Minun on tullut aika kivettää sydämeni. Viime viikolla keskustelin tulevan kesän työjärjestelyistä ja hainkin esikoiselleni julkista päivähoitopaikkaa.
Tuntuu kummalliselta ja surulliselta laittaa noin pieni lapsi toiselle hoitoon. Vielä ensimmäinen. Toki kesään mennessä vauvan motoriset taidot ovat karttuneet, hänhän jopa istuu omin voimin ja jopa liikehtii jollakin hyväksi havaitsemallaan metodilla eteen- ja ylöspäin. Asiassa lohduttaa se, että voin olla lapseni kanssa kotona kuitenkin pari-kolme päivää viikossa ja että Oulun kaupungin perheille tarjoamat palvelut näyttävät ainakin näin hakuvaiheessa kovasti joustavilta ja ihmiskeskeisiltä, kun kyseessä on osa-aikaisen työn vuoksi järjestettävä päivähoito. Ei silti omaatuntoa hivellyt lukea Marjatta Kallialan kirjan Lapsuus hoidossa ydinkohtia. Lapseni työpäivä on pidempi kuin minun, vaikka kuinka tekisin lyhennettyä työaikaa. Illalla kotiin palatessa pitäisi vielä jaksaa sitä yhdessäoloa. Minä varmaan jaksaisin, alle vuotias ehkä ei.
Melko suoraan voi nähdä, ettei subjektiivinen päivähoito-oikeus ole toiminut toivotulla tavalla, kun lukee Kallialan esimerkkejä. Toki vauvaikäisen kanssa kotona olo voi olla kotiin jäävälle vanhemmalle esimerkiksi terveydellisistä syistä niin raskasta, että vanhempi lapsi on syytä laittaa ulkopuoliselle hoitoon. Silti minusta tuntuu kummalta, että oletusarvoisesti vanhempi lapsi lähetetään - rumasti sanottuna - pois jaloista hakemaan "kodin ulkopuolisia virikkeitä". Vielä vanhemmillekin kuuluisi sitä yhteistä aikaa ilman lapsia (meidän perheessä illat kuluu niin, että vauva nukkuu, allekirjoittanut blogaa ja toinen vanhempi koodaa. Hmph.)
Muita sydämensä kivettäjiä tällä viikolla ovat ne kaupunginvaltuuston 39 edustajaa, jotka äänestivät maanantaina 20.2. lopulta Kivisydämen, eli Kallioparkin lainatakausten puolesta. Näin Oulun kaupunki suostuu takaamaan 36 miljoonan lainan kaupungin omistamalle liikelaitokselle. Kallioparkin rakentaminenhan pakkotaottiin pöytään jo reilu vuosi sitten, vaikka hanke haudattiin jo aiemmin osasyynä kaupunkilaisten vastustus taloudellisesti järjetöntä hanketta kohtaan. Uusi "Kivisydän" on pienimuotoisempi versio vuoden 2008 luonnoksesta, mutta nytkin koko rakennusprojektin hinnaksi on arvioitu 73,5 miljoonaa. Yön aikana se hinta jotenkin 'pomppasi'. Kaupunginvaltuuston maanantainen päätös kuitenkin lopullisesti leimaa toteutuksen tavan - "Veroeuroja ei siis käytetä". Käytännössä kaupunki ottaa koko summan velkaa tämän kivisen tien onneen rakennuttamiseen.
Jostain syystä kaupunkikeskustan kehittämisen nimiin vannovat Kivisydämen kannattajat eivät halua nähdä, että keskustaa voisi kehittää muutenkin, esim. tuomalla sinne ensin niitä asioita, miksi keskustassa ylipäätään kannattaisi käydä peltomarkettien sijasta. Autoton keskustahan on jopa yksi hankkeen toteuttamisen puolesta esitetyistä argumenteista. 70 miljoonalla saisi jo kummasti julkisen liikenteen ratkaisuja, ettei
näin mittaviin ja riskialttiisiin kaivuu-urakoihin tarvitsisi alkaa. Joku jo kommentoikin Kalevan Juttutuvassa, että ensimmäiseen mullasta nousevaan historialliseen parruun se tämäkin projekti tyssää. Keskustan liikehuoneistojen ja tonttien arvo nousee kohtuuttomasti, kun kiinteistöt "pakkolunastavat" niille määrätyt autopaikat ja lopulta ylikalliiseen keskustaan ei niillä moninaisilla pienillä erikoisliikkeillä, joiden elintilaa alunperin ajateltiin, ole varaa tulla. Monikohan lopettaa toimintansa jo pysäköintiratkaisun kolmivuotisen rakennusvaiheen, ja sitä seuraavien kortteliuudistusten vuosien aikana?
