Kävin viime kesänä mammakaverin kanssa lenkillä, hienoa Länsi-Tuiran jokirantaa pitkin (joka oli remontissa). Jouduimme hiukan kiertämään. Hän kertoi pääaineestaan maisemansuunnittelusta ja tulevasta gradustaan. Jutustimme tovin siitä, kuika ihminen muokkaa ja käyttää ympäristöään ja kuinka sijoitetut toiminnot vaikuttavat siihen, miten ihmiset alkavat hakea omia tapojaan toimia ja liikkua ympäristössään.
Ihmisellä on kuulemma synnynnäinen vimma ja halu löytää ne omat reitit. Esimerkkinä mainittakoon neitseellinen lumi, johon on pakko käydä jättämässä oma jälki. Vaikka olisi uudenkarhea pyörätie, sen viereen ajan mittaan ilmestyy tallattu polku - koiranulkoiluttajien tekosia. Kajaanin pääkirjaston edessä näki ihmisen muokkaaman reitin lähes parhaimmillaan: oikotie kirjaston kummulle kulki sankan pusikon läpi - joku siitä aina harppoi kevättalvella vähän lumen aikaan, kun lehdet eivät liikaa haitanneet ja polku vahvistui täyteen käyttötilaan kesällä, kun lapset tykkäsivät kulkea lehtikaton alta.
Nyt Ainolanpuistossa tulvii Patosillan juoksutusten takia. Työmatka meni uusiksi, kun toimistolle ei pääsekään, no, ei lyhintä, mutta nopeinta reittiä Pokkisen alikulkusillan kautta. Tällä viikolla vapautin jo kerran lapsenhoitajan 5 minuuttia myöhässä: koska Hupisaarten rantojen reitit ovat veden vallassa, ihmiset käyttävät pääväyliä ja siellä lisääntynyt liikenne vaikuttaa myös Patosillan tukkeutumiseen, kun työmatkalaiset ja satunnaiset kulkijat jäävät ihastelemaan veden voimaa. Keskelle puistoa onkin jo ilmestynyt lupaavia painaumia, kun ihmiset väistelevät lätäköitä.
Käyköhän sama efekti Oulun keskustassa, kun Kivisydän-työmaa ajaa muutenkin syys- ja talviaikaan heikosti kansoitetun Torinrannan kulkijat toisaalle? Eikö nuoret enää kokoonnukaan teatterin kulmille? Miten Matkakeskuksen rakentaminen vaikuttaa keskustan "hot spotteihin", ja kuka huomaa maksavansa kovempaa vuokraa kuin aiemmin? Laajeneeko Oulun keskusta lopulta asemalle ja Raksilaan päin? Vai muuttuuko Oulun keskusta tyhjiöksi, jonne ei pääse bussilla ja jota reunustavat peltomarketit ja asiamiespostit?
Muutos ei ole väistämättä huono asia. Moni asia kaipaa muutosta, ja moni asia näyttäytyy vasta muutoksen jälkeen todellisessa mittakaavassaan. Mitä ympäristön haltuun ottoon tulee, sen on oltava tapahtuvissa. Viisaita ne, jotka tietävät miten muutos näyttäytyy ihmisten toiminnassa, ja varsinkin, miten toivottu muutos saadaan aikaan ympäristöä muuttamalla.
Muutoksen halu ja halu jättää merkkejä toiminnastaan yhteisen hyvän muodossa olivat syitä, jotka ajoivat minutkin kuntavaaliehdokkaaksi. Siispä tämä blogikin hakee paikkaansa ja muuttaa. Kuntavaalisivustoni on avattu tänään, jatkan kirjoittelua siellä. Kiitos kaikille lukijoille, nähdään osoitteessa http://kuntavaaliehdokas.fi/hilkkahaaga/
Showing posts with label kallioparkki. Show all posts
Showing posts with label kallioparkki. Show all posts
Thursday, August 16, 2012
Tuesday, February 21, 2012
22.2.2012 Kiviset sydämet
Minun on tullut aika kivettää sydämeni. Viime viikolla keskustelin tulevan kesän työjärjestelyistä ja hainkin esikoiselleni julkista päivähoitopaikkaa.
