16.8.2012 Oi aikoja, oi paikkoja

Kävin viime kesänä mammakaverin kanssa lenkillä, hienoa Länsi-Tuiran jokirantaa pitkin (joka oli remontissa). Jouduimme hiukan kiertämään. Hän kertoi pääaineestaan maisemansuunnittelusta ja tulevasta gradustaan. Jutustimme tovin siitä, kuika ihminen muokkaa ja käyttää ympäristöään ja kuinka sijoitetut toiminnot vaikuttavat siihen, miten ihmiset alkavat hakea omia tapojaan toimia ja liikkua ympäristössään. 

Ihmisellä on kuulemma synnynnäinen vimma ja halu löytää ne omat reitit. Esimerkkinä mainittakoon neitseellinen lumi, johon on pakko käydä jättämässä oma jälki. Vaikka olisi uudenkarhea pyörätie, sen viereen ajan mittaan ilmestyy tallattu polku - koiranulkoiluttajien tekosia. Kajaanin pääkirjaston edessä näki ihmisen muokkaaman reitin lähes parhaimmillaan: oikotie kirjaston kummulle kulki sankan pusikon läpi - joku siitä aina harppoi kevättalvella vähän lumen aikaan, kun lehdet eivät liikaa haitanneet ja polku vahvistui täyteen käyttötilaan kesällä, kun lapset tykkäsivät kulkea lehtikaton alta.

Nyt Ainolanpuistossa tulvii Patosillan juoksutusten takia. Työmatka meni uusiksi, kun toimistolle ei pääsekään, no, ei lyhintä, mutta nopeinta reittiä Pokkisen alikulkusillan kautta. Tällä viikolla vapautin jo kerran lapsenhoitajan 5 minuuttia myöhässä: koska Hupisaarten rantojen reitit ovat veden vallassa, ihmiset käyttävät pääväyliä ja siellä lisääntynyt liikenne vaikuttaa myös Patosillan tukkeutumiseen, kun työmatkalaiset ja satunnaiset kulkijat jäävät ihastelemaan veden voimaa. Keskelle puistoa onkin jo ilmestynyt lupaavia painaumia, kun ihmiset väistelevät lätäköitä.

Käyköhän sama efekti Oulun keskustassa, kun Kivisydän-työmaa ajaa muutenkin syys- ja talviaikaan heikosti kansoitetun Torinrannan kulkijat toisaalle? Eikö nuoret enää kokoonnukaan teatterin kulmille? Miten Matkakeskuksen rakentaminen vaikuttaa keskustan "hot spotteihin", ja kuka huomaa maksavansa kovempaa vuokraa kuin aiemmin? Laajeneeko Oulun keskusta lopulta asemalle ja Raksilaan päin? Vai muuttuuko Oulun keskusta tyhjiöksi, jonne ei pääse bussilla ja jota reunustavat peltomarketit ja asiamiespostit?

Muutos ei ole väistämättä huono asia. Moni asia kaipaa muutosta, ja moni asia näyttäytyy vasta muutoksen jälkeen todellisessa mittakaavassaan. Mitä ympäristön haltuun ottoon tulee, sen on oltava tapahtuvissa. Viisaita ne, jotka tietävät miten muutos näyttäytyy ihmisten toiminnassa, ja varsinkin, miten toivottu muutos saadaan aikaan ympäristöä muuttamalla.

Muutoksen halu ja halu jättää merkkejä toiminnastaan yhteisen hyvän muodossa olivat syitä, jotka ajoivat minutkin kuntavaaliehdokkaaksi. Siispä tämä blogikin hakee paikkaansa ja muuttaa. Kuntavaalisivustoni on avattu tänään, jatkan kirjoittelua siellä. Kiitos kaikille lukijoille, nähdään osoitteessa http://kuntavaaliehdokas.fi/hilkkahaaga/

5.8.2012 Kesä kaikilla, lähes

Hupsista! Blogi on ollut kesälomalla, koska kirjoittaja meni "kesätöihin", kuten joka ikinen kesä tätä ennenkin. Tänä kesänä ammatinvalintakysymys ei niinkään harmittanut, kun ei tullut menetettyä kovinkaan montaa kaunista päivää toimistossa.

****
Mitä tästä kesästä jäi käteen? Viime kesä meni vauvamahan kanssa puhkuessa, niin moni kotikaupungin kesätoimintaan liittyvä asia jäi kokematta. Tänä kesänä työmatkoja pyörällä taittaen ja kaupungin "sykkeessä" asioiden ehti tarkkailla ympäristöä ihan eri tavalla.

Mikään haukansilmä ei tarvitse olla havaitakseen, että kaupunkimme on melkoisen myllerryksen kourissa. Tänä kesänä työmaaksi pääsivät Torinranta (Kivisydän), Nallikarin ranta, Rotuaarin eteläpää, Lasaretinväylän taidehalli ja muutama kymmenen pienempää tietyömaata ympäri kyliä. Rotuaarin aukio remontoitiin viime vuonna ja viimeistään ensi kesäksi Matkakeskuksen työmaa pölläyttää asemanseudun uusiksi kauppakeskuksen merkeissä. Ihan kuin elettäisiin nousukautta! On taottava silloin, kun maa on sulaa. Sesonkityön uhreja hekin, rakennusalan ihmiset.