Ennemmin tuon rahan laittaisi vaikka Kalevala-aiheiseen teemapuistoon Toppilansalmen kylkeen. (...tämä oli sarkasmia. Kysykääpä vaikka kuhmolaisilta kuinka hyvin se vakavanhaväinämöinen oikein myykään). Tai sitten lapsiperheille Oulu-lisän tyyppisen avustuksen muodossa, joka tukisi toisen vanhemmista kotiin jäämistä pidemmäksi ajaksi, esimerkiksi sillä summalla, kuin minkä kaupunki maksaisi subjektiivisen päivähoito-oikeuden takia saman perheen päivähoitomaksujen osuutena kuukaudessa? Tai voitaisiin osoittaa lisämäärärahoja alle kouluikäisten lasten kotikasvatuksessa käytettäviin virikkeisiin; lastenkulttuurin pääsylippuihin, erityyppisiin kerhomaksuihin, askartelutarvikkeisiin, kirjoihin, lainattaviin urheiluvälineisiin jne. Esimerkiksi Valveelta saisi haettua laatikon, joka sisältäisi oululaisaiheista tai -lähtöistä lastenkulttuuria: kirjallisuutta, musiikkia, tehtäväkirjoja, materiaaleja. "Muovaile vahasta Toripolliisi!" "Väritä Stella-pelle!" Liikuntapaikoista saisi lainata 100-senttisten luistimia ja suksia panttia vastaan. Avoimen päiväkodin varhaiskasvatus- ja perheryhmiä perustettaisiin lisää, jotta lapset sosiaalistuisivat, jollei ne kotivirikkeet kerran riitä. Ja ei avoimissa päiväkodeissakaan muutamat väriliidut tai lyömäsoittimet lisää tekisi pahaa.
Tai sitten lainan voisi kohdistaa OYS:n lasten ja nuorten oman päivystyksen uudistamiseen niin, että suoraan lasten puolella pääsisi asioimaan muutkin kuin muutamalla ranskalaisella viivalla rajatut lähetteellä saapuvat. Varsinkin kun se aikuisten puolelle suunniteltu selviämisasema on taas jäissä. Mutta tästä lisää myöhemmin.
Lykitään nyt lunta pois pihoiltamme, ja iloitkaamme, kun Kivisydän valmistuu: Torinrannan lumivuoren sijasta siinä on monttu, johon lunta mahtuu. Kivisydän maksaa itsensä takaisin 27 vuodessa. Minun lapseni pitäisi olla tuolloin 27-vuotias, tasapainoinen, työssäkäyvä, sosiaalisesti kyvykäs veronmaksaja, jonka hyvät eväät elämään on varmistettu jo varhaisessa virikkeellisessä, rakastavassa ja kiireettömässä lapsuudessa. Jää nähtäväksi, poissulkevatko nämä edellä esitetyt tekijät toisensa.
Showing posts with label kuntapalvelut. Show all posts
Showing posts with label kuntapalvelut. Show all posts
Tuesday, February 21, 2012
Wednesday, January 25, 2012
26.1.2012 Kituvat suomalaiset
Laadin 21.1. mielipidekirjoituksen aiheesta keskusteluilmapiirin ala-arvoinen taso turvapaikanhakijakeskustelun yhteydessä. Oulunsalolaislähtöisen dokumenttiohjaaja Mervi Junkkosen uusin teos Jälki elämässä - neljä tarinaa kidutuksesta kirvoitti päivälehtien nettikeskustelupalstoille sellaisen asiattoman kommentoinnin vyöryn, että päätin kirjoittaa vastanäkemyksen aiheesta. Junkkonen itse kertoi Yle:n Aamu-TV:ssä 24.1., että nettikeskustelujen taso on järkyttävä, ja ettei hän itse pysty enää näitä keskusteluja lukemaan.