Tuntuu kummalliselta ja surulliselta laittaa noin pieni lapsi toiselle hoitoon. Vielä ensimmäinen. Toki kesään mennessä vauvan motoriset taidot ovat karttuneet, hänhän jopa istuu omin voimin ja jopa liikehtii jollakin hyväksi havaitsemallaan metodilla eteen- ja ylöspäin. Asiassa lohduttaa se, että voin olla lapseni kanssa kotona kuitenkin pari-kolme päivää viikossa ja että Oulun kaupungin perheille tarjoamat palvelut näyttävät ainakin näin hakuvaiheessa kovasti joustavilta ja ihmiskeskeisiltä, kun kyseessä on osa-aikaisen työn vuoksi järjestettävä päivähoito. Ei silti omaatuntoa hivellyt lukea Marjatta Kallialan kirjan Lapsuus hoidossa ydinkohtia. Lapseni työpäivä on pidempi kuin minun, vaikka kuinka tekisin lyhennettyä työaikaa. Illalla kotiin palatessa pitäisi vielä jaksaa sitä yhdessäoloa. Minä varmaan jaksaisin, alle vuotias ehkä ei.
Melko suoraan voi nähdä, ettei subjektiivinen päivähoito-oikeus ole toiminut toivotulla tavalla, kun lukee Kallialan esimerkkejä. Toki vauvaikäisen kanssa kotona olo voi olla kotiin jäävälle vanhemmalle esimerkiksi terveydellisistä syistä niin raskasta, että vanhempi lapsi on syytä laittaa ulkopuoliselle hoitoon. Silti minusta tuntuu kummalta, että oletusarvoisesti vanhempi lapsi lähetetään - rumasti sanottuna - pois jaloista hakemaan "kodin ulkopuolisia virikkeitä". Vielä vanhemmillekin kuuluisi sitä yhteistä aikaa ilman lapsia (meidän perheessä illat kuluu niin, että vauva nukkuu, allekirjoittanut blogaa ja toinen vanhempi koodaa. Hmph.)
Muita sydämensä kivettäjiä tällä viikolla ovat ne kaupunginvaltuuston 39 edustajaa, jotka äänestivät maanantaina 20.2. lopulta Kivisydämen, eli Kallioparkin lainatakausten puolesta. Näin Oulun kaupunki suostuu takaamaan 36 miljoonan lainan kaupungin omistamalle liikelaitokselle. Kallioparkin rakentaminenhan pakkotaottiin pöytään jo reilu vuosi sitten, vaikka hanke haudattiin jo aiemmin osasyynä kaupunkilaisten vastustus taloudellisesti järjetöntä hanketta kohtaan. Uusi "Kivisydän" on pienimuotoisempi versio vuoden 2008 luonnoksesta, mutta nytkin koko rakennusprojektin hinnaksi on arvioitu 73,5 miljoonaa. Yön aikana se hinta jotenkin 'pomppasi'. Kaupunginvaltuuston maanantainen päätös kuitenkin lopullisesti leimaa toteutuksen tavan - "Veroeuroja ei siis käytetä". Käytännössä kaupunki ottaa koko summan velkaa tämän kivisen tien onneen rakennuttamiseen.
Jostain syystä kaupunkikeskustan kehittämisen nimiin vannovat Kivisydämen kannattajat eivät halua nähdä, että keskustaa voisi kehittää muutenkin, esim. tuomalla sinne ensin niitä asioita, miksi keskustassa ylipäätään kannattaisi käydä peltomarkettien sijasta. Autoton keskustahan on jopa yksi hankkeen toteuttamisen puolesta esitetyistä argumenteista. 70 miljoonalla saisi jo kummasti julkisen liikenteen ratkaisuja, ettei näin mittaviin ja riskialttiisiin kaivuu-urakoihin tarvitsisi alkaa. Joku jo kommentoikin Kalevan Juttutuvassa, että ensimmäiseen mullasta nousevaan historialliseen parruun se tämäkin projekti tyssää. Keskustan liikehuoneistojen ja tonttien arvo nousee kohtuuttomasti, kun kiinteistöt "pakkolunastavat" niille määrätyt autopaikat ja lopulta ylikalliiseen keskustaan ei niillä moninaisilla pienillä erikoisliikkeillä, joiden elintilaa alunperin ajateltiin, ole varaa tulla. Monikohan lopettaa toimintansa jo pysäköintiratkaisun kolmivuotisen rakennusvaiheen, ja sitä seuraavien kortteliuudistusten vuosien aikana?
