22.5.2012 Teoista sanoihin

Viime viikolla keskiviikkona kuuden vanhempi-lapsi-kokoonpanon kolonna kiersi kanssani Hartaanselän keskustellen hartaasti lapsiperheiden arjesta ja sen haasteista. Sää suosi niin että osallistujamäärä jäi vähäiseksi, mutta laatu korvasi ehdottomasti määrän! Mahtuipa mukaan jopa yksi isä - lapsi -parikin. Mukavaa oli myös se, että osallistujat olivat 80-prosenttisesti minulle entuudestaan tuntemattomia vanhempia. Yhteystietoja tuli vaihdettua, ja kokemuksia lapsellisuudesta.

Lenkin päätteeksi istuimme alas kahville ja keräsin ylös keskustelun pohjalta kehityskohteita. Mielen päällä olivat seuraavat asiat:

- Joukkoliikenne. Oulun joukkoliikenne on häpeätahra verrattuna Turun ja Tampereen panokseen. Lisäksi pyöräilykaupungin imago on vahvasti liioiteltu Rotuaarin saavutettavuuden näkökulmasta. (sittemmin uutisoitiin, että Rotuaarille saadaan uudet pyörätelineet). Oulunsalon lentoasema on ensi vuoden alusta kunnan alueella. Shuttle-linja lentokentältä keskustaan olisi tarpeen ja palvelisi myös muuta liikennettä Oulunsalon suunnasta. Kertalippu on kallis ja vaikea ostaa, muissa kaupungeissa toimii myös älykortilla. Kaiken kaikkiaan joukkoliikenteessä olisi paljon kehitettävää.

- Kaavoitus. Työssäkäyvän perheellisen on hankala löytää tietoa omaa asuinaluetta koskevaa kaavatietoa. Kaavat on usein nähtävillä vain muutaman päivän, ja muutenkin aineisto on usein hankalalukuista, että itse asia kaavoituskielen takaa jää epäselväksi. Miten olisi internet-pohjaiset kaavoitusesittelyt?

- Joukkoliikenne ja kaavoitus. Miksi lapsiperheille kaavoitetaan ikiomia lähiöitä, ohjataan ystävällisesti muuttamaan näihin ja samalla pakotetaan hankkimaan kaksi autoa, jotta lähiöstä pääsisi pois palvelujen pariin? Jopa lapsen kanssa liikkuvan mielestä olisi mukavampaa asioida keskustassa ilman autoa.

- Neuvolan tädit. Varsinkin keskustan terveysasemalla on ongelma: raskaudenajan seurannat ja vauvan ensimmäisen vuoden neuvolat on aina eri terveydenhoitajalla. Kodin ja neuvolan väliin ei ehdi muodostua hoitosidettä, ja tämä hidastaa vastaanotolla toimimista, kun hoitohistoria tulee selvittää joka kerta uudelle hoitajalle. Ja vielä kun Keskustan terveysaseman äitiysneuvola on Kontinkankaalla, mutta neuvolalääkäri keskustassa, on nykyinen asiointimuoto kinkkinen. Kunnan sisäinen muutto korostuu näissä palveluissa: raskausaikana asioidaan keskustassa, mutta lapsen synnyttyä siirrytään herkästi asumaan lähiöihin ja palvelun tarve siirtyy sinne.

- Neuvolan ja terveyskeskuksen toiminta-alueen rajaus: kun imeväisikäinen sairastaa pitkittynyttä nuhakuumetta, tk käskee aikaa varatessa asioimaan neuvolassa, ja neuvola ohjaa tk:een. Lopulta vauvan kanssa mennään illalla päivystykseen jonoja tukkimaan, kun asianmukaista hoitoa ei virka-aikaan saa.

- Perhepäivähoitajien pieni määrä. Kunnan tulee tukea perhepäivähoitajuutta ja lisätä resursseja perhepäivähoidon ja hoitopaikkojen koordinointiin. Esimerkiksi hoitopaikkoja jaettaessa tulee kodinomainen hoito priorisoida alle 2-vuotiaille.

- Erityispäiväkotien hoitopaikkojen priorisointi niille, jotka niitä tarvitsevat; esimerkiksi kielipäiväkodit. On se kumma, että lapsi ei saa hoitopaikkaa kaksikielisyyttä tukevasta päiväkodista, kun hoitopaikat ovat vieneet ns. elitistisistä syistä lapset, joiden kotona puhutaan ihan vaan rehellistä suomea.