Toinen näkyvä (ja kuuluva!) asia kesäkaupungissa on tapahtumat. Oulussa tapahtumat on nostettu niin kulttuurin kuin matkailunkin keskiöön, ja väläytelläänpä tapahtumista elinvoimaisuuttakin. "Oulun kehittyminen kohti monipuolista tapahtumakaupunkia on nostettu kaupunkistrategiassa yhdeksi keskeisimmistä tavoitteista. -- Kaupungin seitsemän omaa kulttuurilaitosta ja vapaa kulttuurikenttä toteuttavat työtään omista lähtökohdistaan ja omille yleisöilleen." Siksipä tuntuu hassulta kuulla, että usealla jututtamallani tapahtumanjärjestäjällä alkaa olla pelinappulat lopussa. Ratkaisuja on haettu verkostoitumalla ja tuotteistamalla. Osa tekee tapahtumia elannokseen, osa silkkaa harrastuneisuuttaan, osa jotenkin siltä väliltä. Helppo ei ole kenenkään tapa. Silti noita kesätapahtumia on joka viikonlopulle ja ylikin. (milloin muuten aletaan rakentaa sitä Kuusisaaren tapahtumapuistoa, ja kenellä on varaa mennä sinne vuokralle?)

Kolmas kesäkaupungin tunnus on nuoret ihmiset. He, joita ei talvella näe, koska he istuvat poissa aikuisten silmistä, luokkahuoneissa tai ehkä jopa lähiöiden nuokkareilla. Puhuimme kesällä osuuskunnan vuosikokouksen yhteydessä nuorista, nuorten syrjäytymisestä, nuorisotyöttömyydestä ja siitä, kuinka nuoret nykyään ovat toisaalta varmempia itsestään ja siitä mitä haluavat (yhtiökumppanini Pirjo Lempeä ja Karoliina Niemelä toteuttivatkin nuorten kanssa katutaideteoksen Walk of Future). Tuntuikin melko hämmentävältä lukea pari päivää myöhemmin Forum24:n Voorumi-palstalta nuorten mietteitä siitä, mitä kesällä pitäisi tehdä tai nuorille tarjolla olla: 1) tapahtumia, kuten konsertteja; 2) lisää ostoskeskuksia. Onneksi Oulussa, nuorisotyöttömyyden luvatussa maassa nämä molemmat tarpeet ovat jo kohtalaisen hyvin täytetty, kuten yllä kävi ilmi. Jos vain on varaa nuoruutensa näissä paikoissa viettää. Miksipä näitä nuoria sitten näkee kesäisin kaupungilla - eikö heidän kuuluisi olla kesätöissä?

Entisessä kotikaupungissani (tämän anekdootin ajankohta on markka-aika) nuorille tarkoitetun Tienaa tonni -kesäduunikampanjalle kävi kurjasti: vanhainkodissa työskenteli aikuisia lähihoitajia ysiluokkalaisten kesäduunirahoilla kahden viikon jaksoissa, ja ysiluokkalaiset nuolivat näppejään. Siinäpä syrjäytymiskierteelle alkusysäys, jos jotain. 

Toivotaan nyt kuitenkin, että nämä isolla rahalla toteutettavat kaupungin rakennushankkeet tuovat Oululle sellaista elinvoimaa ja kilpailukykyä, että saataisiin nuo nuoret talviksikin töihin. Oulun kaupungin työllisyyskeskuksessa onkin käynnissä jo selvitys luovien alojen työllistämismahdollisuuksista nuorisotyöttömyyden vähentämiseksi. Hyvä, sillä kaikki eivät voi olla uuden ostoskeskuksen vaatekaupan myyjiä.

22.5.2012 Teoista sanoihin

Viime viikolla keskiviikkona kuuden vanhempi-lapsi-kokoonpanon kolonna kiersi kanssani Hartaanselän keskustellen hartaasti lapsiperheiden arjesta ja sen haasteista. Sää suosi niin että osallistujamäärä jäi vähäiseksi, mutta laatu korvasi ehdottomasti määrän! Mahtuipa mukaan jopa yksi isä - lapsi -parikin. Mukavaa oli myös se, että osallistujat olivat 80-prosenttisesti minulle entuudestaan tuntemattomia vanhempia. Yhteystietoja tuli vaihdettua, ja kokemuksia lapsellisuudesta.

Lenkin päätteeksi istuimme alas kahville ja keräsin ylös keskustelun pohjalta kehityskohteita. Mielen päällä olivat seuraavat asiat:

- Joukkoliikenne. Oulun joukkoliikenne on häpeätahra verrattuna Turun ja Tampereen panokseen. Lisäksi pyöräilykaupungin imago on vahvasti liioiteltu Rotuaarin saavutettavuuden näkökulmasta. (sittemmin uutisoitiin, että Rotuaarille saadaan uudet pyörätelineet). Oulunsalon lentoasema on ensi vuoden alusta kunnan alueella. Shuttle-linja lentokentältä keskustaan olisi tarpeen ja palvelisi myös muuta liikennettä Oulunsalon suunnasta. Kertalippu on kallis ja vaikea ostaa, muissa kaupungeissa toimii myös älykortilla. Kaiken kaikkiaan joukkoliikenteessä olisi paljon kehitettävää.