Ennemmin tuon rahan laittaisi vaikka Kalevala-aiheiseen teemapuistoon Toppilansalmen kylkeen. (...tämä oli sarkasmia. Kysykääpä vaikka kuhmolaisilta kuinka hyvin se vakavanhaväinämöinen oikein myykään). Tai sitten lapsiperheille Oulu-lisän tyyppisen avustuksen muodossa, joka tukisi toisen vanhemmista kotiin jäämistä pidemmäksi ajaksi, esimerkiksi sillä summalla, kuin minkä kaupunki maksaisi subjektiivisen päivähoito-oikeuden takia saman perheen päivähoitomaksujen osuutena kuukaudessa? Tai voitaisiin osoittaa lisämäärärahoja alle kouluikäisten lasten kotikasvatuksessa käytettäviin virikkeisiin; lastenkulttuurin pääsylippuihin, erityyppisiin kerhomaksuihin, askartelutarvikkeisiin, kirjoihin, lainattaviin urheiluvälineisiin jne. Esimerkiksi Valveelta saisi haettua laatikon, joka sisältäisi oululaisaiheista tai -lähtöistä lastenkulttuuria: kirjallisuutta, musiikkia, tehtäväkirjoja, materiaaleja. "Muovaile vahasta Toripolliisi!" "Väritä Stella-pelle!" Liikuntapaikoista saisi lainata 100-senttisten luistimia ja suksia panttia vastaan. Avoimen päiväkodin varhaiskasvatus- ja perheryhmiä perustettaisiin lisää, jotta lapset sosiaalistuisivat, jollei ne kotivirikkeet kerran riitä. Ja ei avoimissa päiväkodeissakaan muutamat väriliidut tai lyömäsoittimet lisää tekisi pahaa.
Tai sitten lainan voisi kohdistaa OYS:n lasten ja nuorten oman päivystyksen uudistamiseen niin, että suoraan lasten puolella pääsisi asioimaan muutkin kuin muutamalla ranskalaisella viivalla rajatut lähetteellä saapuvat. Varsinkin kun se aikuisten puolelle suunniteltu selviämisasema on taas jäissä. Mutta tästä lisää myöhemmin.
Lykitään nyt lunta pois pihoiltamme, ja iloitkaamme, kun Kivisydän valmistuu: Torinrannan lumivuoren sijasta siinä on monttu, johon lunta mahtuu. Kivisydän maksaa itsensä takaisin 27 vuodessa. Minun lapseni pitäisi olla tuolloin 27-vuotias, tasapainoinen, työssäkäyvä, sosiaalisesti kyvykäs veronmaksaja, jonka hyvät eväät elämään on varmistettu jo varhaisessa virikkeellisessä, rakastavassa ja kiireettömässä lapsuudessa. Jää nähtäväksi, poissulkevatko nämä edellä esitetyt tekijät toisensa.
Tuntuu kummalliselta ja surulliselta laittaa noin pieni lapsi toiselle hoitoon. Vielä ensimmäinen. Toki kesään mennessä vauvan motoriset taidot ovat karttuneet, hänhän jopa istuu omin voimin ja jopa liikehtii jollakin hyväksi havaitsemallaan metodilla eteen- ja ylöspäin. Asiassa lohduttaa se, että voin olla lapseni kanssa kotona kuitenkin pari-kolme päivää viikossa ja että Oulun kaupungin perheille tarjoamat palvelut näyttävät ainakin näin hakuvaiheessa kovasti joustavilta ja ihmiskeskeisiltä, kun kyseessä on osa-aikaisen työn vuoksi järjestettävä päivähoito. Ei silti omaatuntoa hivellyt lukea Marjatta Kallialan kirjan Lapsuus hoidossa ydinkohtia. Lapseni työpäivä on pidempi kuin minun, vaikka kuinka tekisin lyhennettyä työaikaa. Illalla kotiin palatessa pitäisi vielä jaksaa sitä yhdessäoloa. Minä varmaan jaksaisin, alle vuotias ehkä ei.
Melko suoraan voi nähdä, ettei subjektiivinen päivähoito-oikeus ole toiminut toivotulla tavalla, kun lukee Kallialan esimerkkejä. Toki vauvaikäisen kanssa kotona olo voi olla kotiin jäävälle vanhemmalle esimerkiksi terveydellisistä syistä niin raskasta, että vanhempi lapsi on syytä laittaa ulkopuoliselle hoitoon. Silti minusta tuntuu kummalta, että oletusarvoisesti vanhempi lapsi lähetetään - rumasti sanottuna - pois jaloista hakemaan "kodin ulkopuolisia virikkeitä". Vielä vanhemmillekin kuuluisi sitä yhteistä aikaa ilman lapsia (meidän perheessä illat kuluu niin, että vauva nukkuu, allekirjoittanut blogaa ja toinen vanhempi koodaa. Hmph.)
Muita sydämensä kivettäjiä tällä viikolla ovat ne kaupunginvaltuuston 39 edustajaa, jotka äänestivät maanantaina 20.2. lopulta Kivisydämen, eli Kallioparkin lainatakausten puolesta. Näin Oulun kaupunki suostuu takaamaan 36 miljoonan lainan kaupungin omistamalle liikelaitokselle. Kallioparkin rakentaminenhan pakkotaottiin pöytään jo reilu vuosi sitten, vaikka hanke haudattiin jo aiemmin osasyynä kaupunkilaisten vastustus taloudellisesti järjetöntä hanketta kohtaan. Uusi "Kivisydän" on pienimuotoisempi versio vuoden 2008 luonnoksesta, mutta nytkin koko rakennusprojektin hinnaksi on arvioitu 73,5 miljoonaa. Yön aikana se hinta jotenkin 'pomppasi'. Kaupunginvaltuuston maanantainen päätös kuitenkin lopullisesti leimaa toteutuksen tavan - "Veroeuroja ei siis käytetä". Käytännössä kaupunki ottaa koko summan velkaa tämän kivisen tien onneen rakennuttamiseen.