Näistä huomioista keskustelimme lisää Oulun Vasemmiston kuntavaaliohjelmaseminaarissa lauantaina 19.5. Henkseleitä paukutellen voin paljastaa, että näiden teemojen ympäriltä kuntavaaliohjelmaan tuli kirjattua useampikin teesi. Kuntavaaliohjelma julkistetaan huomenna keskiviikkona 23.5. Tällä kertaa siis näin päin, että teoista sanoihin. Syksyllä sitten taas tekoihin.

Kuvassa Kalevan kuvaaja ottaa kuvaa kahveja valmistelevasta Rinasta samalla kun massiivinen (:D) kolonna järjestäytyy lähtöön.

12.3.2012 Ketään kotona?

Kansaneläkelaitos lähetti viime viikolla iloista postia. Meistä suomalaisista on ennen pitkää tulossa onnellisempi ja tasa-arvoisempi kansa, kun isät voivat hoitaa lasta kotona vanhempainrahakauden aikana äidin sijasta. Äiti voi lähteä hurvittelemaan työelämään! Tuli siis kirje, jossa ystävällisesti muistutettiin, että nyt on oikea aika pohtia isäkuukauden pitämistä. Olin vilpittömästi iloinen tästä mahdollisuudesta muistuttaa työnantajia olemassaolostani sekä ajatuksesta, että lapseni isä pääsee rakentamaan tiiviimpää suhdetta esikoiseensa.

Vaikka mielestäni olen sisälukutaidolla varustettu kansalainen, minulle teettää suuresti vaikeuksia tehdä laskelmia eri tukien välimuotojen, suuruuksien, tulotason, perheen koon, isän palkan, horoskooppimerkin, lapsen iän, kengännumeron, työhistorian, edellisvuoden vahvistetun verotuksen, osa-aikaisen yrittäjästatuksen, tämän tuen ja tuon tuen välisen erotuksen ja eilisen lounaan vaikutuksen perusteella maksettavien etuuksien ja rehellisen työnteon välisestä kannattavuudesta. Asian kompleksisuuden todistaa se, että kun juuri ennen äitiysloman alkua työttömäksi jäädessäni kysyin, miten varhennettu äitiysloma vaikuttaisi ansiosidonnaisen työttömyysturvan kertymiseen tai karenssiin, rakas ammattiliittoni kertoi että "ei tee kannattavuuslaskelmia". No kukapa sen sitten olisi osannut laskea, jos edes liitto ei tiedä miten eri tuet käyttäytyvät.

Joka tapauksessa: olen ymmärtänyt, että valtion kannattaa tukea henkilöitä, jotka tuottavat uusia veronmaksajia, jotka huojentavat valtion tulevaisuuden huoltosuhdetta. Erilaisia lapsiperheen tukia on olemassa. Ainakin vielä. Niitä todennäköisesti saa ainakin joku, joka osaa hakea. Tällä hetkellä puhututtaa kotihoidon tuen leikkaaminen. Kuinka kotihoidontuen myöntöajan lyhentäminen alle kolmivuotiaasta alle kaksivuotiaan hoitoon vaikuttaisi käytännössä? Suomalaiset ovat kuitenkin tähän asti olleet ahkeria pienten lasten kotona hoitajia verrattuna pohjoisiin naapureihimme, kertoo tilasto.

Kotihoidon tuen hoitorahan osuus on tällä hetkellä 327,46 euroa kuussa. Lisäksi perheen koon ja vanhempien tulotason mukaan voi saada hoitolisää perusosan päälle. Tuki ei suurimmillaankaan vastaa lähellekään kunnallisen päivähoidon kustannuksia - tai siis resurssin säästöä, joka kunnalle koituu jos lasta hoidetaankin kotona. Siksipä useat kunnat maksavat myös kuntalisää (myös Oulu! hyvä!) kotihoidon tuen päälle. On huomattava, että tätä kuntalisää ei tietenkään voi saada, ellei saa kotihoidon tukea. Näkisin, että kun porkkana puuttuu tai siirtyy kotihoidosta työelämän puolelle, kehitys johtaa entistä runsaampaan, ah, niin ihanien omapäisten uhmaikäisten kaksivuotiaitten invaasioon päiväkodeissa.