- Kaavoitus. Työssäkäyvän perheellisen on hankala löytää tietoa omaa asuinaluetta koskevaa kaavatietoa. Kaavat on usein nähtävillä vain muutaman päivän, ja muutenkin aineisto on usein hankalalukuista, että itse asia kaavoituskielen takaa jää epäselväksi. Miten olisi internet-pohjaiset kaavoitusesittelyt?

- Joukkoliikenne ja kaavoitus. Miksi lapsiperheille kaavoitetaan ikiomia lähiöitä, ohjataan ystävällisesti muuttamaan näihin ja samalla pakotetaan hankkimaan kaksi autoa, jotta lähiöstä pääsisi pois palvelujen pariin? Jopa lapsen kanssa liikkuvan mielestä olisi mukavampaa asioida keskustassa ilman autoa.

- Neuvolan tädit. Varsinkin keskustan terveysasemalla on ongelma: raskaudenajan seurannat ja vauvan ensimmäisen vuoden neuvolat on aina eri terveydenhoitajalla. Kodin ja neuvolan väliin ei ehdi muodostua hoitosidettä, ja tämä hidastaa vastaanotolla toimimista, kun hoitohistoria tulee selvittää joka kerta uudelle hoitajalle. Ja vielä kun Keskustan terveysaseman äitiysneuvola on Kontinkankaalla, mutta neuvolalääkäri keskustassa, on nykyinen asiointimuoto kinkkinen. Kunnan sisäinen muutto korostuu näissä palveluissa: raskausaikana asioidaan keskustassa, mutta lapsen synnyttyä siirrytään herkästi asumaan lähiöihin ja palvelun tarve siirtyy sinne.

- Neuvolan ja terveyskeskuksen toiminta-alueen rajaus: kun imeväisikäinen sairastaa pitkittynyttä nuhakuumetta, tk käskee aikaa varatessa asioimaan neuvolassa, ja neuvola ohjaa tk:een. Lopulta vauvan kanssa mennään illalla päivystykseen jonoja tukkimaan, kun asianmukaista hoitoa ei virka-aikaan saa.

- Perhepäivähoitajien pieni määrä. Kunnan tulee tukea perhepäivähoitajuutta ja lisätä resursseja perhepäivähoidon ja hoitopaikkojen koordinointiin. Esimerkiksi hoitopaikkoja jaettaessa tulee kodinomainen hoito priorisoida alle 2-vuotiaille.

- Erityispäiväkotien hoitopaikkojen priorisointi niille, jotka niitä tarvitsevat; esimerkiksi kielipäiväkodit. On se kumma, että lapsi ei saa hoitopaikkaa kaksikielisyyttä tukevasta päiväkodista, kun hoitopaikat ovat vieneet ns. elitistisistä syistä lapset, joiden kotona puhutaan ihan vaan rehellistä suomea.

Näistä huomioista keskustelimme lisää Oulun Vasemmiston kuntavaaliohjelmaseminaarissa lauantaina 19.5. Henkseleitä paukutellen voin paljastaa, että näiden teemojen ympäriltä kuntavaaliohjelmaan tuli kirjattua useampikin teesi. Kuntavaaliohjelma julkistetaan huomenna keskiviikkona 23.5. Tällä kertaa siis näin päin, että teoista sanoihin. Syksyllä sitten taas tekoihin.

Kuvassa Kalevan kuvaaja ottaa kuvaa kahveja valmistelevasta Rinasta samalla kun massiivinen (:D) kolonna järjestäytyy lähtöön.

LAPSIPOLIITTINEN LENKKI 16.5.2012

Olen viime päivien ajan lähestynyt uhkarohkeasti tuntemattomia lyömällä poliittisen mainoksen käteen. Siis pamfletin! Olen kiihottanut kansaa kokoontumaan yhteisen asian äärelle. Vastaanotto on ollut päällisin puolin hyvä ja positiivinen.

Lapussa lukee että "Tervetuloa" ja "lapsipoliittiselle lenkille". Tämä neroudessaan yksinkertainen tilaisuus on suunnattu kanta- ja uuden Oulun vauvojen, taaperoiden ja leikki-ikäisten vanhemmille. Tilaisuus käsittää reippailua ja keskustelua. Niin ja ilimaset kahvit osallistuneille!

Miksi? Tapahtuman jälkeen lauantaina lyödään lukkoon Oulun vasemmiston kuntavaalien kärkiteemoja, ja tuohon tilaisuuteen haluan viedä terveisiä lapsiperheiltä, joiden edustus aktiivipuolella on aika niukka, ehkäpä siksi että arki lasten kanssa voi olla haastavaa. Oma kokemuspintani vauvaikäisen kanssa elämisestä on aika rajallinen, yhteensä noin kahdeksan kuukautta. Porukalla voidaan löytää eri ikäisten ja eri alueella asuvien lasten ja lapsiperheiden arjesta parannuskohtia. Enhän minä voi tietää onko Höyhtyällä tarpeeksi leikkipuistoja, tai onko Koskelan neuvola ruuhkaantunut. Tai miten esikoulu Korvensuoralla on järjestetty. Ja jos nämä asiat olisivatkin ok, niin mikä ei ole?