Tekstini julkaistiin Kalevassa Lukijalta -palstalla ke 25.1. Tämän blogipostauksen otsikko on kirjoitukseni alkuperäinen otsikko.
***
Mihin katosi perspektiivi?
Kyllä Suomessa on vaikeaa. Ei turvapaikanhakijoista saisi tehdä dokumenttielokuvaa, kun löytyy omastakin takaa kidutettuja; sähkö on kallista, samoin ruoka ja bensa. Hammaslääkäriinkin on puolen vuoden jono.
Mihin katosi keskustelun perspektiivi? Mieluummin jonotan hammaslääkäriin tai maksan kaksinkertaisen sähkölaskun kuin kärsin tuntiakaan sitä mieletöntä väkivaltaa ja julmuutta, jota ovat joutuneet kokemaan tälläkin hetkellä tuhannet Suomessa turvapaikkaa hakevat tai hakeneet henkilöt. Vangittuna pitäminen, nöyryyttäminen, kivun ja pysyvien fyysisten vammojen aiheuttaminen, kuolemalla uhkaaminen - ne ovat kuitenkin eri asioita kuin vastenmielisen suuri polttoainevero.
Kidutusta on myös psyykkinen kidutus, kuten omiin perheenjäseniin kohdistuvan väkivallan katsomaan pakottaminen. Meillä Suomessa kukaan ei tule yöllä kotiisi, vangitse perhettäsi ja raiskaa esikoistasi, koska et luota maasi hallitukseen.
Kidutettujen palauttaminen nousi uutisotsikoihin kesäkuussa. Ohjaajan kritisoinnin sijaan onnittelisin Mervi Junkkosta loistavasta ja ajankohtaisesta aiheen valinnasta. Saihan Junkkosen Hiljainen tila kiitosta julkaisemisensa 2005 aikoihin, ja aihekin oli näiden korkeuksien mentaliteetille paremmin sopiva maatilaelinkeinojen katoaminen.
En kiellä, etteikö Suomen kunnissa olisi parannettavaa, mutta en lähtisi vertaamaan länsimaisessa demokratiavaltiossa esiintyviä palvelutason puutteita ihmisoikeuksien polkemiseen. YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen artikla 1 kertoo, että "Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä."
Tässä keskustelussa sekä järki että veljeys tuppaavat unohtumaan. Sen sijaan syyttävä sormi osoittaa sisällissodista kärsiviin valtioihin, joissa demokratiaa esiintyy vain sanakirjassa. Hoitakoon itse kidutettunsa - siis nämä diktatuurit, jotka itse asiassa ovat syypäitä kansalaistensa kiduttamiseen! Toisaalta, kaikki turvapaikanhakijathan valehtelevat! Ei ketään kiduteta. Televisiosta olemme saaneet seurata kahdenkymmenen vuoden ajan lavastettua uutiskuvaa, sillä eihän julmuuksia oikeasti tapahdu.
Heti presidenttikisasta irti päästyämme alkaa valmistautuminen syksyn kuntavaaleihin. Nykyistä keskusteluilmapiiriä haistellen voi ennustaa, että teemat palvelujen kohentamisesta kunnissa ja ulkomaalaispolitiikka asettuvat vastakkain. Muistakaamme, että turvanpaikanhausta ja maahanmuutosta ei päätetä kuntaelimissä, vaan ne kuuluvat sisäasiainministeriön ja maahanmuuttoviraston toimivallan piiriin.
Hilkka Haaga
medianomi, kotiäiti
Vasemmistoliitto, Oulu
Tekstini julkaistiin Kalevassa Lukijalta -palstalla ke 25.1. Tämän blogipostauksen otsikko on kirjoitukseni alkuperäinen otsikko.
***
Mihin katosi perspektiivi?
Kyllä Suomessa on vaikeaa. Ei turvapaikanhakijoista saisi tehdä dokumenttielokuvaa, kun löytyy omastakin takaa kidutettuja; sähkö on kallista, samoin ruoka ja bensa. Hammaslääkäriinkin on puolen vuoden jono.
