelyt?

- Joukkoliikenne ja kaavoitus. Miksi lapsiperheille kaavoitetaan ikiomia lähiöitä, ohjataan ystävällisesti muuttamaan näihin ja samalla pakotetaan hankkimaan kaksi autoa, jotta lähiöstä pääsisi pois palvelujen pariin? Jopa lapsen kanssa liikkuvan mielestä olisi mukavampaa asioida keskustassa ilman autoa.

- Neuvolan tädit. Varsinkin keskustan terveysasemalla on ongelma: raskaudenajan seurannat ja vauvan ensimmäisen vuoden neuvolat on aina eri terveydenhoitajalla. Kodin ja neuvolan väliin ei ehdi muodostua hoitosidettä, ja tämä hidastaa vastaanotolla toimimista, kun hoitohistoria tulee selvittää joka kerta uudelle hoitajalle. Ja vielä kun Keskustan terveysaseman äitiysneuvola on Kontinkankaalla, mutta neuvolalääkäri keskustassa, on nykyinen asiointimuoto kinkkinen. Kunnan sisäinen muutto korostuu näissä palveluissa: raskausaikana asioidaan keskustassa, mutta lapsen synnyttyä siirrytään herkästi asumaan lähiöihin ja palvelun tarve siirtyy sinne.

- Neuvolan ja terveyskeskuksen toiminta-alueen rajaus: kun imeväisikäinen sairastaa pitkittynyttä nuhakuumetta, tk käskee aikaa varatessa asioimaan neuvolassa, ja neuvola ohjaa tk:een. Lopulta vauvan kanssa mennään illalla päivystykseen jonoja tukkimaan, kun asianmukaista hoitoa ei virka-aikaan saa.

- Perhepäivähoitajien pieni määrä. Kunnan tulee tukea perhepäivähoitajuutta ja lisätä resursseja perhepäivähoidon ja hoitopaikkojen koordinointiin. Esimerkiksi hoitopaikkoja jaettaessa tulee kodinomainen hoito priorisoida alle 2-vuotiaille.

- Erityispäiväkotien hoitopaikkojen priorisointi niille, jotka niitä tarvitsevat; esimerkiksi kielipäiväkodit. On se kumma, että lapsi ei saa hoitopaikkaa kaksikielisyyttä tukevasta päiväkodista, kun hoitopaikat ovat vieneet ns. elitistisistä syistä lapset, joiden kotona puhutaan ihan vaan rehellistä suomea.

Näistä huomioista keskustelimme lisää Oulun Vasemmiston kuntavaaliohjelmaseminaarissa lauantaina 19.5. Henkseleitä paukutellen voin paljastaa, että näiden teemojen ympäriltä kuntavaaliohjelmaan tuli kirjattua useampikin teesi. Kuntavaaliohjelma julkistetaan huomenna keskiviikkona 23.5. Tällä kertaa siis näin päin, että teoista sanoihin. Syksyllä sitten taas tekoihin.


Kuvassa Kalevan kuvaaja ottaa kuvaa kahveja valmistelevasta Rinasta samalla kun massiivinen (:D) kolonna järjestäytyy lähtöön.