Omia huolenaiheitani ja tavoitteitani tällä hetkellä ovat

- Lapsille oma yhteispäivystys. Nykyinen lasten päivystys palvelee liian rajattua potilasryhmää. Lisäksi Oysin A-rakennuksessa sijaitsevassa päivystyksessä ei ole tutkintavälineistöä, joten röntgeniin, näytteenottoon ym. tutkimuksiin jonotetaan kuitenkin yhteispäivystyksen puolella. Usein lapsipotilaat menevät kuitenkin kiireysjärjestyksessä jonon kärkeen, niin miksei sitten heille järjestettäisi kokonaan oma jono, jossa päivystävä lastenlääkäri voi ratkaista hoitotarpeen paikan päällä eikä konsultaatiosoittorumban kautta?

- Lisää perhepäivähoitajia! Alle 3-vuotiaille tulisi pääsääntöisesti järjestää kodinomainen hoitopaikka. Toivoisin kunnan järjestävän lisäkannustimia perhepäivähoitajiksi ryhtyville. Esimerkiksi osa-aikainen perhepäivähoitajuus voisi lisätä työn mielekkyyttä. Työn ja perheen yhteen sovittaminen myös vuorotyö- ja yötyöaloilla tulisi olla isossa kunnassa joustavaa. Osa-aikaisen ja vuorotyön mahdollistavan kunnallisen osa-aikaisen hoidon tarvetta tulisi selvittää määräajoin ja järjestää palveluja sen mukaan.

- Oululainen lastenkulttuuri ansaitsee hatunnoston myös taloudellisesti. Hieno huomionosoitus oli lastenmusiikkiorkesteri Soivan Siilin valinta Vuoden taiteilijaksi 2012. Oulussa on pitkät lastenkulttuurin toimijoiden perinteet, silti omaehtoisen kulttuurin tekemiseen tulisi suunnata tukea esim. kolmannen sektorin toimijoiden kautta. Esimerkiksi taiteen tekeminen tuo lapselle hyvinvointia, onnistumisen iloa ja elämyksiä ihan samoin kuin aikuisillekin. Myös tulevaisuus tarvitsee ammattitaiteilijoita.

- Avoin varhaiskasvatus on arvokas lisä muun muassa kotihoidossa oleville lapsille, samoin neuvolan kautta järjestettävät eri kerhot. Yhä suurenevassa muuttovoittokaupungissa tukiverkkojen tärkeys lapsiperheiden elämässä korostuu. Vertaistuki ja palvelut nuorille ja uusille perheille, monikkoperheille ja erityislasten perheille tulee tukea kunnallisesti, vaikkei niitä kunnan omina palveluina järjestettäisikään.

- Kantoliinassa tai -repussa lasta kuljettavalle tulisi myöntää maksuvapautus paikallisliikenteessä (samoin kuin rollaattorilla kulkevalle) sosiaalisista syistä, ei vain turvallisuusnäkökulman vuoksi, jolla lastenvaunujen maksuttomuus on toistaiseksi perusteltu.

Kiinnostuitko? Liity joukkoon tapahtuman Facebook-sivulla .

Tervetuloa!
Lapsipoliittinen lenkki
Ke 16.5.2012 klo 13
Kokoontuminen Kahvila Nekka, Uittokuja, Länsi-Tuira
Lenkki 3,8 km ja n. 45 min
Kahvit ja keskustelu noin 1/2 h.
Mukaan: vaikuttamishalu, säänmukainen varustus, lapsi/lapset.

1.5.2012 Juonittelua kuntapolitiikkaan

Vappumarssin jälkitunnelmissa julkaisen blogissani myös Uusi Oululainen - vasemmiston vappulehdessä julkaistun kolumnini. Simakupit ilmaan ja harasoo! Iloista vappua kaikille.

***

Juonittelua kuntapolitiikkaan

Tätä kirjoittaessa huomaan, että tasan vuosi sitten elämäni muuttui. Pomppasin meillä kotona Tuirassa pidetyn eduskuntavaalien kisakatsomon sohvalta pettymystä puhkuen. Mikä tämä tämmöinen vaalitulos on? Ei minun yhteiskuntani näytä tältä vaalitulokselta. En halua, että lapseni elää tällaisessa Suomessa (myönnettäköön, että raskaushormoneilla saattoi olla osuutta dramaattiseen paisutteluun).