Nykyään myös perheen yli 3-vuotiaista lapsista voidaan maksaa kotihoidon tukea, jos perheessä on se alle 3-vuotias lapsi, joka ensisijaisesti saa kotihoidon tukea. Herää kysymys, kuinka tämän säännön kävisi hallituksen esittämässä mallissa. Olisi loogista, että tämä etuus säilyisi myös alle 2-vuotiaiden kotona hoidettavien sisarusten kanssa. Mutta jos kotona onkin alle 9 kuukautta vanha sisarus, tullaan seuraavaan umpikujaan: Kotihoidon tukea ei makseta lapsesta, josta maksetaan vanhempainpäivärahaa. (Jolloin ei voida maksaa tietenkään hoitolisän osuutta. Eikä kuntalisää.) Kelan nettisivuilla kotihoiden tuen määrän laskurin yhteydessä mainitaan, että "Kelan muut etuudet voivat vaikuttaa kotihoidon tuen määrään. Kun tukia sovitetaan yhteen, kotihoidon tukea ei usein jää maksettavaksi." Eli käytännössä pienempi lapsi, josta ei makseta kotihoidontukea, torppaa myös vanhemman lapsen kotihoidon tuen, jos äiti nauttii äitiys- tai vanhempainpäivärahaa. Miksi siis leikata tällaisesta suhteellisen harvoin toteutuvasta etuudesta, joka toteutuu juuri pienituloisimpien perheiden kohdalla? Helsingin Sanomien mukaan vuonna 2010 kotihoidontukea sai lähes 120 000 perhettä. Tilastokeskuksen lukujen perusteella pienituloisista kotitalouksista vuonna 2010 61 920 oli yksinhuoltajaperheitä ja 64 490 pareja, joilla alle 7-vuotiaita lapsia. MOT.

Vielä kun otetaan huomioon, että kotihoidon tuki vaikuttaa vanhemmalle maksettavaan työttömyyskorvaukseen ja että joskus kotihoidon tukea verotetaan sivutulona, ei koko kotihoidon tuki tunnu enää kovin järkevältä järjestelmältä. Perustulo voisi olla lapsiperheelle tervetullut ratkaisu kaikkien epämääräisten osittaisten joko lapsesta tai vanhemmalle maksettavien tukien sijasta. Oli sitten kyseessä hoitoraha, hoitolisä, kotihoidon tuki, lapsilisä, sisarkorotus, äitiysraha, vanhempainraha, isyysraha, siirretyn isäkuukauden vanhempainraha tai yksityisen hoidon tuki, tulee vanhemman nyt selvittää, mikä etuus poissulkee toisen, minkä mahdollisuus meni jo, mikä olisi pitänyt hakea 2 kuukautta aiemmin ja että ai ei äidin olisikaan kannattanut mennä töihin tuossa välissä, kun nyt isä ei voikaan pitää isäkuukauttaan. Näihin lapsiperheen tukiin perehtymällä voisi varmaankin löytää jopa kombinaation, jolloin jonkin tuen hakeminen itse asiassa pienentää perheen kokonaisansioita.

Hallituksen esitystä on perusteltu naisten työssäkäynnillä ja tasa-arvon toteutumisella, kun äidit joutuisivat siirtymään aiemmin työelämään. Tämä toteutuisikin todennäköisesti yksilapsisten perheiden osalta, mutta missäs välissä niitä tulevaisuuden huoltosuhteen ylläpitäjiä sitten tehdään? Osa nykyisestä tukijärjestelmästä tuntuu suosivan lasten pientä ikäeroa, mutta kotihoidontuen leikkaaminen toimii vastoinpäin. Pohjoismaisittain suomalaisnaiset ovat laiskoja osa-aikatyön tekijöitä. Tilaston voi tulkita niinkin, että naiset siirtyvät sitten kerralla kokopäivätyöhön. Tai jäävät työttömiksi, joka tuntuu tukiviidakossa olevan se helpoin ja edullisin ratkaisu, varsinkin, kun työpaikkoja ei tunnu olevan. Mikäli kaavailtu leikkaus toteutuu, toivottavasti päiväkoteihin saadaan kotona lapsiaan hoitavasta päivähoidon ammattilaisten reservistä kattava osa töihin.