Mihin katosi keskustelun perspektiivi? Mieluummin jonotan hammaslääkäriin tai maksan kaksinkertaisen sähkölaskun kuin kärsin tuntiakaan sitä mieletöntä väkivaltaa ja julmuutta, jota ovat joutuneet kokemaan tälläkin hetkellä tuhannet Suomessa turvapaikkaa hakevat tai hakeneet henkilöt. Vangittuna pitäminen, nöyryyttäminen, kivun ja pysyvien fyysisten vammojen aiheuttaminen, kuolemalla uhkaaminen - ne ovat kuitenkin eri asioita kuin vastenmielisen suuri polttoainevero.
Kidutusta on myös psyykkinen kidutus, kuten omiin perheenjäseniin kohdistuvan väkivallan katsomaan pakottaminen. Meillä Suomessa kukaan ei tule yöllä kotiisi, vangitse perhettäsi ja raiskaa esikoistasi, koska et luota maasi hallitukseen.
Kidutettujen palauttaminen nousi uutisotsikoihin kesäkuussa. Ohjaajan kritisoinnin sijaan onnittelisin Mervi Junkkosta loistavasta ja ajankohtaisesta aiheen valinnasta. Saihan Junkkosen Hiljainen tila kiitosta julkaisemisensa 2005 aikoihin, ja aihekin oli näiden korkeuksien mentaliteetille paremmin sopiva maatilaelinkeinojen katoaminen.
En kiellä, etteikö Suomen kunnissa olisi parannettavaa, mutta en lähtisi vertaamaan länsimaisessa demokratiavaltiossa esiintyviä palvelutason puutteita ihmisoikeuksien polkemiseen. YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen artikla 1 kertoo, että "Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä."
Tässä keskustelussa sekä järki että veljeys tuppaavat unohtumaan. Sen sijaan syyttävä sormi osoittaa sisällissodista kärsiviin valtioihin, joissa demokratiaa esiintyy vain sanakirjassa. Hoitakoon itse kidutettunsa - siis nämä diktatuurit, jotka itse asiassa ovat syypäitä kansalaistensa kiduttamiseen! Toisaalta, kaikki turvapaikanhakijathan valehtelevat! Ei ketään kiduteta. Televisiosta olemme saaneet seurata kahdenkymmenen vuoden ajan lavastettua uutiskuvaa, sillä eihän julmuuksia oikeasti tapahdu.
Heti presidenttikisasta irti päästyämme alkaa valmistautuminen syksyn kuntavaaleihin. Nykyistä keskusteluilmapiiriä haistellen voi ennustaa, että teemat palvelujen kohentamisesta kunnissa ja ulkomaalaispolitiikka asettuvat vastakkain. Muistakaamme, että turvanpaikanhausta ja maahanmuutosta ei päätetä kuntaelimissä, vaan ne kuuluvat sisäasiainministeriön ja maahanmuuttoviraston toimivallan piiriin.
Hilkka Haaga
medianomi, kotiäiti
Vasemmistoliitto, Oulu
Friday, January 13, 2012
13.1.2012 Päivänvalo pilkahtaa
Mikäpä parempi aika aloittaa blogaaminen kuin tammikuu - auringonvalon määrä lisääntyy päivä päivältä kesää kohden mentäessä. Blogin päivänvalon koittaminen vuoden alusta saa kirjoittelun näyttämään kovasti jäsennellyltä ja harkitulta. Toivottavasti järjen valo lisääntyy vähintään samassa suhteessa, nimittäin:
Sain kuulla tänään Vasemmistoliiton presidentinvaalikopilla Rotuaarilla ohi kulkeissani, että aamulla joku nainen oli kysellyt mistä jättää palautetta. Hän olisi halunnut jättää kopilla touhunneelle "naishenkilölle jolla oli kudottu pipo" toiveen, että tämän tulisi asettua ehdolle kuntavaaleissa. Tämä palaute toi todella valoa mieltäni vaivanneeseen kysymykseen, olisinko sopiva ehdokas. Näissä syksyyn kohdistuvissa ajatuksissa siis bloginkin nyt aloitin.