Tätä vuoden takaista vaalihuoneistojen sulkemisen jälkeen eräässä yksityisasunnossa nähtyä kohtausta kutsuttaisiin draamassa nimellä peripetia, käännekohta. Viisaan antiikin miehen Aristoteleen mukaan tämän juonen kannalta välttämättömän tapahtuman jälkeen päähenkilön tahdonsuunta ja toiminta tekee käännöksen kohti tarinan vääjämätöntä loppua. Minulla kesti vielä muutaman päivän toteuttaa toinen juonelle tärkeä elementti “anagnorisis”, “tunnistaminen”. Otin ja maksoin puolueen jäsenmaksun ja merkkasin allakkaan ensimmäisen uusien jäsenten tapaamisen toukokuulle.

Kesän jututin tuttavapiiriäni siitä, mikä maailmassa kunkin mielestä mättää. Lueskelin ahkerasti Kansan Uutisia. Syksyllä toimitin maailmaan uuden tulevan veronmaksajan ja yösyöttöjen välissä tutustuin Vasemmistofoorumin pamfletteihin. Hyväksikäytin tutkimusmielessä kaupungin tarjoamia palveluja vauvaperheen roolissa. Tammikuu kului Rotuaarilla vaalikylässä vauvan nukkuessa vaunuissaan päiväunia. Toimin presidentinvaaleissa vaalilautakunnassa. Aloin blogaamaan asioista, jotka painoivat mieltä; lasten hyväksikäyttö, ensi- ja turvakotien rahoitus, kidutetut turvapaikanhakijat. Teimme pari kannanottoa paikallisosastossa; lasten ja nuorten omasta yhteispäivystyksestä ja autottomista lähiöistä. Kävin osaston ja kunnallisjärjestön vuosikokouksissa ja päädyin luottamustehtäviin. Ja niin juoni tiheni. Vuorossa oli enää “puhdistava ja parantava elämys”, loppukevennys, katharsis. Minut vahvistettiin ehdokkaaksi syksyn kunnallisvaaleihin.

Kuntavaaliehdokkaat tapasivat tänään ensimmäistä kertaa ja yhdessä pohdimme teemoja vaalityöhön syksyä varten. Koolla oli monenlaista tallaajaa; ikä, sukupuoli, ammattiala, elämäntilanne – tämä on sitä rikkautta jolla on arvoa. Vasemmistoliitto on suvaitsevaisuuden airut: jo puolueen kannattajien lähtökohdat ovat niin moninaiset, että vasemmistolaista peitsen taittoa on luvassa jo yhteisiä vaalien kärkiteemoja valitessa. Silti asiat riitelevät, eivät ihmiset. Kaikki mielipiteet ovat arvokkaita. Kuntapolitiikassa erityisesti arvo on ihmisissä, jotka elävät kuntalaisen arkea ja tunnistavat ne arjen haastavat tilanteet, joissa apua tarvitaan ja joissa yhdessä ollaan enemmän. Arjen asiantuntija on paras ratkomaan niitä ongelmia, joita kuntapolitiikassa kohdataan. Vaikka valtuustopaikkaa ei lohkeaisikaan, on henkilökohtainen kokemus vahva apu lautakuntatyöskentelyssä ja muissa luottamustehtävissä.

Meitä ensikertalaisiakin oli ehdokastapaamisessa useita. Vasemmistoliitossa uudet ihmiset ovat ihan samaa rikkautta kuin vanhat parrat, ja tervetulleita joukkoon. Aina riittää tekemistä, imu vie mukanaan. Kohtaamisia teltalla, kirjoittelua ja keskustelua. Ihka oikeaa vaikuttamista. Kuten Aristoteles ajatteli draaman tehtävästä jäljitellä toimintaa, ei ihmistä: “Päämäärämme on tehdä jotakin, ei vain olla jonkinlaisia”. Haluaisinkin rohkaista ehdokkuutta harkitsevia: vielä on rooleja jaossa!

Edelleen Runousoppia mukaellen tragedia on tarina, jossa ylästatuksen omaava protagonisti kokee menetyksen, ja komedia on tarina huonoista lähtökohdista perin olevasta henkilöstä, jolle käy hyvin. Juonitelkaamme, toverit, niin, että Uuden Oulun tarina on ennemmin komedia.

17.4.2012 Oulussa

Hilkka Haaga

äiti, harrastajanäyttelijä, kulttuuri- ja media-alan sekatyöläinen sekä kuntavaaliehdokas

20.4.2012 Reilu pyllistys tärkeille asioille

Tiedättehän sanonnan siitä, että kun kumartaa yhteen suuntaan, samalla pyllistää vastakkaiseen? Nyt on tullut pyllistettyä blogille. Puolustelen kirjoittamattomuuttani itselleni sillä, että olen (taas) sekaantunut useampaan asiaan kuin mihin alunperin suunnittelin. Aika ei riitä millään paitsi itse kirjoitustyöhön, myöskään jäsentelyyn saati perehtymiseen.

Esitän argumenttina otteita kalenteristani viime ajoilta:

Keskiviikko 11.4. Lauluyhtyeen treenit, keikka tulossa. Pohdimme sitä, miten opisto suhtautuu taloudelliselta kantilta ylimääräiseen harjoitukseen ennen keikkaa. Kuulen, että opiston valtionosuuksia on leikattu. Päädytään treenaamaan yliaikaa ja maksamaan vetäjälle vaikka omasta pussista.