Jostain syystä kaupunkikeskustan kehittämisen nimiin vannovat Kivisydämen kannattajat eivät halua nähdä, että keskustaa voisi kehittää muutenkin, esim. tuomalla sinne ensin niitä asioita, miksi keskustassa ylipäätään kannattaisi käydä peltomarkettien sijasta. Autoton keskustahan on jopa yksi hankkeen toteuttamisen puolesta esitetyistä argumenteista. 70 miljoonalla saisi jo kummasti julkisen liikenteen ratkaisuja, ettei näin mittaviin ja riskialttiisiin kaivuu-urakoihin tarvitsisi alkaa. Joku jo kommentoikin Kalevan Juttutuvassa, että ensimmäiseen mullasta nousevaan historialliseen parruun se tämäkin projekti tyssää. Keskustan liikehuoneistojen ja tonttien arvo nousee kohtuuttomasti, kun kiinteistöt "pakkolunastavat" niille määrätyt autopaikat ja lopulta ylikalliiseen keskustaan ei niillä moninaisilla pienillä erikoisliikkeillä, joiden elintilaa alunperin ajateltiin, ole varaa tulla. Monikohan lopettaa toimintansa jo pysäköintiratkaisun kolmivuotisen rakennusvaiheen, ja sitä seuraavien kortteliuudistusten vuosien aikana?
Ennemmin tuon rahan laittaisi vaikka Kalevala-aiheiseen teemapuistoon Toppilansalmen kylkeen. (...tämä oli sarkasmia. Kysykääpä vaikka kuhmolaisilta kuinka hyvin se vakavanhaväinämöinen oikein myykään). Tai sitten lapsiperheille Oulu-lisän tyyppisen avustuksen muodossa, joka tukisi toisen vanhemmista kotiin jäämistä pidemmäksi ajaksi, esimerkiksi sillä summalla, kuin minkä kaupunki maksaisi subjektiivisen päivähoito-oikeuden takia saman perheen päivähoitomaksujen osuutena kuukaudessa? Tai voitaisiin osoittaa lisämäärärahoja alle kouluikäisten lasten kotikasvatuksessa käytettäviin virikkeisiin; lastenkulttuurin pääsylippuihin, erityyppisiin kerhomaksuihin, askartelutarvikkeisiin, kirjoihin, lainattaviin urheiluvälineisiin jne. Esimerkiksi Valveelta saisi haettua laatikon, joka sisältäisi oululaisaiheista tai -lähtöistä lastenkulttuuria: kirjallisuutta, musiikkia, tehtäväkirjoja, materiaaleja. "Muovaile vahasta Toripolliisi!" "Väritä Stella-pelle!" Liikuntapaikoista saisi lainata 100-senttisten luistimia ja suksia panttia vastaan. Avoimen päiväkodin varhaiskasvatus- ja perheryhmiä perustettaisiin lisää, jotta lapset sosiaalistuisivat, jollei ne kotivirikkeet kerran riitä. Ja ei avoimissa päiväkodeissakaan muutamat väriliidut tai lyömäsoittimet lisää tekisi pahaa.
Tai sitten lainan voisi kohdistaa OYS:n lasten ja nuorten oman päivystyksen uudistamiseen niin, että suoraan lasten puolella pääsisi asioimaan muutkin kuin muutamalla ranskalaisella viivalla rajatut lähetteellä saapuvat. Varsinkin kun se aikuisten puolelle suunniteltu selviämisasema on taas jäissä. Mutta tästä lisää myöhemmin.
Lykitään nyt lunta pois pihoiltamme, ja iloitkaamme, kun Kivisydän valmistuu: Torinrannan lumivuoren sijasta siinä on monttu, johon lunta mahtuu. Kivisydän maksaa itsensä takaisin 27 vuodessa. Minun lapseni pitäisi olla tuolloin 27-vuotias, tasapainoinen, työssäkäyvä, sosiaalisesti kyvykäs veronmaksaja, jonka hyvät eväät elämään on varmistettu jo varhaisessa virikkeellisessä, rakastavassa ja kiireettömässä lapsuudessa. Jää nähtäväksi, poissulkevatko nämä edellä esitetyt tekijät toisensa.
Subscribe to:
Posts (Atom)