Niinpä meillä Kelan kirjeen luukusta kopsahtaminen aiheutti lievää hengenahdistusta. Isäkuukauden pitäminen on mahdollista, mutta mikäli sen haluaa siirtää pidettäväksi myöhemmin, tulee äidin hoitaa lasta kotona väliin jäävä aika. Oululainen demari Tytti Tuppurainen teki jo lakialoitteen siitä, että hoitovapaalla oleva äiti voisi palata kotiin työjaksolta kun isäkuukausi on pidetty. Ehdotus puoltaa äitejä, joilla on voimassa oleva työsopimus äitiyslomalle jäädessä, mutta huomiotta jäävät edelleen ne perheet, joissa äidin on otettava vastaan mitä tahansa työtä heti vanhempainrahakauden päätyttyä.

THL:n vanhempainvapaan uudistusmalli vuodelta 2010 esitti useita eri vaihtoehtoja isien pitämiseksi kotona lastenhoidossa. Vanhempainvapaiden keston ja jaon lisäksi tulisi reilulla kädellä uudistaa koko lapsiperheiden tukijärjestelmää, jotta päästään "tilkkutäkistä, jonka osat ovat oman aikansa tuotteita". Subjektiivisen päivähoito-oikeuden käyttäminen 9-kuukautiseen alkaa tuntua lähes houkuttelevalta vaihtoehdolta.

22.2.2012 Kiviset sydämet

Minun on tullut aika kivettää sydämeni. Viime viikolla keskustelin tulevan kesän työjärjestelyistä ja hainkin esikoiselleni julkista päivähoitopaikkaa.

Tuntuu kummalliselta ja surulliselta laittaa noin pieni lapsi toiselle hoitoon. Vielä ensimmäinen. Toki kesään mennessä vauvan motoriset taidot ovat karttuneet, hänhän jopa istuu omin voimin ja jopa liikehtii jollakin hyväksi havaitsemallaan metodilla eteen- ja ylöspäin. Asiassa lohduttaa se, että voin olla lapseni kanssa kotona kuitenkin pari-kolme päivää viikossa ja että Oulun kaupungin perheille tarjoamat palvelut näyttävät ainakin näin hakuvaiheessa kovasti joustavilta ja ihmiskeskeisiltä, kun kyseessä on osa-aikaisen työn vuoksi järjestettävä päivähoito. Ei silti omaatuntoa hivellyt lukea Marjatta Kallialan kirjan Lapsuus hoidossa ydinkohtia. Lapseni työpäivä on pidempi kuin minun, vaikka kuinka tekisin lyhennettyä työaikaa. Illalla kotiin palatessa pitäisi vielä jaksaa sitä yhdessäoloa. Minä varmaan jaksaisin, alle vuotias ehkä ei.

Melko suoraan voi nähdä, ettei subjektiivinen päivähoito-oikeus ole toiminut toivotulla tavalla, kun lukee Kallialan esimerkkejä. Toki vauvaikäisen kanssa kotona olo voi olla kotiin jäävälle vanhemmalle esimerkiksi terveydellisistä syistä niin raskasta, että vanhempi lapsi on syytä laittaa ulkopuoliselle hoitoon. Silti minusta tuntuu kummalta, että oletusarvoisesti vanhempi lapsi lähetetään - rumasti sanottuna - pois jaloista hakemaan "kodin ulkopuolisia virikkeitä". Vielä vanhemmillekin kuuluisi sitä yhteistä aikaa ilman lapsia (meidän perheessä illat kuluu niin, että vauva nukkuu, allekirjoittanut blogaa ja toinen vanhempi koodaa. Hmph.)

Muita sydämensä kivettäjiä tällä viikolla ovat ne kaupunginvaltuuston 39 edustajaa, jotka äänestivät maanantaina 20.2. lopulta Kivisydämen, eli Kallioparkin lainatakausten puolesta. Näin Oulun kaupunki suostuu takaamaan 36 miljoonan lainan kaupungin omistamalle liikelaitokselle. Kallioparkin rakentaminenhan pakkotaottiin pöytään jo reilu vuosi sitten, vaikka hanke haudattiin jo aiemmin osasyynä kaupunkilaisten vastustus taloudellisesti järjetöntä hanketta kohtaan. Uusi "Kivisydän" on pienimuotoisempi versio vuoden 2008 luonnoksesta, mutta nytkin koko rakennusprojektin hinnaksi on arvioitu 73,5 miljoonaa. Yön aikana se hinta jotenkin 'pomppasi'. Kaupunginvaltuuston maanantainen päätös kuitenkin lopullisesti leimaa toteutuksen tavan - "Veroeuroja ei siis käytetä". Käytännössä kaupunki ottaa koko summan velkaa tämän kivisen tien onneen rakennuttamiseen.