Torstai 12.4. Työnnän lasta vaunuilla Esikkokerhoon ja koko matkan toisella kädellä puhelinta pidellen tiedustelen mahdollisen työkeikan speksejä. Kotiin palattuani ja lapsen mentyä nukkumaan, tutkailen onko alan työehtosopimuksessa tapahtunut muutoksia vähimmäispalkkojen osalta (on!) ja alan muotoilla tarjousta samalla kun kartoitan teatteriporukan tulevan produktion ilmoittelutarvetta.

Perjantai 13.4. Totean, että järjestely lastenhoitajan palkkaamisen, sovitellun liiton päivärahan, kotihoidon- tai yksityisen hoidon tuen ja palkan välimaastossa ei ainakaan kasvata perheemme tuloja. Teen powerpoint-esityksen maanantaille sopimani esittelyn pohjaksi - tarvitsemme teatteriyhdistykselle uudet nettisivut. Olemme valmiit tekemään tilauksen projekti- tai opinnäytetyötä suorittavalta opiskelijalta ja maksamaan tälle pienen korvauksen työstä, jonka tietenkin mielellään tekisi joku alan yrittäjä. Ajatuksissa häivähtää työaikapankki, vaihtokauppa, yleishyödyllisten yhdistysten alv- ja työnantajamaksujen vapautus ja muutama muu yhdistyksen ostovoimaa kasvattava menettely.

Lauantai 14.4. Käydäänpä saunassa koko perheen voimin. Ruljanssi kuluttaa sähköä laskelmieni mukaan 1,5 kWh. Hinta pitäisi lopultakin kilpailuttaa - vai pitäisikö? Nykyinen sähköntoimittaja kuitenkin tulouttaa voittonsa kaupungin kassaan. Sähkö on yleishyödyke, jonka hintatasoa tulee varjella, sillä sähköä käyttävät kaikki tulotasosta riippumatta. Onko saunan sähkö kuitenkin luksustuote, jota pitäisi verottaa luksusverona? Entä porealtaan sähkö?

Sunnuntai 15.4. Käymme koko perheen voimin katsomassa mummoa. Pappa onkin tämän viikon lomaosastolla hoitokodissa, että omaishoitaja-mummo saa levähtää. Muistan kuulleeni viikolla kauhutarinan hyväkuntoisesta vanhuksesta, joka kaatui kotonaan rollaattorinsa päälle. Hän ei päätynyt laitoshoitoon. Hän päätyi hautuumaalle.

Maanantai 16.4. Pohjoisen audiovisuaaliset ammattilaiset kokoustavat, suunnittelemme toimenpiteitä alan tunnettavuuden lisäämiseksi alueella. Vierailen ensimmäistä kertaa Ympäristötalossa kesäteatterin alueen käyttöluvan ja mainostamispaikkojen asioilla ja kipaisen vielä ystävän kanssa vaunulenkille. Käymme fiilistelemässä hänen tulevan pienen kesäkahvilansa liepeillä termarikahvin merkeissä. Hän se vasta on asioinut alueen käyttölupien ym. merkeissä “Ruostetalossa”.

Tiistai 17.4. Vanha tuttava käy kahvilla, tuo pari pistokasta ja keskustelemme museoalan tilanteesta. Suomessa kuulemma teetetään arkeologisia kaivauksia vain, jos halutaan hakata metsää tai rakentaa jotain. Itseisarvona arkeologiaa ja kulttuurihistoriamme tutkimusta ei nähdä. Ystäväni meneekin talkoovoimin kesällä Kilpisjärvelle tonkimaan, kun apuraha meni sivu suun.

Tavallisella tallaajalla ei kerta kaikkiaan jää aikaa perehtyä kaikkiin yhteiskunnassa käynnissä oleviin ilmiöihin ja poliittisiin tilanteisiin tai kysymyksiin. Aivan hengästyttää, mitä kaikkea tärkeää jää sen syvällisemmin käsittelemättä, tai mihin kaikkeen voisi vaikuttaa. Opistojen valtiontuet, Suomen elokuvatyöntekijäin liiton vähimmäispalkkasuositukset, yleishyödyllisten yhdistysten alv-velvollisuus tai -vapautus, jätteenpolttolaitokset, hihamerkit ja jengiliivit, perhesurmat, Syyria, Kanervan juhlat, Saulin muotokuva, paljon ehtii päässä pyöriä ilman että kirjalliseen muotoon ehtisi saattamaan.

Kuntavaaliohjelmaa tehdessä puolue linjaa suurempia kuvioita ja päämääriä, mihin asiakokonaisuuksiin kunnassa olisi tulevalla valtuustokaudella keskityttävä. Ehdokas itse voi kuitenkin profiloitua koko tämän pyrkimysmassan tiettyihin painopisteisiin ja konkretiaan ao. asian tiimoilta. Esimerkiksi viime tiistaina Uuden Oulun vasemmiston vaaliseminaarissa ylös kirjoitettu luonnosiskulause "Jokaisella vanhuksella on oikeus hyvään hoitoon" voisi konkretisoitua yksittäisellä ehdokkaalla (kuten minulla) muotoon "Laitoshoidon tarpeen arvioinnissa täytyy huomioida kotona asumisen turvallisuusriskit, eikä kotihoito saa olla vanhukselle pakko".