Viime aikoina olen luuhannut paljon netissä. Osin presidentinvaalien väittelyjen ja haastattelujen sosiaalisen median näkökulman vuoksi, osin siksi että pari luottamustehtävää on vaatinut istumaan koneella. Näin se sosiaalinen media on saanut kuitenkin ajatuksia ilmaan:
Tällä viikolla useat Facebook-ystäväni suosittelivat linkkiä Imagen kirjoitukseen vuodelta 2007. Juuri tällä viikolla uutisoitiin Laajasalon perhesurmasta ja iltalehdet pääsivät summaamaan samaan syssyyn, että vuoden sisään vastaavia perheväkivaltatapauksia on ilmennyt kuusi kappaletta. Siis keskimäärin yksi joka toinen kuukausi. Anu Partanen avaa kirjoituksessaan Aivan tavallinen perhe perheväkivallan syitä ja ilmenemismuotoja. Ensinnäkin: perheenisä ei vain "napsahda". Väkivalta on piilotettu muilta, ja se jatkuu vuosikausia asteittain pahentuen. Perheväkivalta näyttää olevan tasa-arvoinen heppu: sitä ei tapahdu vain alemmissa sosiaaliluokissa, vaan kaikissa tulotasoissa. Perheväkivaltaa ei tapahdu vain päihteillä ollen osuutta tapahtumiin, vaan väkivalta on sisäänrakentunut tapa toimia ja se tapahtuu kemikaaleista huolimatta. Partanen avaa väkivaltaa kokeneiden naisten sielunelämää uskottavasti, kokemuksen rintaäänellä: hän paljastaa olevansa vapaaehtoinen Naisten linjan eli perheväkivaltaa kokeneiden naisten auttavan puhelimen päivystäjä.
Kuinka ollakaan, tällä viikolla uutisoitiin Oulussa perheväkivaltatapausten määrän kehittyvän muita kaupunkeja nopeammin. Asia oli jo tunnistettu, ja perustettu Marak-työryhmä tunnistamaan riskiperheitä entistä tehokkaammin. Mutta miten nämä riskiperheet saadaan täyttämään riskintunnistuslomake? Partasta lainaten:
" Poliisi tapaa lähinnä perheet, joiden kotiin naapuri soittaa poliisin kännimetelin takia tai jonne juopunut pariskunta itse kutsuu jatkuvasti poliisin, koska pari on ottanut tavakseen käyttää poliisia riitojensa erotuomarina. Myös sosiaalityöntekijät, lastensuojelu, lääkärit ja syyttäjät näkevät pääasiassa syrjäytyneitä tapauksia. Naisten linjan puhelimeen soittavat ne naiset, joita viranomaiset eivät tapaa. He ovat yhteiskunnan kaikilta asteilta ja aloilta, ja heidän miehensä ovat poliiseja, kunnallispoliitikkoja ja yritysjohtajia; yrittäjiä, maatilallisia ja lääkäreitä."
Näin ollen lienee turha huolestua siitä, riittävätkö turvakotien asiakaspaikat kaikille niitä tarvitseville. Oulussa palvelun toteuttaa Ensi-ja turvakotien liiton jäsenjärjestö Oulun ensi- ja turvakoti ry. Odotankin mielenkiinnolla Oulun Vasemmiston keväällä järjestämän Kuntapalvelut -ajatuspajan toista osaa, jossa puhutaan mm. kolmannen sektorin kunnalle tuottamista palveluista. Oulun ensi- ja turvakoti kun hakee tällä hetkellä paitsi rahalahjoituksia ja kirpputoritavaraa, myös toiminnanjohtajaa. Olisikohan resurssien 'tarkistaminen' näin tärkeän toiminnan jatkuvuudeksi kuitenkin paikallaan?
Edelleen tällä viikolla tapahtunutta: Oulun Naisten linja ilmoitti hakevansa uusia vapaaehtoisia. Luulen, että joku muukin kaipaa lisää valoa elämäänsä, joten ilmoittauduin mukaan. Katsotaan, kelpaanko.
Sain kuulla tänään Vasemmistoliiton presidentinvaalikopilla Rotuaarilla ohi kulkeissani, että aamulla joku nainen oli kysellyt mistä jättää palautetta. Hän olisi halunnut jättää kopilla touhunneelle "naishenkilölle jolla oli kudottu pipo" toiveen, että tämän tulisi asettua ehdolle kuntavaaleissa. Tämä palaute toi todella valoa mieltäni vaivanneeseen kysymykseen, olisinko sopiva ehdokas. Näissä syksyyn kohdistuvissa ajatuksissa siis bloginkin nyt aloitin.