Jostain syystä kaupunkikeskustan kehittämisen nimiin vannovat Kivisydämen kannattajat eivät halua nähdä, että keskustaa voisi kehittää muutenkin, esim. tuomalla sinne ensin niitä asioita, miksi keskustassa ylipäätään kannattaisi käydä peltomarkettien sijasta. Autoton keskustahan on jopa yksi hankkeen toteuttamisen puolesta esitetyistä argumenteista. 70 miljoonalla saisi jo kummasti julkisen liikenteen ratkaisuja, ettei näin mittaviin ja riskialttiisiin kaivuu-urakoihin tarvitsisi alkaa. Joku jo kommentoikin Kalevan Juttutuvassa, että ensimmäiseen mullasta nousevaan historialliseen parruun se tämäkin projekti tyssää. Keskustan liikehuoneistojen ja tonttien arvo nousee kohtuuttomasti, kun kiinteistöt "pakkolunastavat" niille määrätyt autopaikat ja lopulta ylikalliiseen keskustaan ei niillä moninaisilla pienillä erikoisliikkeillä, joiden elintilaa alunperin ajateltiin, ole varaa tulla. Monikohan lopettaa toimintansa jo pysäköintiratkaisun kolmivuotisen rakennusvaiheen, ja sitä seuraavien kortteliuudistusten vuosien aikana?

Ennemmin tuon rahan laittaisi vaikka Kalevala-aiheiseen teemapuistoon Toppilansalmen kylkeen. (...tämä oli sarkasmia. Kysykääpä vaikka kuhmolaisilta kuinka hyvin se vakavanhaväinämöinen oikein myykään). Tai sitten lapsiperheille Oulu-lisän tyyppisen avustuksen muodossa, joka tukisi toisen vanhemmista kotiin jäämistä pidemmäksi ajaksi, esimerkiksi sillä summalla, kuin minkä kaupunki maksaisi subjektiivisen päivähoito-oikeuden takia saman perheen päivähoitomaksujen osuutena kuukaudessa? Tai voitaisiin osoittaa lisämäärärahoja alle kouluikäisten lasten kotikasvatuksessa käytettäviin virikkeisiin; lastenkulttuurin pääsylippuihin, erityyppisiin kerhomaksuihin, askartelutarvikkeisiin, kirjoihin, lainattaviin urheiluvälineisiin jne. Esimerkiksi Valveelta saisi haettua laatikon, joka sisältäisi oululaisaiheista tai -lähtöistä lastenkulttuuria: kirjallisuutta, musiikkia, tehtäväkirjoja, materiaaleja. "Muovaile vahasta Toripolliisi!" "Väritä Stella-pelle!" Liikuntapaikoista saisi lainata 100-senttisten luistimia ja suksia panttia vastaan. Avoimen päiväkodin varhaiskasvatus- ja perheryhmiä perustettaisiin lisää, jotta lapset sosiaalistuisivat, jollei ne kotivirikkeet kerran riitä. Ja ei avoimissa päiväkodeissakaan muutamat väriliidut tai lyömäsoittimet lisää tekisi pahaa.

Tai sitten lainan voisi kohdistaa OYS:n lasten ja nuorten oman päivystyksen uudistamiseen niin, että suoraan lasten puolella pääsisi asioimaan muutkin kuin muutamalla ranskalaisella viivalla rajatut lähetteellä saapuvat. Varsinkin kun se aikuisten puolelle suunniteltu selviämisasema on taas jäissä. Mutta tästä lisää myöhemmin.

Lykitään nyt lunta pois pihoiltamme, ja iloitkaamme, kun Kivisydän valmistuu: Torinrannan lumivuoren sijasta siinä on monttu, johon lunta mahtuu. Kivisydän maksaa itsensä takaisin 27 vuodessa. Minun lapseni pitäisi olla tuolloin 27-vuotias, tasapainoinen, työssäkäyvä, sosiaalisesti kyvykäs veronmaksaja, jonka hyvät eväät elämään on varmistettu jo varhaisessa virikkeellisessä, rakastavassa ja kiireettömässä lapsuudessa. Jää nähtäväksi, poissulkevatko nämä edellä esitetyt tekijät toisensa.