Näiden painopisteiden valinta tai rajaaminen aiheuttaa harmaita hiuksia. Kaikkeen ei voi keskittyä, vaikka haluaisikin. Toki se että jos haluan hyvää vanhuksille, ei automaattisesti tarkoita että pyllistän lapsiperheille. Siinäpä se kuntapolitiikan hauskuus onkin. Äänestäköön kaikki oikeasti sellaista ehdokasta, joka on samoilla intresseillä liikenteessä. Ehdokkaan tuntuma arkipäivään on sitä konkretiaa, minkä pohjalta maallikkokin voi kontribuutiotaan politiikkaan antaa. Suutari pysyköön lestissään, siis. Paitsi voisihan sitä tehdä suvaitsevan ja tasa-arvoisen kampanjan syksyä varten: Kaikkea kaikille!

12.3.2012 Ketään kotona?

Kansaneläkelaitos lähetti viime viikolla iloista postia. Meistä suomalaisista on ennen pitkää tulossa onnellisempi ja tasa-arvoisempi kansa, kun isät voivat hoitaa lasta kotona vanhempainrahakauden aikana äidin sijasta. Äiti voi lähteä hurvittelemaan työelämään! Tuli siis kirje, jossa ystävällisesti muistutettiin, että nyt on oikea aika pohtia isäkuukauden pitämistä. Olin vilpittömästi iloinen tästä mahdollisuudesta muistuttaa työnantajia olemassaolostani sekä ajatuksesta, että lapseni isä pääsee rakentamaan tiiviimpää suhdetta esikoiseensa.

Vaikka mielestäni olen sisälukutaidolla varustettu kansalainen, minulle teettää suuresti vaikeuksia tehdä laskelmia eri tukien välimuotojen, suuruuksien, tulotason, perheen koon, isän palkan, horoskooppimerkin, lapsen iän, kengännumeron, työhistorian, edellisvuoden vahvistetun verotuksen, osa-aikaisen yrittäjästatuksen, tämän tuen ja tuon tuen välisen erotuksen ja eilisen lounaan vaikutuksen perusteella maksettavien etuuksien ja rehellisen työnteon välisestä kannattavuudesta. Asian kompleksisuuden todistaa se, että kun juuri ennen äitiysloman alkua työttömäksi jäädessäni kysyin, miten varhennettu äitiysloma vaikuttaisi ansiosidonnaisen työttömyysturvan kertymiseen tai karenssiin, rakas ammattiliittoni kertoi että "ei tee kannattavuuslaskelmia". No kukapa sen sitten olisi osannut laskea, jos edes liitto ei tiedä miten eri tuet käyttäytyvät.

Joka tapauksessa: olen ymmärtänyt, että valtion kannattaa tukea henkilöitä, jotka tuottavat uusia veronmaksajia, jotka huojentavat valtion tulevaisuuden huoltosuhdetta. Erilaisia lapsiperheen tukia on olemassa. Ainakin vielä. Niitä todennäköisesti saa ainakin joku, joka osaa hakea. Tällä hetkellä puhututtaa kotihoidon tuen leikkaaminen. Kuinka kotihoidontuen myöntöajan lyhentäminen alle kolmivuotiaasta alle kaksivuotiaan hoitoon vaikuttaisi käytännössä? Suomalaiset ovat kuitenkin tähän asti olleet ahkeria pienten lasten kotona hoitajia verrattuna pohjoisiin naapureihimme, kertoo tilasto.

Kotihoidon tuen hoitorahan osuus on tällä hetkellä 327,46 euroa kuussa. Lisäksi perheen koon ja vanhempien tulotason mukaan voi saada hoitolisää perusosan päälle. Tuki ei suurimmillaankaan vastaa lähellekään kunnallisen päivähoidon kustannuksia - tai siis resurssin säästöä, joka kunnalle koituu jos lasta hoidetaankin kotona. Siksipä useat kunnat maksavat myös kuntalisää (myös Oulu! hyvä!) kotihoidon tuen päälle. On huomattava, että tätä kuntalisää ei tietenkään voi saada, ellei saa kotihoidon tukea. Näkisin, että kun porkkana puuttuu tai siirtyy kotihoidosta työelämän puolelle, kehitys johtaa entistä runsaampaan, ah, niin ihanien omapäisten uhmaikäisten kaksivuotiaitten invaasioon päiväkodeissa.