Viime aikoina olen luuhannut paljon netissä. Osin presidentinvaalien väittelyjen ja haastattelujen sosiaalisen median näkökulman vuoksi, osin siksi että pari luottamustehtävää on vaatinut istumaan koneella. Näin se sosiaalinen media on saanut kuitenkin ajatuksia ilmaan:
Tällä viikolla useat Facebook-ystäväni suosittelivat linkkiä Imagen kirjoitukseen vuodelta 2007. Juuri tällä viikolla uutisoitiin Laajasalon perhesurmasta ja iltalehdet pääsivät summaamaan samaan syssyyn, että vuoden sisään vastaavia perheväkivaltatapauksia on ilmennyt kuusi kappaletta. Siis keskimäärin yksi joka toinen kuukausi. Anu Partanen avaa kirjoituksessaan Aivan tavallinen perhe perheväkivallan syitä ja ilmenemismuotoja. Ensinnäkin: perheenisä ei vain "napsahda". Väkivalta on piilotettu muilta, ja se jatkuu vuosikausia asteittain pahentuen. Perheväkivalta näyttää olevan tasa-arvoinen heppu: sitä ei tapahdu vain alemmissa sosiaaliluokissa, vaan kaikissa tulotasoissa. Perheväkivaltaa ei tapahdu vain päihteillä ollen osuutta tapahtumiin, vaan väkivalta on sisäänrakentunut tapa toimia ja se tapahtuu kemikaaleista huolimatta. Partanen avaa väkivaltaa kokeneiden naisten sielunelämää uskottavasti, kokemuksen rintaäänellä: hän paljastaa olevansa vapaaehtoinen Naisten linjan eli perheväkivaltaa kokeneiden naisten auttavan puhelimen päivystäjä.
Kuinka ollakaan, tällä viikolla uutisoitiin Oulussa perheväkivaltatapausten määrän kehittyvän muita kaupunkeja nopeammin. Asia oli jo tunnistettu, ja perustettu Marak-työryhmä tunnistamaan riskiperheitä entistä tehokkaammin. Mutta miten nämä riskiperheet saadaan täyttämään riskintunnistuslomake? Partasta lainaten:
" Poliisi tapaa lähinnä perheet, joiden kotiin naapuri soittaa poliisin kännimetelin takia tai jonne juopunut pariskunta itse kutsuu jatkuvasti poliisin, koska pari on ottanut tavakseen käyttää poliisia riitojensa erotuomarina. Myös sosiaalityöntekijät, lastensuojelu, lääkärit ja syyttäjät näkevät pääasiassa syrjäytyneitä tapauksia. Naisten linjan puhelimeen soittavat ne naiset, joita viranomaiset eivät tapaa. He ovat yhteiskunnan kaikilta asteilta ja aloilta, ja heidän miehensä ovat poliiseja, kunnallispoliitikkoja ja yritysjohtajia; yrittäjiä, maatilallisia ja lääkäreitä."
Näin ollen lienee turha huolestua siitä, riittävätkö turvakotien asiakaspaikat kaikille niitä tarvitseville. Oulussa palvelun toteuttaa Ensi-ja turvakotien liiton jäsenjärjestö Oulun ensi- ja turvakoti ry. Odotankin mielenkiinnolla Oulun Vasemmiston keväällä järjestämän Kuntapalvelut -ajatuspajan toista osaa, jossa puhutaan mm. kolmannen sektorin kunnalle tuottamista palveluista. Oulun ensi- ja turvakoti kun hakee tällä hetkellä paitsi rahalahjoituksia ja kirpputoritavaraa, myös toiminnanjohtajaa. Olisikohan resurssien 'tarkistaminen' näin tärkeän toiminnan jatkuvuudeksi kuitenkin paikallaan?
Edelleen tällä viikolla tapahtunutta: Oulun Naisten linja ilmoitti hakevansa uusia vapaaehtoisia. Luulen, että joku muukin kaipaa lisää valoa elämäänsä, joten ilmoittauduin mukaan. Katsotaan, kelpaanko.
Subscribe to:
Posts (Atom)