Nykyään myös perheen yli 3-vuotiaista lapsista voidaan maksaa kotihoidon tukea, jos perheessä on se alle 3-vuotias lapsi, joka ensisijaisesti saa kotihoidon tukea. Herää kysymys, kuinka tämän säännön kävisi hallituksen esittämässä mallissa. Olisi loogista, että tämä etuus säilyisi myös alle 2-vuotiaiden kotona hoidettavien sisarusten kanssa. Mutta jos kotona onkin alle 9 kuukautta vanha sisarus, tullaan seuraavaan umpikujaan: Kotihoidon tukea ei makseta lapsesta, josta maksetaan vanhempainpäivärahaa. (Jolloin ei voida maksaa tietenkään hoitolisän osuutta. Eikä kuntalisää.) Kelan nettisivuilla kotihoiden tuen määrän laskurin yhteydessä mainitaan, että "Kelan muut etuudet voivat vaikuttaa kotihoidon tuen määrään. Kun tukia sovitetaan yhteen, kotihoidon tukea ei usein jää maksettavaksi." Eli käytännössä pienempi lapsi, josta ei makseta kotihoidontukea, torppaa myös vanhemman lapsen kotihoidon tuen, jos äiti nauttii äitiys- tai vanhempainpäivärahaa. Miksi siis leikata tällaisesta suhteellisen harvoin toteutuvasta etuudesta, joka toteutuu juuri pienituloisimpien perheiden kohdalla? Helsingin Sanomien mukaan vuonna 2010 kotihoidontukea sai lähes 120 000 perhettä. Tilastokeskuksen lukujen perusteella pienituloisista kotitalouksista vuonna 2010 61 920 oli yksinhuoltajaperheitä ja 64 490 pareja, joilla alle 7-vuotiaita lapsia. MOT.

Vielä kun otetaan huomioon, että kotihoidon tuki vaikuttaa vanhemmalle maksettavaan työttömyyskorvaukseen ja että joskus kotihoidon tukea verotetaan sivutulona, ei koko kotihoidon tuki tunnu enää kovin järkevältä järjestelmältä. Perustulo voisi olla lapsiperheelle tervetullut ratkaisu kaikkien epämääräisten osittaisten joko lapsesta tai vanhemmalle maksettavien tukien sijasta. Oli sitten kyseessä hoitoraha, hoitolisä, kotihoidon tuki, lapsilisä, sisarkorotus, äitiysraha, vanhempainraha, isyysraha, siirretyn isäkuukauden vanhempainraha tai yksityisen hoidon tuki, tulee vanhemman nyt selvittää, mikä etuus poissulkee toisen, minkä mahdollisuus meni jo, mikä olisi pitänyt hakea 2 kuukautta aiemmin ja että ai ei äidin olisikaan kannattanut mennä töihin tuossa välissä, kun nyt isä ei voikaan pitää isäkuukauttaan. Näihin lapsiperheen tukiin perehtymällä voisi varmaankin löytää jopa kombinaation, jolloin jonkin tuen hakeminen itse asiassa pienentää perheen kokonaisansioita.

Hallituksen esitystä on perusteltu naisten työssäkäynnillä ja tasa-arvon toteutumisella, kun äidit joutuisivat siirtymään aiemmin työelämään. Tämä toteutuisikin todennäköisesti yksilapsisten perheiden osalta, mutta missäs välissä niitä tulevaisuuden huoltosuhteen ylläpitäjiä sitten tehdään? Osa nykyisestä tukijärjestelmästä tuntuu suosivan lasten pientä ikäeroa, mutta kotihoidontuen leikkaaminen toimii vastoinpäin. Pohjoismaisittain suomalaisnaiset ovat laiskoja osa-aikatyön tekijöitä. Tilaston voi tulkita niinkin, että naiset siirtyvät sitten kerralla kokopäivätyöhön. Tai jäävät työttömiksi, joka tuntuu tukiviidakossa olevan se helpoin ja edullisin ratkaisu, varsinkin, kun työpaikkoja ei tunnu olevan. Mikäli kaavailtu leikkaus toteutuu, toivottavasti päiväkoteihin saadaan kotona lapsiaan hoitavasta päivähoidon ammattilaisten reservistä kattava osa töihin.

Niinpä meillä Kelan kirjeen luukusta kopsahtaminen aiheutti lievää hengenahdistusta. Isäkuukauden pitäminen on mahdollista, mutta mikäli sen haluaa siirtää pidettäväksi myöhemmin, tulee äidin hoitaa lasta kotona väliin jäävä aika. Oululainen demari Tytti Tuppurainen teki jo lakialoitteen siitä, että hoitovapaalla oleva äiti voisi palata kotiin työjaksolta kun isäkuukausi on pidetty. Ehdotus puoltaa äitejä, joilla on voimassa oleva työsopimus äitiyslomalle jäädessä, mutta huomiotta jäävät edelleen ne perheet, joissa äidin on otettava vastaan mitä tahansa työtä heti vanhempainrahakauden päätyttyä.

THL:n vanhempainvapaan uudistusmalli vuodelta 2010 esitti useita eri vaihtoehtoja isien pitämiseksi kotona lastenhoidossa. Vanhempainvapaiden keston ja jaon lisäksi tulisi reilulla kädellä uudistaa koko lapsiperheiden tukijärjestelmää, jotta päästään "tilkkutäkistä, jonka osat ovat oman aikansa tuotteita". Subjektiivisen päivähoito-oikeuden käyttäminen 9-kuukautiseen alkaa tuntua lähes houkuttelevalta vaihtoehdolta.